Matka: On vai off – Islannissa ratkaisu on helppo tehdä

Off roadia harrastaville Islanti on eräänlainen paratiisi, vaikka maastoajoa saakin harrastaa melko rajoitetusti.

Olemme jossain Islannin lukuisten laavakenttien keskellä. Terävät kivet nousevat ylös mustan hiekan keskeltä ja tahtovat pahaa renkaille. Märkä kallio luistaa hieman normirenkaiden alla. Kuskilla on kestovirne kasvoilla.

Kojelaudan kosketusnäyttö on osittain kurainen, mutta se näyttää vielä riittävästi auton ympäristöä. Näytölle saa joko kuvan suoraan keulan edestä pyörän ohjauskulmineen, sivunäkymät kylkeä pitkin alaspäin tai takanäkymän. Niiden avulla on helppo ajaa todella kivikkoiseen ja ahtaaseen maastoon ilman että auton ulkopuolella on välttämättä edes ketään näyttämässä käsimerkkejä. Alla oleva auto on mikäs muu kuin Toyota Land Cruiser, islantilaisten kansanauto.

Maastoajoavustin avittaa kuskia selviytymään erilaisilla pinnoilla. Valittavana on kallio, kallio ja irtomaa, kumpareinen maasto, irtosora sekä muta ja hiekka. Auto jeesaa kuskia mukauttamalla kaasun käytön, jarrut sekä vetoluiston ajotilanteen mukaisiksi.

Ja totta kai kuski voi antaa auton hoitaa etenemisen itsenäisesti kaiken muun kuin ohjauksen osalta. Crawl Control -järjestelmä on eräänlainen älykäs vakionopeudensäädin maastoon. Kuski valitsee vain halutun nopeuden viidestä esivalinnasta ja ohjaa autoa. Järjestelmä huolehtii kaikesta muusta; eli auto etenee halutulla nopeudella auton hoitaessa kaasua, pyöräjarruja sekä vetoluistonestoa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Reitiltä ei poistuta maastossakaan

Islanti on noin kolme kertaa Suomea pienempi, eli 328 000 asukkaan saarella on hyvin tilaa. Maastossa ajoa koskevat silti tiukat säännöt. “Teiltä” – vai pitäisikö sanoa valmiilta reiteiltä – ei saa poistua. Tätä valvotaan aika tiukasti, ja maastossa törttöileville on luvassa joko sakot tai pahimmassa tapauksessa jopa linnaa.

Islannin tiestöstä vain noin kolmasosa on päällystettyä. Ylämaita halkovat soratiet aukeavat yleensä lumen sulettua vasta kesäkuun loppupuolella. Neliveto on must, ilman sitä ei näille ylängöille ole asiaa. Etuvetoisten on tyydyttävä kiertämään saarta rantatietä seuraten.

Islannin luonto on karu, ja hento kasvillisuus tekee parhaansa selvitäkseen hengissä. Islannin pinta-alasta vain neljännes on kasvillisuuden peitossa. Maastossa väärään aikaan mönkivä auto saattaa jättää maahan sellaiset arvet, että niiden korjaantuminen kestää vuosikausia – pahimmillaan jopa vuosikymmeniä. Islannin “kesä” kestää vain puolitoista kuukautta. Hellepäivä on täällä tuntematon käsite.

Talvi tuo hieman vapautta

Vapaammaksi ajo muuttuu talven tullen. Jäällä ja lumella isopyöräisillä maastureilla saa periaatteessa ajaa minne tahansa. Ajamista koskevat silloin samat säännöt kuin Arabiemiraateissa hiekkadyyneillä kruisaillessa. Renkaista lasketaan ilmat pihalle, ja paineet pudotetaan jopa niin alas kuin 0,1 bariin. Tällöin iso rengaskoko tuo vahvuutensa esiin. Tyhjä rengas leviää auton alle isoksi matoksi, joka kantaa raskaankin auton lumikenttien yli.

Siksi väittäisin, että paras aika lähteä Islantiin maastosafarille on helmi–huhtikuussa. Safareita järjestäviä matkailuyrityksiä on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi.

Keväällä ylängöt ovat lumen peitossa, jäätiköille voi ajaa ja kevätaurinko maalaa upeaa maisemaa. Kontrasti tähän karuun lähes mustaan maisemaan ei voisi olla suurempi.

Olen ajanut Islannissa kaikkina vuodenaikoina, ja niissä kaikissa on oma viehätyksensä. Talvella on hauskin ajaa, mutta maisema on tylsän valkoinen. Loppukesästä tai etenkin syksyllä off-roadin lisäksi kuski voi nauttia myös Islannin luonnon uskomattomasta värikirjosta. Mustan laavan seasta esiin työntyvä keltainen heinä ja siellä täällä törröttävien kukkuloiden uskomattoman vihreät seinämät ovat kuin toiselta planeetalta.

Ja joku tässä karuudessa viehättää, ja tämä vaihtelevuus on Islannin parhaita puolia. Tällä maalla on niin monet kasvot, ja ne vaihtuvat jatkuvasti. Se riittää syyksi palata tänne aina uudestaan ja uudestaan. Ja maastosafari on oikeasti yksi parhaista tavoista nähdä Islanti.

Vuokra-autoksi ääriolojen työkalu

Ja maittavin tapa suunnata Islannissa maastoon on ottaa Arctic Trucksilta vuokralle isopyöräinen Hilux eli AT38. Se on asfaltilla hieman epävarma; lepsu ja helposti vatkaava ohjaus ei herätä luottamusta. Ei ihme, että näiden autojen käyttämiseen tavallisilla teillä vaaditaan erikoislupa. Mutta päällysteen loppuessa ja kiviselle ylängölle siirryttäessä punainen maastopeto on elementissään.

Onneksi karussa sisämaassa riittää huoltoteitä, joita pitkin pääsee seikkailemaan ihan riittävästi. Ja kun tähän päälle lisätään vielä matalavesisiä jokia ja puroja, joita ylitetään vähän väliä – maastoajokokemus on vertaansa vaille. Ja koskaan ei voi tietää, kuinka paljon vettä missäkin uomassa on. Veden määrä vaihtelee rajustikin sään mukaaan. Eivätkä pienet kiertotiet ole ongelma nekään, sillä polttoainetankki on 160-litrainen. Se antaa pelivaraa sivistyksen reuna-alueilla liikuttaessa.

Ja hankalan paikan tullen – yleensä siis hangessa kahlattaessa – AT38 näyttää, millainen peto se oikeasti on. Kojelaudasta löytyy pari vakuuttavaa kytkintä, joista saadaan kytkettyä päälle etuakselilla olevat ARB:n paineilmalukot. Takalukot ovat mekaaniset.

Kuuluisin AT38 on varmasti se, joka vei Top Gearin porukat magneettiselle pohjoisnavalle 10 vuotta sitten. Temppu toi ymmärrettävästi paljon julkisuutta vuonna 1990 perustetulle Arctic Trucksille. Ja vaikka isopyöräinen pick-up saattaa tuntua joistain isojen poikien leikkikalulta, nämä autot on oikeasti tehty työkaluiksi äärimmäisiin olosuhteisiin.