27.2.2018 Liikenne Oikeuden päätös: Saksa sallii kaupunkien dieselkiellot Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Saksalainen oikeusistuin on todennut, että maan kaupungeilla ja yhteisöillä on valta päättää itse alueellaan vallitsevista ajokielloista. Saksan liittovaltion hallinto-oikeus on päättänyt, että saksalaiskaupungeilla on oikeus kieltää vanhempien dieselautojen käyttö alueellaan. Asiasta päätettiin tiistaina Leipzigissa. Nyt tehty oikeuden päätös ei siis kiellä suoraan dieselautojen käyttöä minkään saksalaiskaupungin alueella, mutta se antaa kaupunkien ja yhteisöjen paikallisviranomaisille mahdollisuuden päättää käyttökielloista. Päätöksen taustalla ovat ilmanlaatuongelmissa kamppailevat Stuttgart ja Düsseldorf, jotka saksalainen ympäristöjärjestö DUH haastoi oikeuteen perustellen, että kaupungit eivät olleet tehneet tarpeeksi ilmanlaatunsa eteen. Uusilta autoilta on syyskuusta 2014 asti vaadittu Euro 6 -päästotasoa, jota kielto ei koske. Liittovaltion hallinto-oikeuden päätöksellä ei siis rajoiteta syyskuun 2014 jälkeen ensirekisteröityjen dieselautojen liikennöintiä. Tätä edeltävälle Euro 5 -päästöluokalle asetettiin siirtymäaika, eli kaupungit voivat asettaa kieltoja vasta 1.9.2019 jälkeen. Euro 6 poikkeaa Euro 5 päästöluokasta erityisesti typenoksidipäästöjen (NOx) osalta, mutta myös palamattomien hiilivetyjen (HC) osuutta on tiukennettu. Saksan hallitus ja maan valtava autoteollisuus vastustavat dieseleiden ajokeiltoja. Ennakkoon on pelätty, että ajokieltojen mahdollistaminen laskisi vanhempien dieselautojen jälleenmyyntiarvoa ja pakottaisi työmatkalaiset etsimään uusia reittejä. Saksan liikenneministeriö on harkinnut liikennesäädösten päivittämistä siten, että kaupungit voisivat kieltää dieselit tietyiltä reiteiltä. Euroopan unioni on painostanut Saksaa työskentelemään kaupunkiensa ilmanlaadun eteen voimakkaammin. Korjaus 27.2.2018 klo 20:19: tarkennettu mahdollisen käyttökiellon koskevan Euro 5 ja vanhempia päätöluokkia. Lähde: Deutsche Welle Kuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Dieselautot välituomiolla Saksassa Fiat Chrysler luopunee dieseleistä 2022 mennessä Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana 29.10.2025 Autoilu Autoilija: luovutaan talvinopeusrajoituksista! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta - luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan