Moottoripyörällä Marokossa – loputtomat mahdollisuudet tekevät maasta lähes paratiisin

Marokko tarjoaa käytännössä loputtomat mahdollisuudet motoristille. Päällystettyjen teiden lisäksi vaihtelevankuntoiset soratiet ja polut tekevät maasta lähes paratiisin erityisesti seikkailupyöräilijälle.

Marokkoon voi viedä oman moottoripyörän mukana Gibraltarinsalmen yli laivalla Espanjasta tai osallistua valmiiksi järjestyille ajoreissuille tai -safareille. Suurimmista kaupungeista pyörän vuokraaminenkin on mahdollista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Seikkailupyörä sopivin vaihtoehto

Ajomahdollisuuksiensa puolesta Marokko on eräänlainen motoristin paratiisi. Päällystetyt tiet ovat erityisesti vuoristoalueilla mutkaisia, ja vaihtelevan kokoisia hiekkatietä ja polkuja riittää lähes loputtomiin, eikä muutaman päivän kokemuksen perusteella rajoituksia niiden ajamiseen tunnu juurikaan olevan.

Sopivin pyörävalinta onkin seikkailupyörä, jolloin ei tarvitse kovin tarkasti selvittää etukäteen edessä olevan tien laatua.

Teknisen vian tai onnettomuuden varalta on turvallisempaa liikkua kaksin tai isommassa ryhmässä. Myös paikkavaahtopullo kannattaa pakata mukaan.

Aavikot ovat pääosin kovapohjaista ja kivikkoista maastoa, jossa ajaminen onnistuu varovaisuutta noudattaen helposti. Hiekkadyynit alkavat kuin veitsellä leikaten eikä pehmeän hiekan alueita ole vaikea havaita.

Dyyneillä ajaminen sinällään on helppoa, jos alla on riittävän karkeakuvioiset renkaat: kakkonen päälle, kaasu pohjaan eikä sitä höllätä missään vaiheessa. Ongelmallisempaa aloittelijalle on oikeiden ajolinjojen löytäminen ja suunnistaminen dyyneillä niin, ettei joudu umpikujaan tai jyrkänteille. Aloittelija tekee yleensä ennemmin tai myöhemmin virheen ja joutuu kaivamaan pyörää hiekasta, jolloin kaverin apu saattaa tulla tarpeeseen. Älä lähde yksin ajelemaan hiekkadyyneille.

Mercedes-Benz 240D yhä voimissaan

Liikenne on vilkasta ja ajoneuvokanta monipuolista alkaen Dacioista ja päättyen aaseihin. Taksikäytössä paikalliset luottavat Dacioiden ohella yhä 1970-luvun W123-korisiin Mercedeksiin. Mahdotonta ei Marraskeshin kaltaisissa suuremmissakaan kaupungeissa ajaminen ole. Tärkeimpiä varusteita kuljettajalla ovat hyvin kääntyvä pää, herkät sormet jarrukahvalla sekä sopiva liikennesilmä siltä varalta, että kaikki muut eivät välttämättä noudata aivan kirjaimellisesti liikennevalojen värejä tai muitakaan sääntöjä.

Luovuus on paikallisten mielestä valttia ja myös sallittua, jos se vain edistää liikenteen sujumista. Vaarallisinta on liika varovaisuus ja hiljainen vauhti, sillä paikalliset eivät ole kuulleet turvavälistä ja peräänajon vaara kasvaa jos ei uskalla ajaa paikallisen liikennevirran mukana. Tiivistettynä voisi sanoa, että jos Helsingin Haagan liikenneympyrä kauhistuttaa, niin silloin voi ajokortin jättää suosiolla Marokkoon matkustaessa pois matkatavaroiden joukosta.

Jos sen sijaan on kokemusta vaikka Baltian maista tai Keski-Euroopan isoista kaupungeista, niin Marokossakin pärjää aivan yhtä hyvin.

Kaksi kaistaa mutta vain yksi päällystetty

Teiden kunto vaihtelee erityisesti maaseudulla paljon. Osa on länsimaista tasoa, mutta toisaalta näkee myös yhden kaistan leveydeltä päällystettyä tietä, jota on sorapintaisena levitetty molempiin reunoihin. Niissä ajetaan molempiin suuntiin samaa päällystettyä kaistaa pitkin, mutta kohdattaessa molemmat väistävät puolittain pientareelle. Tietöitä tai -vaurioita ei merkitä länsimaisella pieteetillä, joten pimeässä ajaminen sisältää enemmän riskejä.

Kaupunkien läheisyydessä on autoille tarkoitetun ajokaistan ulkopuolella noin metrin levyinen kaista mopoille ja moottoripyörille. Motoristi voikin käytännössä ohittaa autoja sekä vasemmalta että oikealta puolelta. Kaupunkiajon sijaan tätä voi nimittää urbaanienduroksi.

Kyliä ja kaupunkeja lähestyttäessä kannattaa ottaa kirjaimellisesti taajamien matalammat nopeusrajoitukset, sillä poliiseja ja tutkia riittää päiväsaikaan käytännössä jokaisen kylän molempiin päihin. Varsinainen ihme, jos et kaupunkiin saavuttaessa näe tutkapartiota tien varressa. Taajamien ulkopuolella rajoitukset ovat useimmiten 80 tai 100 kilometriä tunnissa eikä niitä juurikaan valvota.

Polttoaineen saatavuus on hyvä ja asemat parhaimmillaan länsimaista tasoa. Bensalitra maksaa noin 11 Marokon dirhamia eli aika tarkalleen euron litralta. Paikallisilla kypäränkäyttö on viitteellistä, naamiaiskäyttöön tarkoitettu ”vappukypärä” saattaa olla päässä tai roikkua mukana pyörässä. Matkustajalla - tai matkustajilla - kypärää näkee tuskin koskaan.

Sopivan ennakkoluulottomalla asenteella moottoripyöräilijä pärjää liikenteessä mainiosti. Prätkä on myös paras kulkuväline, jos haluaa nähdä aitoa Marokkoa ilman turistirysien hömpötyksiä ja korotettuja turistihintoja.

Teksti ja kuvat: Janne Huhtala