30.8.2022 Ajoneuvot Kian iso sähkömaasturi EV9 antaa esimakua kyvyistään jo lähes tuotantovalmiina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vielä Sorentoakin suurempi seitsenpaikkainen täyssähkömaasturi karistaa loputkin camoteippauksensa ensi vuoden loppupuolelle tultaessa. EV9 venyttää E-GMP -sähköautopohjarakenteen käsitettä ihan kirjaimellisesti, sillä SUV-mallin odotetaan olevan jopa parikymmentä senttiä jo sinänsä melko isoa autoa, EV6:ta, pidempi. Muita samalle pohjalle tähän mennessä valmistettuja täyssähköautoja ovat Hyundai Ioniq 5 ja -6 sekä Genesis GV60.EV9 käy läpi viimeisiä testivaiheita Etelä-Koreassa, jossa auto tullaan myös valmistamaan.Edellisen kerran EV9 oli otsikoissa jokin aika sitten rohkeana konseptimallina. Vaikka naamioteippejä näissä Kian julkaisemissa testikuvissa edelleen näkyykin, ulkomuoto ei valehtele, vaan EV9 näyttää säilyttävän konseptin maskuliinisen olemuksen. Ovat muodot toki pehmentyneet, eivätkä aivan kaikki design-kikkailut olleet varmasti alun perinkään tarkoitettu tuotantoautoon. Konsepteissa luovuus pääsee yleensä aivan erityisellä tavalla valloilleen.Concept EV9EV9 voidaan mieltää sähköiseksi vastineeksi vain Pohjois-Amerikassa valmistettavalle ja myytävälle Kia Telluridelle, joka edustaa sikäläistä mid-size SUV -luokkaa, aivan kuten vaikkapa Volvo XC90. Vaikka EV9 lainaakin muotoiluelementtejään EV6:lta - sen minkä pystyy - on varsinkin keulassa havaittavissa myös Telluridea sekä meikäläistä Sorentoa. EV9:n sisätiloista tiedämme tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän, mutta tiivistetysti auto tulee tarjoamaan istuimia kolmessa rivissä, ulkoapäin katsottuna ilmeisen avarasti.Niin ikään tulevan sähkömaasturin tekniikasta on tihkunut vasta vähänlaisesti tietoa, mutta oletusarvoisesti voimalinja mukailee hyvin pitkälle E-GMP -sisaria, ja EV6 GT-line AWD lienee jo lähellä totuutta. Inside EVs -lehdelle on Kialta kerrottu, että kiihtyvyys nollasta sataan tulee olemaan jotain 5 ja 6 sekunnin väliltä, että auton sähkövoimalinja tukee 800 voltin jännitettä, ja että myös akkuvirran ulosotto tulee olemaan mahdollista.Vuoden 2023 alkupuoliskolla julkistettavan Kia EV9:n dollarihinta tulee ennakkotietojen mukaan asettumaan alkaen 50 000:n tuntumaan, mikä olisi vastaavasti noin 9 tonnia EV6:ta enemmän.Lähteet: Kia, Inside EVs Kuvat: Kia Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa