4.10.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Tatra Phoenix – Tšekin vanhimman autonvalmistajan nykyinen liiketoimintastrategia on perin SISUkas Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tatra on 126-vuotisen autonvalmistajuutensa aikana tehnyt vaikka ja mitä. Nykyään Tatra käyttää osaamistaan pääasiassa varustamaan DAF -kuorma-autoja kaikkein vaativimpiin tehtäviin. Tatra on automaailmassa sen verran spesiaali tapaus, että logonvaihtoja ei juuri suuntaan eikä toiseen ole ollut. Ei Phoenix'kään ole sitä aivan puhtaimmillaan, mutta miltei kaikki ulospäin näkyvät osat kyllä ovat. Tatran tarinalle ei tekisi oikeutta vain pikakelata sitä läpi, mutta merkin innovatiivisuudesta ja uranuurtajuudesta saa hyvän kuvan pelkästään lukemalla esimerkiksi tämän vuoden 1948 Tatra T87:n tarinan. Tatralla on myös kattava museo Tšekin Kopřivnicessa. Vain alle 100 kappaletta valmistettu Tatra T700 oli mahdollisesti Euroopan viimeinen ilmajäähdytteinen henkilöauto. Jopa eräs toinen takatuupparilegenda, Porsche 911, oli vuonna 1998 ottanut nestejäähdytyksen käyttöön. Tälle autolle ei löydy logonvaihtotarinaa vaikka kuinka etsii. Tatran viimeisen henkilöauton tuotannon loppumisen jälkeen tšekkiläisvalmistaja on keskittynyt valmistamaan kuorma-autoja raskaisiin tehtäviin omalla runko-osaamisellaan. Tuo viimeinen henkilöauto, Tatra T700, on yksi parhaista osoituksista Tatran omaperäisyydestä. Tuossa yli 5-metrisessä edustusautossa oli taakse sijoitettu ilmajäähdytteinen V8, vielä tuotannon loppuvaiheissa vuonna 1999. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tatra 158 Phoenix kulkee omalla rungollaan Tatran siirryttyä yksinomaan kuorma-autobisnekseen - toki se on valmistanut niitä jo vuosikymmeniä - mallistossa on ollut sekä puhtaasti sotilaskäyttöön että siviililiikenteeseen tarkoitettuja ajoneuvoja, kuten myös ultraraskaita alustoja esimerkiksi nosturiautoihin ja kaivosajoneuvoihin. Tatra Phoenix tavallaan yhdistää näistä puolista kaksi. Se on ensisijaisesti siviilikäyttöön tarkoitettu, mutta pohjalta löytyy sotilaallisen maastokuorma-auton runko. DAF CF ja sen mukana Tatra Phoenix faceliftattiin vuonna 2014. Kuvassa on tukkiajossa vuosina 2011 - 2014 valmistettu ensimmäisen sarjan Phoenix. Tatra 158 Phoenix julkistettiin ensi kertaa vuonna 2011, kun hollantilainen kuorma-autovalmistaja DAF oli ostanut Tatrasta noin viidenneksen, syventäen näin merkkien välistä yhteistyötä. Yhteistoiminnan kautta DAF CF:n ohjaamo ja keula sekä DAF:in PACCAR-konsernin voimanlähteet yhdistettiin mainittuun Tatran runkoon. Atlantin toisella puolella saman valmistajan dieselmoottoreita käyttävät sikäläiset kuorma-automerkit Kenworth ja Peterbilt. Keskusputkirunkonsa ansiosta Tatra Phoenix'ssa on eräs markkinoiden sallivimmista lähestymiskulmista, peräti 31 astetta. Runko Phoenix'in alla on lainattu sotilaskäyttöön tarkoitetusta Tatra Forcesta. Tatran suunnittelema runko on erittäin tunnusomaisesti keskusputkirunko. Tämä Tatran itävaltalaisen pääsuunnittelijan Hans Hedwinkan kehittämä rakenne otettiin käyttöön tasan sata vuotta sitten eli vuonna 1923. Monista henkilöautoista se päätyi myös kuorma-autoihin ja edelleen tänäkin päivänä valmistettaviin Tatroihin. Keskusputkirunkoa on käyttänyt myös muuan toinen tšekkiläisvalmistaja, nimittäin Škoda. Viimeisen kerran se nähtiin vuosina 1959 - 1964 valmistetussa Octaviassa. Kuten nimikin kuvastaa, keskusputkirunko koostuu tikapuurungon sijaan yhdestä "selkärangasta", joka on muiden valmistajien käyttämään tikapuurunkoon nähden paljon kevyempi, muiden etujen muassa. Tatran keskusputkirunko vie erinomaisen vääntöjäykkyytensä sekä notkeiden jousitusmahdollisuuksiensa ansiosta asfaltilla kotonaan olevan DAF CF:n tšekkiläissisaren astetta vaativampiin tehtäviin, kuten maansiirtoon, tukkiajoon sekä tienhoitoon. Autoa valmistetaan kaksi-, kolmi-, neli- ja viisiakselisena. Tässä kohtaa monille on varmasti tullut mieleen Tatran suomalainen vastine. Sisu Auto nimittäin tekee lähes täysin samalla kaavalla Mercedes-Benz Arocsista omaa Sisu Polar -mallistoaan, jossa päästään puolestaan hyödyntämään Sisun osaamista kuorma-autojen akseleissa. Sisu Polaria käytetään hyvinkin samoissa tehtävissä kuin Tatra Phoenix'ia. Sisun ja Tatran liiketoimintastrategiat eivät siis tällä saralla voisi olla juuri enempää samanlaiset. Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Tatra Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Sähköautot Mazda CX-6e sai hinnat – yksinkertainen valikoima, paljon varusteita 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 5.6.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 Sportswagon – hyvää yötä viimeinen mam…farmari? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km