7.5.2016 Liikenne Kesäajoneuvot ajoon – muista liikennekäyttöönotto ja vakuutus! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talvi vetelee viimeisiään Lappia myöten ja kesäajoneuvot palaavat liikenteeseen. Ennen ensiajoa on muistettava hoitaa myös muodollisuudet, eli vähintäänkin liikennekäyttöönotto ja liikennevakuutus. Talvikaudeksi tehty liikennekäytöstäpoisto koskee merkittävää osaa moottoripyöristä, mopoista ja kesäautoista. Kevään tullen on jälleen aika kaivaa ajoneuvot tallin uumenista esille ja palauttaa ne takaisin ajoon. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa hoitamaan sesongin käyntiin myös paperilla. Käytännössä tämä tarkoittaa siis liikennekäyttöönottoa ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassaolon varmistamista.– Kesän kynnyksellä otetaan varastoista ajoneuvoja esiin ja lähdetään innokkaana ajamaan. Silloin usein unohtuu, että ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä. Seuraukset unohduksesta voivat olla vakavat, muistuttaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksesta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLiikennekäyttöönotto on syytä muistaaLiikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on virallisesti ajokiellossa.Jos ajoneuvo otetaan uudelleen käyttöön, mutta ilmoitusta liikennekäyttöönotosta ei ole edelleenkään tehty, seuraukset voivat Liikennevakuutuskeskuksen mukaan tulla varsin kalliiksi takautuvasti maksettavien vakuutusmaksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron myötä.Liikennevalvonnan yhteydessä poliisi poistaa ajokiellossa olevista ajoneuvoista rekisterikilvet.Liikennekäytöönotto hoituu sähköisestiLiikennekäyttöönoton voi hoitaa muun muassa Trafin sähköisessä palvelussa, vakuutusyhtiön verkkopalvelussa, konttorissa tai asioimalla henkilökohtaisesti rekisteröivässä katsastustoimipaikassa.Voit käyttää ajoneuvoa heti liikennekäyttöönoton tehtyäsi, mikäli määräaikaiskatsastus on voimassa, rekisterikilvet ovat kiinnitettyinä sekä ajoneuvovero ja liikennevakuutusmaksu on maksettu. Liikennekäyttöönotto on voimassa toistaiseksi eikä sitä voi tehdä etukäteen, takautuvasti tai määräajaksi.Liikennevakuutuksen hankkiminen on yhtä vaivatonta. Se onnistuu useimpien vakuutusyhtiöiden sähköisessä palvelussa tai piipahtamalla konttorissa. Liikennevakuutuksen ottaminen on mahdollista myös monilla katsastusasemilla.Vakuuttamisvelvollisuus perustuu liikennevakuutuslakiin ja liikennevakuutusasetukseen. Näin ollen sillä, onko moottoriajoneuvo rekisteröity tai missä ajoneuvoa käytetään, ei pääsääntöisesti ole merkitystä vakuuttamisvelvollisuuteen.Lisätietoja liikennekäyttöönotosta ja liikennevakuutuksesta tarjoavat Trafi ja Liikennevakuutuskeskus.Lähteet: Liikennevakuutuskeskus ja Trafi Kuvituskuva: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen