2.8.2019 Ajoneuvot Neste Ralli 2019: Ott Tänak varmana voittamaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ott Tänak ja Toyota Yaris WRC starttavat tämänkin vuoden Suomen MM-ralliin paras kuski–paras auto -odotuksin, eikä itseluottamusta tunnu virolaisässältä puuttuvan. Siinä missä kovimmat kilpakumppanit Sébastien Ogier ja Thierry Neuville vaikuttavat ennen rallia yllättävänkin rennoilta, Ott Tänakin olemus viestii aivan toista. Kivikasvoisen virolaisen ainoana tavoitteena on uusia viimevuotinen Neste Rallin voitto, ja samalla tietysti kasvattaa MM-pistejohtoa entisestään.Tuo johto olisi nykyistä selvästi suurempikin, jos tekniikka olisi toiminut niin kuin pitää. Esimerkiksi Jyväskylää edeltäneessä Sardinian MM-rallissa Toyota Yaris WRC:n ohjaus hajosi viimeisellä erikoiskokeella, ja varmalta näyttänyt kauden neljäs ykköstila vaihtui vaatimattomaan viitossijaan.Yhtä kaikki, virolaisesta povataan yleisesti paitsi Neste Rallin voittajaa, myös tämän kauden maailmanmestaria, millä saavutuksella Tänak rikkoisi vihdoin Ogierin sekä Sébastien Loebin 15 vuotta jatkuneen ranskalaisen titteliputken.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEi yhtä syytä vauhtiinKahdenkeskinen juttutuokio Tänakin kanssa Toyota Gazoo Racingin pilttuussa paljastaa, että virolaisässä selvästi tiedostaa tasonsa. Vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen ovat poikkeuksellisen itsevarmoja.Mistä tasaisuutesi kumpuaa? Ainakin ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että muut tekevät ralleissa paljon enemmän isoja virheitä kuin sinä…– Rallissa kokemus on aina ollut hyvin isossa roolissa. Myös itseluottamus ja tuntuma autoon ovat tärkeitä, eikä niissä ole kohdallani tällä hetkellä valittamista. Fiilis autosta ja tallista on kaiken kaikkiaan hyvä, Tänak kehuu.Jatketaan vielä samalla aiheella. Johtuuko pääosin sinusta itsestäsi, että olet kehittynyt tasaiseksi ajajaksi, vai kuuluuko ansio myös täydellisesti toimivalle autollesi? Olisitko siis yhtä hyvä myös ei-niin hyvällä autolla, esimerkiksi Hyundailla, joka ei täällä Suomessa ole perinteisesti ollut nopea?– On hyvin vaikea sanoa, mikä auto on hyvä ja mikä ei. Voin vain sanoa, että tästä autosta, jota juuri nyt ajan, minulla on hyvä fiilis ja sen kanssa asiat menevät hyvin. Haluan kaiken aikaa parantaa ja olla nopeampi, mutta niin tekevät muutkin, ja kilpailu on tällä hetkellä hyvin tiukkaa. Periaatteessa jokainen auto on kykeneväinen voittamaan jokaisessa rallissa. Voittaminen ei siis koskaan ole helppoa, Tänak analysoi.Perjantaina lähelle kärkeäNeste Ralliin Tänak lähtee itseoikeutettuna ykkössuosikkina.– Voitto on ehdottomasti tavoitteeni. Tämä on tallin kotikisa, ja normaalisti olemme olleet täällä hyvin vahvoja, Tänak kertoo, edelleen ilmeenkään värähtämättä.Tänakin mukaan Suomen osakilpailu on hyvin erilainen verrattuna muihin soraralleihin.– Vauhtiin ja auton käytökseen pitää täällä tottua. Suomessa tiet ovat erittäin nopeita ja erot hyvin pieniä, eli jos annat 10 sekuntia pois, sen kurominen takaisin on hyvin vaikeaa. Niinpä pitää olla hereillä heti alusta alkaen.Sääennuste kertoo perjantaista tulevan kuivan – viimevuotiseen tapaan. Joukon kärjestä starttaavan MM-johtajan kulkua se väistämättä hidastaa, mutta irtosora ei silti Tänakin mielestä pilaa hänen ralliaan.– Reitin putsaaminen ei tietenkään tuo meille etua, mutta toivon, että automme on tarpeeksi nopea, että pystyisimme perjantainakin taistelemaan kärkiajoista. Tämän vuoden monista ralleista on nähty, että jos olemme saaneet alle hyvän perjantain, olemme hyvissä asemissa ja lauantaiaamusta eteenpäin kaikki on mahdollista.No, kuinka monta sekuntia tulet sitten tippumaan perjantaina?– Toivottavasti en yhtään, vastaus tulee, vihdoin virneen sävyttämänä.Takaa-ajo tuttua puuhaaJatkokysymys starttijärjestyksen säännöistä poikii vieläkin mielenkiintoisempia, ja myös rehellisiä kommentteja.Eikö sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että kärkikuskit saisivat startata miltä sijalta haluaisivat?– Nämä nykyiset säännöt ovat mielestäni ihan hyvät. Meillä on tietysti altavastaajan asema, kun joudumme avaamaan tietä ensimmäisenä päivänä, mutta samalla se tuo enemmän kilpailua ja ehkä enemmän taisteluakin.Rivien välistä voi lukea, miten Tänak tuntuu jopa nauttivan siitä, että joutuu rallin toisena varsinaisena kilpailupäivänä takaa-ajajan asemaan.– Normaalisti putoamme hieman taakse, mutta sen jälkeen täytyy ryhtyä kipuamaan ylöspäin kohti palkintosijoja. Omalta kohdaltani toivoisin tietysti, että saisin aina startata takaa eli parhaalta mahdolliselta paikalta, mutta kuten sanoin, yleisesti uskon, että nykyinen systeemi on toiminut urheilullisuuden kannalta hyvin.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.7.2025 Moottoriurheilu Secto Rally 2025 reittiopas: Pajarin kartanlukijalta täsmävinkit katsojalle Jyväskylään 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Ajoneuvot Viileää ilmaa vai kallis remontti? Säännöllinen ilmastointihuolto voi säästää satoja euroja 15.7.2025 Moottoriurheilu Goodwood ja Festival of Speed: aistien autovaltakunta 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 17.7.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA – johtotähti palaa kärkeen 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 16.7.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Renault Boreal on Dacia Bigsterin parempi puolisko niille markkinoille, joilla ei tykätä halpamerkeistä 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon