MP-Klassikko: Mätäkukko – Harley-Davidson Model J ’20

Vuonna 1915 esitelty, 61-kuutiotuumaisella moottorilla varustettu Model J oli avainasemassa Harley-Davidsonin nousussa maailman suurimmaksi moottoripyöränvalmistajaksi. Tämän jutun yksilöllä on lisäksi oma roolinsa suomalaisen hot rod -kulttuurin kehittymisessä.

Suomessa otettiin 1960-luvulla ensimmäisiä askeleita moottoripyöräharrastuksen aloittamiseksi, aiemminhan moottoripyörät olivat olleet lähes yksinomaan kulkuneuvoja. Suomen ensimmäisenä varsinaisena moottoripyöräkerhona pidetään helsinkiläisiä Mätäkukkoja, jonka toiminta tiivistyi kuitenkin aluksi kerhotoiminnan sijaan lähinnä nuorten miesten hauskanpitoon.

Suomalaisen moottoripyöräharrastuksen pioneereja

Eräs kerhon perustajajäsenistä, Vennu Björkman, aloitti moottoripyöräilyn ostettuaan ja kunnostettuaan 14-vuotiaana vanhan Royal Enfieldin. Käytössä oli muutenkin yleensä brittipyöriä siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä oli saatavilla. Siirtymä amerikkalaiseen kalustoon oli kuitenkin alkamassa. Esimerkiksi Björkman hankki omistukseensa 1200-kuutioisella moottorilla varustetun, vuosimallin 1928 sivuvaunu-Harley-Davidsonin.

– Minulla oli talli Stenbäckinkadulla  ja pyörä oli laatikoissa, jotka kuljetettiin bussilla yksi kerrallaan kaupungin halki himaan. Vuosi taisi olla 1963, eikä vielä kukaan silloin rakentanut näitä. Tein pyörää oikeastaan yksin jonnekin vuosiin 66-67 asti. Vasta niihin aikoihin Fiskis, Berndt Ekman, näki ja koki ensimmäisen kerran, mitä tämä touhu on. Hän oli tulossa käymään tallillani ja varoitin häntä etukäteen, että kuume tarttuu helposti. Pian käyntinsä jälkeen Fiskis hommasi vuoden ’52 pannun, joka hänellä on yhä. Sen jälkeen perustettiinkin Mätäkukkola, vuonna 1967 tai 1968, Björkman muistelee.

Hukkareissu Hollantiin

Pioneerien tie on monesti täynnä mutkia, eikä moottoripyörienkään osalta harrastamisen helppoudesta voinut tuolloin juuri puhua.

– Suurin osa pyöristä oli 750-kuutioisia, vuosimallin 1940 ja vanhempia Harley-Davidsoneja. Muutokset niihin tehtiin tietenkin itse ja osia oli helpommin saatavilla. Meillä oli kuitenkin muutamia alun perin poliisille vuoden 1952 olympialaisiin hankittuja pannuja, joihin osien saaminen oli todella vaikeaa. Esimerkiksi minun pyörääni piti hommata uudet hydrauliset nostajat, mutta niitä ei saanut mistään. Hollannissa poliisi käytti kuulemma samoja pyöriä, ja osia olisi sieltä saatavilla, joten niitä lähdettiin hakemaan. Ei minulla ollut mitään tietoa, missä niitä myytiin ja toivoin näkeväni jossain risteyksessä prätkäpoliisin, jolta voisi käydä kysymässä neuvoa. Tyhjin käsin siltä reissulta piti tulla himaan, liekö nostajia löytynyt vieläkään, Björkman nauraa.

Björkmanin ’52 pannu siirtyi muuten muutamien välikäsien kautta Cisse Häkkisen omistukseen ja on myös esillä Suomen Moottoripyörämuseossa.

Pyöristä autoihin

Tämän jutun kuvituksena oleva, vuosimallin 1920 Harley-Davidson Model J saapui Mätäkukoille 60-luvun puolenvälin tienoilla.

– Stenbäckinkadun tallilleni tuli jotain turkulaisia äijiä kysymään, että kiinnostaisiko kakskymppinen Harrikka. Kyllähän se kiinnosti ja pyörä lähetettiin Mätäkukkolaan. Varmaan joskus 50-luvulla ehostettu pyörä ei ollut ajokuntoinen, vaan toimi enemmänkin Mätäkukkojen maskottina, Björkman kuvailee.

Mätäkukkojen saatua 70-luvun alussa häädön Ruskeasuon talliltaan, siirtyi Model J muutaman mutkan kautta Espoon Automuseoon, jossa se vietti liki neljä vuosikymmentä. Häätö toimi myös lopullisena kipinänä vuonna 1972 jenkkiautoharrastusta edistämään perustetun Finnish Hot Rod Associationin syntymälle, sillä samoihin aikoihin oli kypsynyt ajatus harrastuksen laajentamisesta autoihin suuremmassa mittakaavassa.

Kyseinen yksilö on merkittävä suomalaiselle ajoneuvoharrastukselle, mutta mallina Harley-Davidson Model J oli valmistajalleen erittäin tärkeä, ja muokkasi yleistä käsitystä moottoripyörästä.

Tunnusomainen 45-asteinen V-twin

Vuonna 1915 Harley-Davidson esitteli uuden, toistaiseksi kookkaimman mallinsa, Model J:n. Se oli varustettu merkille tunnusomaiseksi muodostuvalla 45-asteisella V-twin-moottorilla, jonka iskutilavuus oli 61-kuutiotuumaa (1000 cm³).

Moottorissa käytettiin IoE-kansia (Intake over Exhaust, imuventtiili pakoventtiilin yläpuolella), jotka Harley-Davidson oli havainnut erinomaisiksi kilpapyörissään. Imuventtiili sijaitsi kannessa ja sitä ohjattiin työntötangon ja keinuvivun välityksellä. Pakoventtiili ja pakokanava puolestaan sijaitsivat sylinterissä ja nokka-akseli liikutti suoraan venttiiliä. IoE-rakenteen merkittävimpänä etuna oli mahdollisuus kookkaampien venttiilien käyttämiseen.

Moderneja piirteitä

Vaikka joissakin Harleyn malleissa käytettiin yhä hihnavetoa, oli toisiovedon hoitaminen ketjulla ainoa perusteltu valinta kookkaalla, 17-hevosvoimaisella moottorilla varustettuun malliin. Myös aiemmista malleista löytyneet, käynnistämiseen tarkoitetut polkupyörän polkimet loistivat poissaolollaan, ja Model J oli saanut kunnollisen käynnistyspolkimen.

Harley-Davidson oli myös kehittänyt epäluotettavaksi osoittautuneen 2-vaihteisen napavaihteiston tilalle ”ikuiseksi ja särkymättömäksi” suunnittelemansa 3-vaihteisen vaihdelaatikon. Model J:n yhteydessä esitelty vaihteisto säilyikin tuotannossa aina vuoteen 1936 saakka, kunnes knucklehead-mallien 4-vaihteinen korvasi sen.

Mallin polttoainetankki oli aikalaisekseen varsin monimutkainen. Siinä oli venttiilikoneiston vaatimat syvennykset, ja vaikka mallin alkuvuosina se oli kulmiltaan varsin terävä, tankkeja sulavoitettiin ajan myötä melko linjakkaiksi, kunnes lopulta vuonna 1925 esiteltiin virtaviivainen, niin sanottu teardrop-tankki.

Model J oli myös ensimmäinen Harley-Davidson, joka oli varustettu sähkövaloilla sekä edessä että takana. Esittelyään seuraavana vuonna puolasytytyksellä varustettu Model J sai sisarmallikseen Model F:n, jossa käytettiin magnetosytytystä.

Harley-Davidsonin maailman suurimmaksi nostanut malli

Model J nousi suureen suosioon Yhdysvalloissa. Ensimmäisen maailmansodan käytännössä lopetettua moottoripyörien valmistuksen Euroopassa, oli Harley-Davidson sodan päätyttyä valmiina vastaamaan myös eurooppalaisten ostajien kysyntään.

Vuonna 1920 se olikin noussut maailman suurimmaksi moottoripyörävalmistajaksi, ja Model J lukeutui maailman myydyimpiin moottoripyörämalleihin. Monikäyttöisiä pyöriä käytettiin niin tavallisessa ajossa, virkatehtävissä kuin kilpailuissakin.

Jatkuvaa kehitystä

Model J:n hienostusta jatkettiin mallin koko eliniän ajan. Vuonna 1921 Harley-Davidson esitteli suuremmalla, 74-kuutiotuumaisella moottorilla varustetun malliversion, joka oli tarkoitettu pääasiassa sivuvaunukäyttöön. Samana vuonna esiteltiin myös kolme uutta versiota 61-kuutiotuumaisesta moottorista: tavallisen mallin lisäksi tarjolla oli poliisille räätälöity versio, korkean ilmanalan versio sekä kilpakäyttöön tarkoitettu moottori.

Kulkupuolen lisäksi Harley-Davidsonilla kiinnitettiin huomiota myös pysähtymiseen, ja Model J sai jarrun myös eturenkaalle vuonna 1928. Lisäksi vuosien kuluessa mallien etuhaarukkaa päivitettiin ja moottorin voitelua kehitettiin. Mallin tuotanto päättyi vuonna 1929, jolloin toinen legendaarinen malli, D-sarjan ”lättäpää” syrjäytti sen.

Mätäkukko pääsee takaisin kotiin

Mätäkukko-Harley oli ”unohdettu” Espoon automuseoon vuosikymmeniksi, eikä sitä oltu oikein osattu siellä arvostaa.

– Pyörä oli ollut museossa kauan, se oli huonossa kunnossa ja siitä oli kadonnut osia. Sain yhteyden pyörän tuolloin omistaneeseen, tänä keväänä edesmenneeseen ”Korkki” Korkia-ahoon. Hän oli todella mukava tyyppi, mutta jo varsin iäkäs. Aikamme pyörästä puhuttuamme hän suostui myymään sen minulle, Björkman kertoo.

Pyörän toimintakuntoon entisöinnin Björkman arvioi liian kalliiksi, mutta hän keräsi siihen pisteosia ja rakensi sen kotitallissaan visuaalisesti ehjän näköiseksi.

– Pyörässä on mahtavia yksityiskohtia, kuten alkuperäinen, Harley-Davidsonin merkinnöillä varustettu satula, kuvailee Björkman.

Kun pyörä oli ollut Björkmanin omistuksessa uudelleen noin vuoden ajan, oli sen tarina kantautunut American Car Show’n 40-vuotisjuhlanäyttelyn järjestäjien korviin, jonne se pyydettiin osana FHRA:n historiaa.

– Näyttelystä sen bongasi Riku Routo, ja aloimme neuvotella siitä hänen kanssaan. Lopulta totesin, että Rikun museo on sille oikea paikka, onhan kyseessä kappale suomalaisen moottoripyöräharrastuksen historiaa, Björkman kertoo. Pyörä kuuluukin nykyisin Suomen Moottoripyörämuseon kokoelmiin.

Täysin ilman moottoripyöriä pitkän linjan moottorimies Björkman ei kuitenkaan ole, eikä edes täysin ilman omaan historiaansa liittyviä pyöriä.

– Ajelen vuosimallin 1970 Electra Glidella ja lisäksi olen saanut takaisin talliini 50 vuotta kateissa olleen, alun perin vuonna 1963 ostamani 1200-kuutioisen sivuvaunu-Harley-Davidsonin, Björkman myhäilee.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Jari Saarentaus