13.7.2022 Liikenne Liikenneturva muistuttaa: Myös sähköpotkulaudan virittäminen on kielletty Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aivan kaikki liikennesäännöt eivät aina tunnu olevan kaikille sähköpotkulaudan käyttäjille selviä, mutta onneksi sentään suurin osa tietää, ettei niitä saa virittää. Lapsiakaan ei sähköpotkulaudalla saa kuljettaa. Varmasti kaikki sentään tietävät vanha kunnon vitsauksen, mopojen virittämisen, olevan laitonta, mutta sähköpotkulautojen kohdalla tilanteessa on vielä parantamisen varaa. Liikenneturvan toteuttamaan kyselytutkimukseen vastanneista kolme neljästä eli 75 prosenttia tiesi, ettei sähköpotkulautojen nopeudenrajoittimia tule peukaloida. Lauta saa kulkea korkeintaan 25 kilometriä tunnissa, ja täten se luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Tätä alempana ovat korkeintaan 15 kilometriä tunnissa kulkevat jalankulkua avustavat tai korvaavat liikkumisvälineet, kuten vaikkapa sähköskootterit.- Riippumatta siitä, onko sähköinen laite oma vai vuokrattu, on tiedettävä, millaisella laitteella tien päälle lähtee. Kuljettajan vastuulla on tuntea käyttämäänsä laitetta koskevat säännöt ja rajoitukset. Sähköisistä laitteista ei aina päällepäin voi sanoa, mihin luokkaan ne kuuluvat, tiivistää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi.Kaupungeistakin älypuhelinsovelluksilla vuokrattavat potkulaudat kuuluvat kevyiden sähköajoneuvojen luokkaan, kulkevat 25 km/h ja niiden ajamiseen pätevät polkupyöräilijöiden liikennesäännöt. Niillä ei siis esimerkiksi tule kruisata jalkakäytävillä eikä suhata suojateille jalankulkijoiden tavoin. Myös kypärää on käytettävä.Matkustajien kuljettaminen sähköpotkulaudalla on niin ikään kiellettyjen asioiden listalla, mikää pääsee toisinaan unohtumaan. Tämä pätee ehdottomasti myös lasten kuljettamiseen.- Jos lapsen kanssa haluaa liikkua kaupungilla, on valittava muu kulkutapa kuin sähköpotkulauta. Jos lasta ohjeiden vastaisesti kuljettaa vanhemman ja ohjauslaitteen välissä, törmäystilanteessa lapsella on suuri riski vahingoittaa kasvojaan ja rintakehäänsä ohjaustankoon tai edessä olevaan esteeseen. Lisäksi vanhemman massa tulee takaa vielä lapsen päälle, Rossi selventää.Myös oikeanlaisilla suojavälineillä sekä henkilön fyysisillä ominaisuuksilla on iso merkitys.- Kun puhutaan kaatumisista tai törmäyksistä suojattomilla laitteilla, vammojen vakavuuteen vaikuttavat suojavälineet, mutta myös henkilön rakenne. Terve aikuinen kestää huomattavasti enemmän törmäysvoimia onnettomuudessa kuin vasta kehittymässä oleva pieni lapsi, Rossi muistuttaa. Lähde: Liikenneturva Kuvat: Moottorin arkisto/LiikenneturvaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa