15.4.2022 Matkailu Kohta se on totta – Viron ravintolat Michelin-tähtikartalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viron kulinaarisina valtteina ovat käsityötaitojen arvotus, paikallisten raaka-aineiden kunnioitus sekä kunnianhimoiset nuoren polven kokit. Ruoka on oiva syy matkailla, joillekin paikalliset makuelämykset voivat olla se tärkein syy matkailla. Herkkusuiden valitessa matkakohdetta, ei kannata ohittaa naapurimaa Viroa, jonka ravintolamaailma on tehnyt tuloaan jo vuosia. Esimerkiksi Tallinnassa ja sen lähiympäristössä on useita erinomaisia ja persoonallisia ravintoloita, joiden varaan voi suunnitella vaikka koko matkaohjelman.Nyt Viron kulinaarinen kulttuuri saa ansaitsemaansa arvostusta, sillä maa saa hartaasti odotetun huomionosoituksen. The Michelin Guide Estonia -ravintolaopas julkistetaan 25. toukokuuta.Michelin-opas on kansainvälisesti tunnetuin, arvostetuin ja vanhin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä, ja Michelin-tähtiä onkin verrattu elokuvamaailman Oscareihin. Michelin-tarkastajat ovat tiettävästi pitäneet Viron ruokakulttuuria silmällä jo pitkään, yhdistyväthän siinä heidän mukaansa maassa Skandinavian sekä Keski- ja Itä-Euroopan makuvivahteet. Visit Estonian mukaan taustana ravintolaoppaalle ovat Viron vahvojen kulinaaristen perinteiden lisäksi yhtälö, jonka osia ovat käsityötaitojen arvotus, paikallisten raaka-aineiden kunnioitus sekä kunnianhimoiset nuoren polven kokit.– Maailmanluokan ruokakulttuuri on nykyisin yksi tärkeimmistä sysitä matkustaa ja se antaa myös syyn palata takaisiin, Viron yrittäjyys- ja informaatioteknologianinisteri Andres Sutt hehkuttaa.Viron gastronominen kenttä on ollut monille vielä monilta osiin tuntematon, mutta nyt siihen tulee muutos, uskoo ministeri.– Michelin-perheeseen liittyminen tekee meistä tunnetumpia, paremmin ymmärrettäviä ja kansainvälisesti vertailukelpoisempia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySalaperäistä ja riippumatontaViron parhaat ravintolat arvioi ryhmä ammattitaitoisia, riippumattomia ja ennakkoluulottomia Michelin-tarkastajia – mutta salaisesti!Michelin-tarkastajat eivät koskaan esittele itseään ravintolassa ja maksavat laskunsa itse.Ravintoloissa Michelin-tarkastajien arvio perustuu seuraaviin kriteereihin: raaka-aineiden laatuun, ruoanvalmistuksen taidokkuuteen, makujen harmoniaan, keittiömestarin omaperäisyyteen ja erinomaisen kulinaarisen laadun tasajatkuisuuteen – sekä ruokalistalla että eri vierailuiden välillä.Sadan vuoden perinneVeljekset André ja Édouard Michelin perustivat maailmankuulun rengasyrityksensä ranskalaiseen pikkukaupunkiin Clermont-Ferrandiin vuonna 1889. Heillä oli selkeä visio Ranskan autoteollisuudesta jo aikana, jolloin maassa oli vasta alle 3 000 autoa.Autonkuljettajien auttamiseksi Michelin-veljekset laativat pienen punaisen ravintolaoppaan, joka sisälsi tietoja siitä, miten vaihdetaan renkaat, missä voi tankata ja missä syödä ja levätä. Vuosikymmenien varrella veljekset huomasivat kasvavan kiinnostuksen ravintolakategoriaa kohtaan ja palkkasivat arvioijaryhmän, joka vieraili ravintoloissa anonyymisti.Vuonna 1926 ravintoloille ryhdyttiin antamaan tähtiä, joita oli alussa vain yksi. Kolmen tähden systeemi otettiin käyttöön viisi vuotta myöhemmin.Liki 40 maata, neljä mannertaMichelin-opas on kehittynyt ravintolaoppaiden kaapin päälle, alan arvostetuimmaksi. Michelin-opas on tähän mennessä käytössä lähes neljässäkymmenessä maassa neljällä mantereella, ja se suosittelee yli 15 000:ta arvostettua ravintolaa, joista noin viidenneksellä on Michelin-tähtiä.Parhaat ravintolat julkistetaan vuosittain. Suurin tunnustus ovat tähdet, joita voi saada enintään kolme.Älä unohda tähdittä jääneitä!Jos ravintolalle ei Michelin-oppaassa anneta tähtiä mutta se on silti hyvällä tasolla, se saa jommankumman ravintolaoppaan kahdesta tunnustuksesta.Bib Gourmand: hyvä ravintola, herkullista ruokaa kohtuulliseen hintaan MICHELIN Vihreä tähti: ravintolat, jotka ovat sitoutuneimpia kestävämpään gastronomiaanTeksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Visit Estonia Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous