26.4.2018 Ajokortit Kansainvälinen ajokortti kasvattaa suosiotaan – syykin on selvä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kansainvälinen ajokortti voi säästää useilta harmeilta ulkomailla. Kansainvälisen ajokortin suosio on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun vuonna 2007 Autoliitossa kirjoitettiin 5 400 kansainvälistä ajokorttia, viime vuonna korttien määrä ylitti jo 11 300 kappaleen rajan. – Suomalaiset matkustavat yhä enemmän kaukomaille ja haluavat tutustua kohteeseen itsenäisesti ajamalla. Tämä näkyy kansainvälisen ajokortin suosion lisääntymisenä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen arvioi. Monelle suomalaismatkailijalle kansainvälisen ajokortti on kuitenkin edelleen tuntematon, mikä saattaa aiheuttaa ikäviä yllätyksiä ulkomailla. – Moni saa edelleen kantapään kautta kokea sen tarpeen, Suokonautio-Hynninen kertoo ja varoittaa, että sanktiot kortin puuttumisesta voivat olla tuntuvia. – Suomalainen autoilija sai Australiassa 600 euron sakot, kun tällä ei ollut kansainvälistä ajokorttia. Poliisi käsitteli asian ajokortitta ajamisena. On myös maita, jotka eivät virallisesti kansainvälistä ajokorttia vaadi, mutta joissa esimerkiksi autovuokraamo saattaa sitä edellyttää. – Jos korttia ei ole, jää auto vuokraamatta. Jos puolestaan joutuu viranomaisten kanssa tekemisiin, helpottaa kansainvälinen ajokortti joka tapauksessa asiointia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suomen ajokortti kelpaa EU:ssa Moni myös ihmettelee, mihin kansainvälistä ajokorttia nykyisin enää tarvitaan, koska suomalainen ajokortti on EU:n ajokorttidirektiivin mukainen. Suomalaisen ajokortin kielet ovat kuitenkin vain suomi ja ruotsi, millä ei maailmalla pitkälle pötkitä. EU:ssa toki suomalainen ajokortti riittää. – Jotkut maat rajoittavat sekä kansallisen että kansainvälisen ajokortin voimassaoloa erityisesti silloin, jos ulkomaille mennään muussa kuin turistimatkatarkoituksessa. Monissa maissa on hankittava paikallinen ajokortti, jos niissä oleskellaan pitempään kuin 3 tai 6 kuukautta, Suokonautio-Hynninen huomauttaa. Kahdenlaisia kansainvälisiä ajokortteja Suomessa kansainvälinen ajokortti haetaan Autoliiton kautta. Tarjolla on kahta eri korttia, joista toinen perustuu vuonna 1949 solmittuun Geneven tieliikennesopimukseen ja toinen vuoden 1968 Wienin tieliikennesopimukseen. Kansainvälinen ajokortti on käytännössä virallinen käännösasiakirja, joka kelpaa vain voimassa olevan kansallisen ajokortin kanssa. Ennen kansainvälisen ajokortin hakemista kannattaa tarkistaa Autoliiton nettisivuilta, kumpi kortti kohdemaassa kelpaa. Jo 96 vuotta vanha käytäntö Autoliiton edeltäjä AK kirjoitti Suomen ensimmäisen kansainvälisen ajokortin 96 vuotta sitten 1.5.1922. AK oli saanut kirjoittamisoikeuden valtioneuvostolta kaksi päivää aiemmin. Tuolloinen kansainvälinen ajokortti perustui vuonna 1909 Pariisissa allekirjoitettuun tieliikennesopimukseen, johon Suomi liittyi AK:n aloitteesta 27.3.1922. Lähde ja kuvitus: Autoliitto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 7.7.2024 Uutinen Suomalaisilla on haasteita tiettyjen liikennemerkkien tulkitsemisessa – tunnistatko nämä liikennemerkit? 5.7.2024 Liikenne Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi? 4.7.2024 Sähköpyörät Sähköpyörä: Milloin tarvitaan liikennevakuutus? 25.6.2024 Uutinen Tienpiennarten niittotyöt parantavat liikenneturvallisuutta – ehkäisevät myös vieraslajien leviämistä 18.6.2024 Autoilu Yksi vuoden ruuhkaisimmista päivistä liikenteessä on pian – näillä vinkeillä juhannuksena liikkeelle 4.6.2024 Liikenne Pystytkö keskittymään ajamiseen? – Drive-In-laboratorio paljastaa autojen multimedialaitteiden vaikutukset liikenneturvallisuuteen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan