Lapsuus sodan keskellä: Sarajevossa sijaitseva museo kertoo sodasta lasten kokemusten kautta

1425 päivää (5.4.1992–29.2.1996), niin kauan kesti Sarajevon piiritys Bosnian sodan keskellä. Sarajevossa toimiva War Childhood Museum eli lapsuudesta sodassa kertova museo tuo esille sodan epäinhimillisyyden lasten kokemusten ja muistojen kautta.

Bosnian sodassa arvioidaan kuolleen yli 100 000 ihmistä, ja heistä noin 40 prosenttia oli siviilejä. Bosnia-Hertsegovinan noin 4,4 miljoonan väestöstä arviolta 2,3 miljoonaa joutui pakenemaan kotiseuduiltaan. Sarajevon piirityksen aikana sai surmansa 13 952 henkeä, ja heistä siviilejä oli 5434. Näiden joukossa oli myös satoja lapsia. Sarajevossa sijaitseva museo kertoo koskettavasti heidän tarinoitaan. Museo toimii myös muistomerkkinä Bosnian sodassa kuolleille lapsille. Heitä on yhteensä noin 3500.

Kranaattitulen lisäksi ihmisiä kuoli paljon myös tarkka-ampujien luoteihin. Tarkka-ampujat haavoittivat koko piirityksen aikana arviolta yli tuhat ihmistä ja tappoivat 225. Näistä 60 oli lapsia.

Erilainen museo

Museon perustamisen takana on yksinkertainen ajatus. Idea syntyi Sarajevossa vuonna 1988 syntyneen ja siellä sodan lapsena kokeneen Jasminko Halilovićin päässä, kun hän haastatteli satoja lapsia kirjaansa varten. Noiden haastattelujen myötä Halilović oppi, miten sodan keskellä kasvaminen on dramaattinen ja monimutkainen kokemus nuorille ihmisenaluille. Sodan vaikutusta lapsiin on myös tutkittu yllättävän vähän.

Haastattelujen yhteydessä monet kokemuksistaan kertoneet myös kuvailivat tai näyttivät Halilovićille sotamuistojaan: henkilökohtaisia esineitä, valokuvia, päiväkirjoja, kirjeitä, piirroksia ja muita asiakirjoja. Kaksikymmentä vuotta sodan jälkeen suuri osa näistä esineistä oli jo kadonnut muuton yhteydessä, heitetty vahingossa pois tai vahingoittunut pysyvästi. Niinpä toukokuussa 2012 Halilović valmisteli ensimmäisen luonnoksen lasten sotavuosien tarinoihin keskittyvästä museosta. Museo olisi paikka, missä kaikki nuo esineet ja tarinat säilyisivät pysyvästi.

Toukokuussa 2015 museon perustamisprosessi alkoi virallisesti, ja muutaman kuukauden kuluttua kokoelmassa oli jo satoja esineitä sekä asiakirjoja. Museo on siitä poikkeuksellinen, että se ei dokumentoi sodan syitä tai historiaa vaan ainoastaan lasten kokemuksia sen keskellä. Halilović koki itse myös sodan kauhut varsin läheltä, hänen hyvä ystävänsä kuoli vuonna 1994 tarkka-ampujan luotiin.

Ajatuksia ja tunteita herättävä museo

Museo avattiin tammikuussa 2017, ja se sai heti seuraavana vuonna Euroopan neuvoston museopalkinnon. Museo on varsin kompakti, esillä on yhtä aikaa vain murto-osa museon kokoelmista. Näytillä on päiväkirjoja, leluja, valokuvia, vaatteita ja erilaisia muita sodasta selvinneiden lahjoittamia esineitä. Kaikkien esineiden rinnalla esitellään esineen lahjoittaneen henkilön omakohtainen muisto. Esineiden lisäksi kävijät voivat kuunnella ja katsoa katkelmia lasten haastatteluista.

Lasten tarinat ja esineet herättävät väkisinkin tunteita. Siksi museo ei välttämättä sovi edes herkimmille. Toisaalta jokaisen ihmisen olisi hyvä käydä tällaisessa museossa, koska se tuo sodan iholle. Sota ei ole vain sotilaita ja tappioita numeroina. Sota on kärsimystä ja kauhuja – ja liian usein myös niistä kaikista viattomille kärsijöille.

Aivan museon alussa on myös osio, joka herättää tunteita aistien kautta. Siinä kysytään museoon tulevilta ihmisiltä, mikä on heidän rakkain muistonsa jostain tietystä tuoksusta; tai mikä on heidän muistonsa lapsuuteen liittyvistä äänistä. Se pakottaa miettimään, millainen lapsuus sellainen on, missä arkeen kuuluvat sodan äänet ja tuoksut.

Lasten tarinat

Museon vaikuttavin osuus on ehdottomasti siellä esillä olevat esineet ja niihin liittyvät tarinat. Kuten vaikkapa, miten syntymäpäivänä ei ollut mahdollista saada kaupasta ostettua lelua, joten ne oli tehtävä itse niistä vähistä materiaaleista, mitä käytettävissä oli.

…tai miten tärkeä radio oli, sen avulla pystyi kuuntelemaan uutisia tai viihdettä ja olemaan siten yhteydessä piirityksen ulkopuolella olevaan maailmaan. Radion käyttö oli tosin rajoitettua, koska sähköä ei ollut usein käytettävissä.

…tai miten sininen pehmolelu oli pakolaisleirillä ainoa pieni ilon aihe pienelle tytölle, joka oli menettänyt pikkuveljensä, jonka serbit olivat ottaneet tämän äidin sylistä ja teloittaneet.

…tai miten rakkaaksi muodostuu yksinkertainen isoisän tekemä keinu, jota ei ollut edes mahdollista käyttää, koska perhe eli piirityksen keskellä ja isoisän pieni mökki oli piirityksen toisella puolen.

…tai miten tärkeä tuntemattoman lapsen tekemä ja avustussaattueen mukana saapunut lahjoitus on: kirje ulkomaailmasta, pieni peili, kampa ja värikynät.

…tai miten yksi pallo muodostuu koko kadun lasten yhteiseksi iloksi, kun he leikkivät sen kanssa erilaisia pallopelejä pelaten.

…tai miten pieni polkupyörä oli nopein keino paeta leikkipaikalta, kun sinne osui kranaattituli.

…tai miten uskomattoman tärkeä pieni öljylamppu voi olla paikassa, missä ei ole kovin usein sähköä. Sen avulla näkee lukea, opiskella ja liikkua pimeässä talossa.

…tai miten rakas muisto yksinkertainen partahöylä on isästä, joka kuoli Srebrenican joukkomurhassa.

…tai miten suuri herkku maitojauhe voi pienelle lapselle olla.

…tai miten yksinkertainen englanninkielen oppikirja voi muodostua tärkeäksi linkiksi ulkomaailmaan, koska se mahdollistaa jonkinlaisen keinon kommunikoida kaupunkiin saapuvien avustustyöntekijöiden kanssa.

…tai miten tärkeäksi pari yksinkertaista kanisteria muodostuu, kun niillä kantaa päivittäin vettä läheisestä kaivosta kerrostalon yhdeksänteen kerrokseen.

…tai miten äiti haavoittui päähän osuneesta luodista, miten perhe piti äidin hereillä kolme päivää kellarissa ennen kuin äiti saatiin kuljetettua turvallisesti sairaalaan, missä luoti saatiin onnistuneesti poistettua tämän päästä.

Tämä kaikki pistää kovin hiljaiseksi – ja saa miettimään myös sitä, miten yltäkylläistä elämämme on maailmassa, missä mikään ei tunnu enää riittävän onnellisuuden saavuttamiseksi.

Museo tekeillä myös Ukrainaan

Museon takana olevat tahot ovat parhaillaan perustamassa samanlaista museota myös Kiovaan, kerättynä on jo yli 600 esinettä ja tavaraa. Yksi esineistä on esimerkiksi isoäidin kukkaro. Isoäidin, joka ei halunnut jättää isoisää, joka ei halunnut paeta kodistaan. Nuo molemmat isovanhemmat menehtyivät vain kaksi päivää muun perheen pakenemisen jälkeen tapahtuneessa kranaatti-iskussa.

Ukrainan sotalasten kohtaloiden lisäksi Sarajevon sotalapsista kertovan museon säätiö on mukana myös projekteissa Srebrenican kansanmurhien uhrien kanssa sekä dokumentoi sotatapahtumista ja niiden vaikutuksista lapsiin myös Syyriassa ja Gazassa. Museon kokoelmissa on tällä hetkellä yli 6000 esinettä ja muistoja yhteensä 18:sta aseellisesta konfliktista maailman eri kolkissa.

Museon kotisivut: https://warchildhood.org/

Ja toki Sarajevossa toimii myös useampi Bosnian sodasta kertova museo. Kannattaa kiertää ne kaikki. Ja Bosnian sodan lisäksihän Sarajevo muistetaan myös laukauksistaan, mistä alkoi ensimmäinen maailmansota.