22.1.2015 Matkailu Matkalla: Dresden Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Barokin maineeseen nostama, toisen maailmansodan tuhoama ja Itä-Saksan osin laiminlyömä Dresden on kaupunkikohde historiasta kiinnostuneille, kulttuurin nälkäisille ja hipstereille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kukoistus alkoi Väkevästä Dresdenin keskusta on nähtävyys itsessään. Kaupungin barokki-ilmeestä on kiittäminen Saksin vaaliruhtinasta ja Puolan kuninkaaksi itsensä järjestellyttä August Väkevää (1670–1733). Mahtimies sai lisänimensä yhden tarinan mukaan hevosen kengän suoristamiseen riittäneistä voimistaan ja aikalaisten keskuudessa kunnioitusta herättäneestä lähes 180 sentin pituudesta. Toinen tarina kertoo hallitsijan kunnostautuneen nimensä veroisesti ihmissuhteissaan. Lähteestä riippumatta virallisia ja epävirallisia lapsia kerrotaan siunaantuneen Väkevälle yli 360. Monella rintamalla sotineen hallitsijan vauhdittamana Dresdenistä kehittyi kulttuurin keskittymä. Yli kolme vuosisataa myöhemmin kaupunki on tunnettu erityisesti musiikista ja kuvataiteista. Itä-Saksaa unohtamatta Kaupunkia kierrellessä barokin rinnalla tutustuu vääjäämättä myös itäsaksalaiseen kaupunkikuvaan, jonka näyttävyydestä voi olla montaa mieltä. Vaikutteet ovat edelleen vahvat ja ainakin osa itä-ilmeestä on päätetty suojella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Holvillinen aarteita Kun aikaa on vain muutamalle tutustumiskohteelle, on yksi varma valinta Grünes Gewelbe eli ”Vihreä Holvi”. Dresdenin linnan siipeen sijoitettuun kaksiosaiseen museoon on koottu todennäköisesti Euroopan merkittävin aarrekokoelma. Suurin se ainakin on. Jos aikaa ja voimia riittää, eivät Dresdenistä museot hevillä lopu. Aihepiirien kirjo hämmästyttävän laaja: hygieniasta sotahistoriaan ja posliinista matemaattisiin välineisiin. Perinteisempiäkin vaihtoehtojakin riittää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suurtuho pommituksissa Dresdenissä toisen maailmansodan tapahtumia ei voi sivuuttaa. Helmikuun 13. päivänä 1945 toinen maailmansota oli käytännössä jo ratkennut. Tappion häämöttäessä historiallisesti arvokas Dresden haluttiin säästää. Sotilaallisesti toissijaisessa kaupungissa oli lähinnä siviiliväestöä, joten mittavat pommitukset tulivat yllätyksenä. Suotuisien sääolosuhteiden ja palopommien voimasta syntynyt tulimyrsky tuhosi lopulta kaksi kolmasosaa kaupungista. Toisen maailmansodan tuho ei kuitenkaan ollut ensimmäinen lajissaan. Dresdeniä ovat koetelleet useimmat eurooppalaiset suursodat, rutto ja vuosien 1491 ja 1685 tulipalot, joista viimeisimmän jälkiä korjattiin vuosikymmeniä. Keskustassa riittää jälleenrakennettavaa edelleen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kirkko kaupungin sydämessä Dresdenin kohtalo sai sinetin, kun kaupungin symboli, hiekkakivestä tehty Frauenkirche-kirkko romahti roihuavien pommituksia seuranneiden tulipalojen kuumuudesta. Vaikka kaupunkia jälleenrakennettiin ja korjattiin seuraavien vuosikymmenten aikana itäsaksalaiseen tyyliin, jäi Frauenkirche ruusupensaiden peittämäksi kiviröykkiöksi aina saksojen yhdistymiseen saakka. 1990-luvun jälkeen toteutetun jälleenrakennushankkeen jäljiltä kivikasasta nousi kirkko jokseenkin alkuperäisessä asussaan. frauenkirche-dresden.de Yöllä kaupunki kauneimmillaan Jos aikataulu on tiukka, onnistuu Dresdenin päänähtävyyksien katseleminen pintapuolisesti vaikka yöllä. Itse asiassa keskusta on iltavalaistuna näyttävimmillään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Postikorttien kanssa kaupungille Kiinnostava tapa tutkia entistä ja nykyistä on kaupungin katseleminen vertaamalla nykyistä vanhoihin vanhojen valokuviin. Kuvamateriaalia löytyy kattava valikoima postikortteina ja opaskirjoina kioskeissa ja kirjakaupoissa. Dresdenin historia tunnetaan 1200-luvulta saakka, mutta korttikierroksella seikkaillaan lähihistoriassa jja tuoreimman jälleenrakennuskierroksen tapahtumissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lasillinen maitoa Yksi erikoisimmista tutustumiskohteista on taatusti maailman kauneimmaksi kehuttu maitokauppa. Villeroy & Bochin ylenpalttisen koristeellisilla kaakeleilla kuorrutettu puoti on perustettu 1880-luvulla. Nähtävyys-statuksesta huolimatta meijerituotteita myydään entiseen malliin. Juustotiskin tuoksu on tyrmäävä ja virkistävää maitolasillista on valmistauduttava odottamaan, sillä matkailijoita saapuu tutustumiskäynnille bussilasteittain ympäri vuoden. Kauppa käy kivijalkaliikkeen lisäksi myös internetissä. pfunds.de Kierrokselle keskustaa kauemmas Matkailijan kannalta kiinnostavaa koettavaa riittää myös varsinaisen keskusta-alueen ulkopuolella. Julkinen liikenne toimii kaupungissa mainiosti, mutta lähialueeseen tutustuminen sujuu pysäköintiä lukuun ottamatta vaivattomasti myös omalla autolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hipsterien vanavedessä Elben vastarannalle rannalle levittäytyvä Neustadt on Dresdenin muodikkain kaupunginosa. 15 neliökilometrin alue on täynnä trendikästä ja tyylitietoista elämää. Asukkaiden keski-ikä huitelee 30 vuoden tuntumassa, joten ilmapiiri on eläväinen. Valtavirran ulkopuolella omaan tahtiinsa kulkeva kaupunginosa tarjoaa tutustuttavaksi katukeittiöitä, baareja, ruokaa, juomaa, musiikkia, muotia, taidetta ja tuoreimpia trendejä. Paikalliset harrastavat myös katukahvittelua, johon kuuluu kahvin ohella ihmisten katselu. Kahvin kylkeen kannattaa tilata tuhti viipale stollenia eli tolppakakkua, jonka leipomisessa ei voita tai rusinoita säästellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sininen silta Elben ylittäminen Sinistä siltaa pitkin Loschwitzin kaupunginosaan kannattaa, jos aikaa on puoli päivää tai enemmän. Riippusilta on näyte 1800-luvun insinööritaidosta. Rakenteellisesti se oli aikanaan edistyksellinen. Toisen maailmansodan viime metreillä silta yritettiin räjäyttää, mutta muutamat paikalliset asukkaat pelastivat sen katkaisemalla palavat sytytyslangat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kiinalaisia vaikutteita 15 kilometriä kaupungin keskustasta sijaitseva Pilnitzin linna on Euroopan suurin kiinalaisvaikutteinen palatsi- ja puistokokonaisuus, jonka rakentamisesta on kiittäminen August Väkevää. Barokkijuhlien ja hovielämän puitteiksi rakennetun kokonaisuuden puistossa kasvaa yli 230-vuotias camelia-puu. Näyttävä kasvi ei kestä Dresdenin talvea, eikä sitä voi siirtää, joten sen suojaksi rakennettu kasvihuone siirtyy kiskoilla puun luo lämmityskaudeksi. schlosspillnitz.de Aistien juhlaa Wackerbarthin linna ja viinitarha lupaavat vierailijalle aistien juhlaa. Barokkipuutarha ja laakson rinteille kivetyt viinitarhat takaavat ainakin näyttävät puitteet lounaalle. Pienestä koostaan ja pohjoisesta sijainnistaan huolimatta tarhan viinit ovat tutustumisen arvoisia. Myös ravintolan ruokaa kehutaan. Kulinarismin saralla elämys on viinin kyytipojaksi tarjoiltava sinappinen bratwurst-makkara. Yhdistelmä ei ole aivan perinteisimmästä päästä. schloss-wackerbarth.de Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Funikulaarilla ja riippuradalla Loschwitzissa riittää huviloita ja näyttäviä omakotitaloja. Alue oli ennen Dresdenin varakkaimman väen suosiossa. Nyt se tarjoaa puitteet myös tyylikkäille käsityöläiskaupoille, pikkuputiikeille, ravintoloille ja verkkaisemmalle elämälle. Maisemien perässä kannattaa hypätä funikulaarin tai vuonna 1901 avatun riippuradan kyytiin ja nousta ylemmäs jokilaaksosta. Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? – Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 5.8.2026 Lentokoneet Lufthansan lomalentoyhtiö Discover Airlines lentää kesällä 2027 Frankfurtin jättilentoasemalta Savonlinnaan, mikä on melkoinen täydennys Savonlinnan nykyisiin ostolentoihin Helsingistä 4.8.2026 Matkailu Kotkaniemi – P. E. Svinhufvudin kiehtova ja näyttävä kotimuseo 31.7.2026 Matkailu Teeveestä tuttu julkkiskahvila – Valkeakosken Mokka-Pirtti 29.7.2026 Matkailu Suomen Ladulta maastopyöräilyn vaativuusluokitteluopas – tavoitteena kansainvälisen luokituksen vakiinnuttaminen 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla