29.4.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Peugeot 504 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot 504 on ajettavuudestaan ja matkustusmukavuudestaan tunnetun ranskalaismerkin takavetoinen suuri sedan. Se oli Vuoden Auto Euroopassa 50 vuotta sitten. Viime vuoden puolella Peugeot 504 Coupé nousi parrasvaloihin sitä kunnioittaneen Peugeot e-Legend Conceptin muodossa. Tänä vuonna voisi olla toisinnon paikka, sillä on kulunut 50 vuotta 504:n valinnasta Vuoden Auto Euroopassa -tittelin haltijaksi. Oi jospa näkisimme konseptiauton tulevan tuotantoon. Vuonna 1968 esitelty Peugeot 504 palkittiin seuraavana vuonna Vuoden Auto Euroopassa -tittelillä. Sitä odotellessa on kuitenkin palattava alkuperäisen viisinollanelosen äärelle. Vuonna 1968 esitelty ylemmän keskiluokan Peugeot oli teoriassa suora seuraaja 404 -mallille, vaikka jälkimmäinen säilyikin rinnalla myynnissä vielä vuosia. Uusi 504 oli sekä edeltäjäänsä suurempi että sivistyneempi. Erillisjousitus, hammastanko-ohjaus ja levyjarrut kuuluivat takavetoisen 504:n varustukseen. Joustovarat olivat erityisen suuret auttaen auton suurta suosiota heikkokuntoisen tiestön maissa. Jousitus, melutaso ja ajo-ominaisuudet keräsivätkin kehuja ja harvat moitteet liittyivät hitaaseen ja tunnottomaan ohjaukseen. Pininfarinan muotoilema 504 Cabriolet on yhä tänäkin päivänä tyylipuhdas avoautoilun esikuva. 50 vuotta sitten 504-mallistoon esiteltiin Pininfarinan muotoilema kaksikko: Coupé ja Cabriolet. Näiden muotoilu erosi selvästi sedanista ja molemmat ovat yhä tänä päivänä eräitä oman autoluokkansa puhtaimpia ja kauneimpia toteutuksia. Vuonna 1974 ne saivat keulalleen 2,7-litraisen V6-moottorin, joka PRV:nä tunnetaan. 504-mallisto sai 70-luvun puolella myös dieselmoottorit sekä farmariversiot. Farmarivaihtoehtoja oli kaksi: Break- ja Familiale. Jälkimmäinen tarjosi tilat seitsemälle, mutta molemmissa oli reilusti pidennetty akseliväli. Peugeot 504 oli menestyksekäs myös rallipoluilla. Kuvassa V6 Coupé ralliin sopeutettuna. Peugeot 504 voitti myös useita ralleja. Esimerkiksi Hannu Mikkola ajoi vuoden 1975 Marokon rallissa korkeimmalle palkintopallille juuri 504:n ratissa. Kyseessä oli monella tapaa erityisen menestyksekäs automalli, joten sitä ei parane missään nimessä unohtaa. Vuoden 1973 Peugeot 504 on malliltaan sedan ja se on museorekisteröity. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Peugeot 504 Myynnistä löytynyt yksilö on vuosimallin 1973 Peugeot 504 sedan. Se on museorekisteröity ja mittarilukemaksi on ilmoitettu 110 000 kilometriä. Auto on myynti-ilmoituksen mukaan tällä hetkellä vasta kolmannella omistajalla. Konjakinruskea sisätilaa huokuu sitä tyyliä ja matkustusmukavuutta, josta Peugeot on parhaimmillaan tunnettu. Ulkoväri näyttää kuvien perusteella hennosti sinertävältä harmaalta. Se istuu näyttävien kevytmetallivanteiden parina hienosti korin muotoihin ja saa oranssit vilkut pomppaamaan esille. Ulkopuolelta huomaa myös varusteluun kuuluvan kattoluukun. Sisätilat kuitenkin tekevät tämän auton. Emme osaa kuvien perusteella varmasti sanoa onko verhoilumateriaalina nahka vaiko vinyyli, mutta lämmin konjakinruskea sävy on täydellinen pari harmaalle ulkokuorelle. Matoissa ja ovissa leikitellään ruskean sävyillä. Tämän ratin takana pysynee helposti myös nykyliikenteen mukana ja samalla voisi pyörähtää esimerkiksi Lahden Classic Motorshowssa. Tekniikkavaihtoehdoista tässä autossa on kaksilitrainen nelisylinterinen bensiinimoottori, joka tuottaa lähes sadan hevosvoiman huipputehon. Sen parina on kolmivaihteinen automaattivaihteisto. Yhdistelmällä lienee varsin helppoa ja vaivatonta pysytellä nykyliikenteenkin mukana. Ilmoituksen perusteella voisi arvella hintapyynnin olevan vain suuntaa-antava ja tarjoavan mahdollisuuksia omistautuneelle ostajalle. Lahden Classic Motor Show on pian, joten esimerkiksi tämän kaltaisella autolla olisi ilo saapua upeaan klassikkoautotapahtumaan. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Peugeot Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Käytetyt autot Projekti: Kun Kuplan osia ei saa valmiina, ne tehdään itse 3D-tulostimella 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 6.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: superautojen ikoni Lamborghini Countach 5000 QV ’88 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin