26.10.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Renault 15 avoauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tämä Renault 15 avoauto on tavallaan tuote, jota ei ole olemassakaan. Kyseessä on mielenkiintoinen 1970-luvun auto ilman kattoa. Rakennettu Renault 15 avoauto täyttää taatusti Käytetyn erikoisuuden määritelmän sekä käytetyn että erikoisuuden osalta. Kyseessä on 1970-luvulla Renaultin tehtaalta valmistunut ja vielä saman vuosikymmenen aikana avoautoksi muutoskatsastettu autoyksilö. Taustalla on oikeastaan vuonna 1968 esitelty Renault 12, jonka perusrakennetta Renault 15 lainaa. Tavallaan Renault 15 onkin juurikin edellä mainitun sporttisempi coupé-malli, muuta moottorit lainattiin Renault 16 -mallista. Renault 15 on tunnistettava 70-luvun coupén ja viistoperän välimuodossa viilettävä automalli. Renault 15 esiteltiin vuonna 1971 ja sitä ei voi mainita kertomatta Renault 17-mallista. Kaksikko oli hyvin pitkälti yhteneväinen pieniä ulkoisia eroja lukuun ottamatta. Renault 17 omasi keulalla neljä ajovaloa ja sen c-pilarit olivat hieman tuhdimmat. Perusversio oli varustettu 1,3-litraisella moottorilla, kuten jutun Renault 15 avoauto, ja lippulaivamalli sai 90-hevosvoimaisen yli 1,5-litraisen moottorin. Nämä kaikki poistuivat tuotannosta vuonna 1979 ja tilalle esiteltiin pian Renault Fuego. Jutun Renault 15 avoauto on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen tapaus. Toista ei varmaan tule vastaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Renault 15 avoauto Kymenlaaksossa kaupattava Renault 15 avoauto on varsin ainutlaatuinen laite. Vuosimallin 1972 yksilö on myyty uutena Suomeen ja muutoskatsastettu vuonna 1979 avoautoksi. Toista samanlaista tuskin tulee vastaan. Moottorina tässä on 1,3-litrainen nelisylinterinen vapaasti hengittävä rivimoottori. Sen teho on noin 60 hevosvoimaa. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 82 000 kilometriä. Yksilöä kerrotaan säilytetyn navetan vintillä noin 20 vuoden ajan ja palautetun ajokuntoon kesällä 2020. Auto on katsastettu syyskuussa 2020 ja iästä johtuen seuraava katsastus on edessä vasta vuonna 2022. Voimanlähtenä on nelisylinterinen 1,3 -litrainen rivimoottori, jonka huipputeho on noin 60 hevosvoimaa. Se pyörittää nelipykäläisen käsivalintaisen vaihteiston välityksellä etupyöriä. Huippunopeudeksi lupailtiin 150 kilometriä tunnissa, mutta tämä oli toki tehtaan valmistamalla umpikorilla. Käsityön leima on läsnä ympäriajosuojan sekä uuden rättikaton osalta. Takapenkitkin tarjoavan avoauton omamassa on 950 kilogrammaa. Maalipinnaltaan välttäväksi myönnetystä punaisesta korista löytyy koristeteippaus ja tietenkin mallille ominaiset puskurit auton molemmista päistä. Kuvissa näkyvät kolmipuolaiset vanteet ovat varsin epätavanomaiset. Avoautopuolella oman käden jälki alkaa näkyä. Tämän huomaa sekä ympäriajosuojasta että auton rättikatosta, jotka on täytynyt autoon rakentaa. Sisätilojen puolella istuinverhoilu osuu silmään heti ensimmäisenä räiskyvällä kuviollaan. Tämä tuo mieleen automarkettien myymät istuinpäälliset. Sisätiloista huomaa heti ensimmäisenä istuinverhoilun, tai mahdollisesti penkinpäälliset, lähimmästä automarketista jo vuosikymmenien ajan tutulla “ralliteemalla”. Myös ohjauspyörä näyttäisi päällystetyn jollakin alkuperäisestä poikkeavalla. Sen sijaan kojelauta taitaa olla tehtaan asussa. Tämä Renault 15 avoauto luvataan myydä täysin toimivana seuraavalle omistajalle. Korin ja alustan kerrotaan olevan hyvässä kunnossa ja auton mukana saa myös alkuperäiset peltivanteet. Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi, Renault Lue lisää Kaikki artikkelit 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 6.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: superautojen ikoni Lamborghini Countach 5000 QV ’88 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 3.4.2026 Autoilu Kauanko auton tulee kestää? Kuka maksaa korjauskulut? 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita