1.3.2020 Matkailu Museo Automovilistico de Málaga – autoja ja muotia aurinkorannikolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Loman aurinkorannikolla ei tarvitse olla pelkkää hiekkarannalla löhöämistä, golfinpeluuta tai rantabaarissa istumista. Malaga on siistiynyt kiinnostavaksi ja kompaktiksi kaupunkilomakohteeksi. Historiallisten kohteiden ja taideaarteiden lisäksi siellä voi poiketa myös automuseoon. Rouvan näyttäessä peukkua alaspäin voi lisätä että samaan näyttelyyn on otettu ajan muoti mukaan. Malagan automuseo on historiallisesta keskustasta noin kolmen kilometrin päässä, sopiva vaikka käveltäväksi rantakatua länteen päin. Museo on perustettu vuonna 2012 lopetettuun vanhaan tupakkatehtaaseen, joka sekin on aikansa edustavia tehdasrakennuksia kunnostettuna. Automuseon kokoelma on alun perin portugalilaisen Joao Manuel Magalhaesin yksityiskokoelma, autoja on lähes sata kappaletta aina 1900-luvun alusta 1980-luvulle asti. Valtaosa kokoelmasta on aikansa hienoimpia ja kalleimpia autoja, mutta varsinaisia maailmanharvinaisuuksia ei joukkoon ole osunut. Joka tapauksessa edustava läpileikkaus vuosituhannen autoista hyvin säilyneessä käyttökunnossa, tarkimmat entisöijät löytäisivät niistä vielä paljon puleerattavaa. Näyttely seuraa autoilun kehitystä kronologisesti ja valtaosaan osastoja on liitetty ajanmukainen asukokonaisuus sekä taidetta tai muuta rekvisiittaa. Autojen ja asujen historia on kuvattu lyhyesti myös englanniksi. Rolls-Roycet, Isotta Fraschinit, Duesenbergit ja Bugatit yhdistetään Diorin, Chanelin, ja Nina Riccin luomuksiin täydentäen ajan kuvaa vaikkapa Art Decosta tai Belle Epoquesta. Muodin ja ihmisten lisääminen kylmien autojen lomaan tuo lisäulottuvuuden automiehillekin. Museon takia ei kannata matkustaa Malagaan, mutta se on käymisen väärti sadepäivänä, tai jos on päästävä hetkeksi hellettä pakoon. Teksti ja kuvat Petri Munukka Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2026 Laivat Vaikka meri on tyyni, tämä laiva huojuu ja hytkyy koko yön 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 12.4.2026 Matkailu Saksan suurin järvi kutsuu autolomalaisia rannoilleen – ja samalla piipahtamaan myös Itävallassa sekä Sveitsissä 12.4.2026 Matkailu Autoilija, paperikartta käteen, jätä navigaattori hätäavuksi! 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 6.4.2026 Laivat Ruoka merimatkoilla – onko kokemus wau vai vähemmän? 5.4.2026 Matkailu Tiesitkö – parin tunnin päässä Barcelonasta käytiin yksi Espanjan sisällissodan ratkaisevista taisteluista? 3.4.2026 Laivat Ruoka on syy risteillä, kertoo Tallink Siljan tutkimus 31.3.2026 Matkailu Tällainen on Panssarimuseon uusi neuvostovaunu, jonka saaminen Suomeen oli vuosikymmenten ajan mahdotonta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa