16.5.2023 Autoilu Kävikö hirvikolari? – tee aina nämä neljä asiaa! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hirvieläinonnettomuudesta pitää aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Riistaonnettomuuksissa on mukana hirvien lisäksi valkohäntäpeuroja, metsäkauriita, metsäpeuroja, villisikoja ja kuusipeuroja. Autojen eteen säntäilevät etenkin valkohäntäpeurat.Touko–kesäkuussa liikenneonnettomuuksia aiheuttavat emojensa vieroittamat nuoret hirvieläimet. Ne etsivät omia elinalueitaan ja saattavat eksyvät taajamiin ja vilkkaasti liikennöidyille alueille.– Peurakolareita tapahtuu keskimäärin noin tuhat kuukaudessa. Jotkut kuukaudet ovat pahempia kuin toiset. Toukokuu on juuri sellainen – viime vuonna oli yli 1200 tapausta, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara kertoo.Mutta miten autoilijan tulisi toimia, jos omalla kohdalla kolahtaa – tai saapuu tuoreeltaan riistakolaripaikalle?Suomen Riistakeskus tähdentää, että varoittamalla muuta liikennettä ehkäistään lisäonnettomuudet, jotka voivat olla seurauksiltaan jopa vakavampia kuin alkuperäinen riistaonnettomuus.Peura- tai kaurisonnettomuudet eivät useimmiten johda henkilövahinkoihin autoilijoiden kohdalla, mutta moottoripyöräilijöille tai mopoilijoille niillä on helposti todella ikävät seuraukset.– Kaikkien kuljettajien, mutta varsinkin kaksipyöräisillä kulkevien, on nyt syytä huomioida, että peuroja tai kauriita voi tietyillä alueilla tulla yhtäkkiä eteen lähes missä tahansa, Elovaara muistuttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySoita aina 112Riistakeskus teroittaa mieliin, että autoilijan on aina syytä soittaa yleiseen hätänumeroon 112, jos kolaroi hirvieläimen kanssa.Helpoiten ilmoitus hätäkeskukseen onnistuu puhelimeen ladattavalla 112 Suomi -mobiilisovelluksella. Soitto hätäkeskukseen käynnistää tapahtumaketjun, jonka päätteeksi poliisin virka-apuna toimiva riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) käy noutamassa kuolleen eläimen tai käynnistää loukkaantuneen eläimen jäljestyksen.Neljä vinkkiäHirvieläinkolarin sattuessa Riistakeskuksella on neljä toimintavinkkiä:Huolehdi loukkaantuneista Estä lisäonnettomuudet ja varoita muuta liikennettä varoituskolmiolla Soita 112 Merkitse onnettomuuspaikkaTarkkaa tietoa tarvitaanTarkka tieto onnettomuuspaikasta on eläimen kohtalon selvittämisen kannalta tärkeää. Kolaripaikan voi merkitä riista.fi -sivuilta ladattavalla riistaonnettomuusmerkillä.– Onnettomuuspaikan merkinnässä luovuus on sallittua. Autosta löytyvä muovipussi tai muun vastaavan esineen kiinnittäminen tienlaitaan näkyvälle paikalle eläimen poistumissuunnan puolelle riittää, riistasuunnittelija Reima Laaja Suomen riistakeskuksesta kertoo.Toisinaan kolarista pienen hirvieläimen kanssa ei ilmoiteta. Syynä voi olla ajoneuvolle aiheutuneet vähäiset vahingot. Ehjä auto ei kuitenkaan aina tarkoita eläimen selviytymistä vähillä vaurioilla. Ilman ilmoitusta eläintä ei osata etsiä ja pahimmillaan sen kohtalona on hidas kuolema.– SRVA-toimijat pyrkivät tarkastamaan onnettomuuksissa osallisena olleen eläimen kunnon. Käytännössä he jäljestävät hirvieläintä koirien avulla ja yrittävät saada havaintoja eläimen liikkeistä ja loukkaantumisasteesta. Pahoin loukkaantuneet eläimet joudutaan lopettamaan eläinsuojelullisista syistä.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Shutterstock Lähde: Suomen Riistakeskus, Liikenneturvaa:2:{i:0;s:6:"101062";i:1;s:5:"31583";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous