Museo Ferrari Maranello – formula ykkösten huumaa

Ferrari on aina ollut kiinteä osa F1-sarjaa. Erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla luotiin legendoja, ja myös innovatiivisia kilpa-autoja. Nämäkin voi nähdä tehtaan omassa museossa.

Maailmassa ei ole kovin montaa paikkaa, missä pääsee tutustumaan eri-ikäisiin Ferrarin formula ykkösiin lähietäisyydeltä. Maranellossa sijaitsevassa museossa niille on omistettu melkein koko rakennuksen toinen kerros, ja siellä F1-fanin päiväunet toteutuvat.

Askel pysähtyy viimeistään Gilles Villeneuven ajamien autojen kohdalla.

Belgian GP:n aika-ajoissa keväällä 1982 menehtynyt kanadalainen Villeneuve oli – ja on – kenties kaikkien aikojen kuuluisin Ferrarin F1-kuljettaja. Hän oli itse Enzo Ferrarin henkilökohtainen suosikki, ja tifosoille eli Ferrari-faneille edelleen pyhimyksen asemassa.

312 T4 – maaefektillä mestariksi

Kolmilitrainen, 12-sylinterinen Ferrari 312 T4 niitti menestystä kaudella 1979. Villeneuve ja eteläafrikkalainen Jody Scheckter ottivat tällä autolla kolme GP-voittoa mieheen, tuloksena neljäs valmistajien mestaruus viiden vuoden sisään – sekä Scheckterin henkilökohtainen MM-titteli.

Viimeksi mainittu jäi historiankirjoihin erityisesti sitä seuranneen pitkän kuivan kauden takia, sillä Ferrarin seuraavan kuljettajan mestaruuden saavutti Michael Schumacher vasta 21 vuotta myöhemmin.

Ajan tavan mukaan 312 T4:n sivuponttoonit kätkivät sisäänsä ilmavirtauksia varten tarkoitetut tunnelit. Yhdessä radan pintaan ulottuvien helmojen kanssa ne loivat huiman alas painavan voiman. Alun perin tämän niin kutsutun maaefektin pioneerina toimi Lotus-talli kaudesta 1977 lähtien.

126 CK – tulevaisuus oli turbon

Kaudeksi 1981 Ferrari siirtyi käyttämään 1,5-litraista turboahdettua V6-moottoria – trendi, jonka ranskalainen Renault-talli oli aloittanut neljä vuotta aikaisemmin.

Turbot olivat selvästi tuon ajan valtamoottoria, vapaasti hengittävää Ford Cosworth V8:a tehokkaampia, mutta kärsivät jatkuvista luotettavuusongelmista. Vauhti oli omaa luokkaansa varsinkin nopeammilla radoilla – ainakin hetkellisesti.

Maranellolaisille puolet pienempi voimanlähde sopi mainiosti, sillä leveä, 180 asteen sylinterikulmalla toteutettu V12 oli estänyt maaefektin täyden hyödyntämisen. Tästä huolimatta Ferrari 126 CK oli erityisen konstikas hallittava, mutta se ei estänyt rajuotteista Villeneuvea nappaamasta kahta voittoa vuonna 1981.

F1 89 – vaihdekeppi historiaan

Eräs tärkeä virstanpylväs formula ykkösissä oli puoliautomaattinen vaihteisto, jonka Ferrari otti ensi kertaa käyttöön kaudelle 1989. Pykälät vaihtuivat nykyisinkin käytössä olevaan tapaan ratin takana olevista lavoista, ja kytkinpoljinta tarvittiin enää liikkeellelähdöissä.

Vaikka tämä 7-nopeuksinen vaihteisto osoittautui alkuun erittäin epäluotettavaksi, Williamsilta italialaistiimiin siirtynyt viiksekäs britti Nigel Mansell ajoi Ferrari F1 89 -autolla avausvoittoon Brasilian GP:ssä. Siitäkös tifosot hullaantuivat, tuloksena Mansellille myönnetty lempinimi il Leone, Leijona.

Turbot oli vuodeksi 1989 kielletty, ja Ferrarissakin käytettiin jälleen 12-sylinteristä vapaasti hengittävää moottoria. Talli luopui perinteikkäästä sylinteriluvustaan vasta vuonna 1996, jolloin Schumin ja Eddie Irvinen autoa vauhditti lajin standardiksi muodostunut V10.

Ferrari Cart – melkein Jenkkeihin

Harva tietää, että Ferrari aikoi siirtyä 80-luvun lopulla USA:ssa ajettuun CART-formulasirkukseen. Syynä olivat F1-sarjaan kaavaillut vapaasti hengittäviä moottoreita koskeneet sääntömuutokset, jotka olisivat estäneet juuri yllä mainitun V12-moottorin käytön.

Tästä suivaantuneena Enzo uhkasi jättää formula ykköset kokonaan, ja lehdistö kutsuttiin Fioranon radalle tutustumaan Ferrarin versioon CART-sarjan autosta.

Temppu tepsi: lajin kattojärjestö FIA heltyi moottorisäännöksissä jo muutaman päivän kuluttua, italialaiset saivat rakkaan 12-sylinterisensä, eikä Ferrari Cartia koskaan nähty tositoimissa.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus ja Jussi Saarinen

Juttusarjan muut osat:

• osa 1. Museo Ferrari Maranello – tanssivan hevosen pilttuussa