26.10.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Renault 15 avoauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tämä Renault 15 avoauto on tavallaan tuote, jota ei ole olemassakaan. Kyseessä on mielenkiintoinen 1970-luvun auto ilman kattoa. Rakennettu Renault 15 avoauto täyttää taatusti Käytetyn erikoisuuden määritelmän sekä käytetyn että erikoisuuden osalta. Kyseessä on 1970-luvulla Renaultin tehtaalta valmistunut ja vielä saman vuosikymmenen aikana avoautoksi muutoskatsastettu autoyksilö.Taustalla on oikeastaan vuonna 1968 esitelty Renault 12, jonka perusrakennetta Renault 15 lainaa. Tavallaan Renault 15 onkin juurikin edellä mainitun sporttisempi coupé-malli, muuta moottorit lainattiin Renault 16 -mallista.Renault 15 on tunnistettava 70-luvun coupén ja viistoperän välimuodossa viilettävä automalli.Renault 15 esiteltiin vuonna 1971 ja sitä ei voi mainita kertomatta Renault 17-mallista. Kaksikko oli hyvin pitkälti yhteneväinen pieniä ulkoisia eroja lukuun ottamatta. Renault 17 omasi keulalla neljä ajovaloa ja sen c-pilarit olivat hieman tuhdimmat.Perusversio oli varustettu 1,3-litraisella moottorilla, kuten jutun Renault 15 avoauto, ja lippulaivamalli sai 90-hevosvoimaisen yli 1,5-litraisen moottorin. Nämä kaikki poistuivat tuotannosta vuonna 1979 ja tilalle esiteltiin pian Renault Fuego.Jutun Renault 15 avoauto on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen tapaus. Toista ei varmaan tule vastaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Renault 15 avoautoKymenlaaksossa kaupattava Renault 15 avoauto on varsin ainutlaatuinen laite. Vuosimallin 1972 yksilö on myyty uutena Suomeen ja muutoskatsastettu vuonna 1979 avoautoksi. Toista samanlaista tuskin tulee vastaan.Moottorina tässä on 1,3-litrainen nelisylinterinen vapaasti hengittävä rivimoottori. Sen teho on noin 60 hevosvoimaa.Mittarilukemaksi on ilmoitettu 82 000 kilometriä. Yksilöä kerrotaan säilytetyn navetan vintillä noin 20 vuoden ajan ja palautetun ajokuntoon kesällä 2020. Auto on katsastettu syyskuussa 2020 ja iästä johtuen seuraava katsastus on edessä vasta vuonna 2022.Voimanlähtenä on nelisylinterinen 1,3 -litrainen rivimoottori, jonka huipputeho on noin 60 hevosvoimaa. Se pyörittää nelipykäläisen käsivalintaisen vaihteiston välityksellä etupyöriä. Huippunopeudeksi lupailtiin 150 kilometriä tunnissa, mutta tämä oli toki tehtaan valmistamalla umpikorilla.Käsityön leima on läsnä ympäriajosuojan sekä uuden rättikaton osalta.Takapenkitkin tarjoavan avoauton omamassa on 950 kilogrammaa. Maalipinnaltaan välttäväksi myönnetystä punaisesta korista löytyy koristeteippaus ja tietenkin mallille ominaiset puskurit auton molemmista päistä. Kuvissa näkyvät kolmipuolaiset vanteet ovat varsin epätavanomaiset.Avoautopuolella oman käden jälki alkaa näkyä. Tämän huomaa sekä ympäriajosuojasta että auton rättikatosta, jotka on täytynyt autoon rakentaa.Sisätilojen puolella istuinverhoilu osuu silmään heti ensimmäisenä räiskyvällä kuviollaan. Tämä tuo mieleen automarkettien myymät istuinpäälliset.Sisätiloista huomaa heti ensimmäisenä istuinverhoilun, tai mahdollisesti penkinpäälliset, lähimmästä automarketista jo vuosikymmenien ajan tutulla “ralliteemalla”. Myös ohjauspyörä näyttäisi päällystetyn jollakin alkuperäisestä poikkeavalla. Sen sijaan kojelauta taitaa olla tehtaan asussa.Tämä Renault 15 avoauto luvataan myydä täysin toimivana seuraavalle omistajalle. Korin ja alustan kerrotaan olevan hyvässä kunnossa ja auton mukana saa myös alkuperäiset peltivanteet.Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi, Renault Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa