21.11.2019 Liikenne KKV: Autokoulukartellilla hintojen sisäpiirisuhmurointia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää markkinaoikeuden määräävän 300 000 euron seuraamusmaksuja Uudenmaan Autokouluyhdistys ry:lle ja kahdeksalle autokoululle. Autokouluyhdistyksen hintasuositus johti hintakartelliin Porvoossa. Uudenmaan Autokouluyhdistys ja kuusi sen hallituksessa edustettuina ollutta autokoulua suosittelivat Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten mukaan korotuksia B-ajokorttiopetuksen hintaan muille alalla toimiville yrityksille.Tämän lisäksi Porvoossa vuonna 2014 aloittaneita toimijoita kehotettiin hintojen korottamiseen, ettei jo alalla olleiden yritysten tulisi laskea omiaan. Hintojen korottamisen esittäminen tapahtui yhdistyksen järjestämissä alueellisissa keskustelu- ja koulutustilaisuuksissa.Autokoulut Porvoon autokoulu, Driver’s Club ja Auto-opisto nostivat B-ajokorttiopetuksen hintaa yhteisellä sopimuksella alkuvuodesta 2013 voimaan astuneen lakiuudistuksen myötä noin 600 eurolla. Kyseiset yritykset noudattivat hintatasoa kahden uuden toimijan aloittamiseen saakka. Uusia toimijoita pyrittiin saamaan nostamaan B-kortin perusvaiheen hintaa 300–400 eurolla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYhteensä jopa 300 000 euron maksuvaatimusKeskenään kilpailevat yritykset eivät saa keskustella tai sopia keskenään hintojen nostamisesta, hinnoista sopiminen ja hintojen suositteleminen ovat erittäin vakavia kilpailunrajoituksia.– Yritysten on päätettävä itse, miten ne hinnoittelevat tuotteensa. Ne eivät saa sopia tai keskustella keskenään hinnankorotuksista eikä toimialayhdistys saa suosittaa hintojen korottamista. Yhteinen hinnoista sopiminen on kuluttajien huijaamista, KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo kertoo.Suurimpia seuraamusmaksua toimijoista on esitetty Oy Autokoulu Driver’s Club Bilskola Ab:lle (61 200 euroa), Malmin Autokoulu Oy:lle (57 800 e) ja Järvenpään Ajokoulutuskeskus Oy:lle (55 100 e). Yhteensä yhdeksän toimijan esitetyt seuraamusmaksut on yli 300 000 euroa. Asia tullaan ratkomaan markkinaoikeudessa.Teksti: Eetu Kokkonen Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa