24.12.2021 Ajoneuvot Klassikko: Range Rover Vogue EFi on yhä päätä ylempänä muita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puoli vuosisataa sitten syntyi nykyisten luksus-SUVien esiäidiksikin kutsuttu Range Rover. Koeajoimme 1980-luvun nousukautta edustavan yksilön, jossa alkuperäistä hienostuneempi asu peittää alleen entistäkin sulavamman tekniikan. Autoihin jälkikäteen lisätyt detaljit eivät monestikaan istu alkuperäiseen designiin, mutta vuonna 1970 lanseeratulle Range Roverille kävi 1980-luvun kuluessa juuri päinvastoin. Vielä vuosikymmenen alussa kulmikas maasturi luotti pelkästään ensiesittelyn aikaiseen asuunsa, mutta vuoteen 1988 mennessä etenkin paremmat mallit olivat saaneet sopivan annoksen modernia luksusta jo valmiiksi yläluokkaiseen statukseensa. Keinoina, joita tuotiin tuotantoon muutaman edellisen vuoden aikana, olivat neliovisuus, kromin ja vaaleanharmauden korvanneet mustat puskurit sekä pisteosat, vaakasuuntaisilla rimoilla toteutettu jäähdyttimen säleikkö, lisävaloilla varustettu etuspoileri, hillitymmät kevytmetallivanteet sekä ylellisempi sisustus päivitettyine kojelautoineen ja ohjauspyörineen. Lisäksi valikoimaan oli tullut automaattivaihteisto, ja äänieristyskin oli vuosikymmenen lopulla jo huomattavasti kehittynyt aiempaan verrattuna. Huippumallille oli kynäilty arvolleen sopiva nimikin: Range Rover Vogue EFi. Kyseessä oli edelleen yksi ainoista todella hienostuneista maastoautoista; katumaasturikäsitettä ei vielä tunnettu, joten vaihtoehtoja oli tarjolla lähinnä Mercedes-Benzin G-sarjan tai amerikkalaisten mallien joukosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vain 129 000 km ajettu Saimme klassikkokoeajoon juuri oikeanlaisen yksilön, erittäin alkuperäisen ja ryvettymättömänä säilyneen 1988-mallisen Vogue EFi:n – luonnollisesti 3,5-litraisella veekasilla. Koeajomme tekoaikaan, viime syksynä, Rangella oli ajettu vain 129 000 kilometriä. Auto on koriltaan poikkeuksellisen hyvä, mistä on kiittäminen huolellista huolenpitoa. Juuri tällaisia Range Rovereita liikkui 1980-luvun nousukaudella suhteellisen runsaasti suomalaisessa liikenteessä, mutta nykyään ne ovat jo tuntuvasti harvinaisempia, ja hinnatkin ovat pikku hiljaa hilautuneet ylöspäin. Tällaisen 1980-luvun vähän ajetun ja hyvän historian omaavan neliovisen mallin keskihintahaitari liikkuu 20 000–30 000 euron tasolla. Koko artikkeli on julkaistu Moottorissa 5/2021, joka paljastaa yllättävien ajotuntumien lisäksi mielenkiintoisia yksityiskohtia muun muassa Range Roverien tyyppivioista – niitä kun asiantuntijoiden mukaan riittää… Lehden saat myös sähköisenä versiona Lehtiluukusta. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus Range Rover Vogue EFi Hinta alkaen 233 000 mk (vuonna 1988) Bensiinimoottori 3 528 cm3, 8 sylinteriä, 4-v. automaattivaihteisto, neliveto 123 kW (165 hv) / 4 750 r/min 280 Nm / 3 200 r/min Suorituskyky 0–100 km/h 12,7 s Huippunopeus 168 km/h Polttonesteen kulutus 90 / 120 km/h / kaupunkiajo 10,8 / 14,0 / 19,4 l/100 km Mitat (p/l/k) 4 449 / 1 818 / 1 792 mm, akseliväli 2 540 mm Omamassa 1 836 kg Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Klassikko Klassikko: Porsche 911 60 vuotta – ajaton kone juhli matkoilla 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” 15.7.2024 Ajoneuvot Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan