17.3.2024

Oiva varuste: ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen: ”Autoa valitessaan kannattaa testata eri automerkkien mukautuvien vakionopeudensäätimien toimintaa ja valita sellainen auto, jossa järjestelmä kykenee pitämään riittävän pitkää turvaväliä.”

Ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin on Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen mukaan oiva varuste. Kuljettajan on kuitenkin tunnettava tilanteet, joissa järjestelmä saattaa tehdä virhetulkintoja.

Kuljettaja asettaa mukautuvaan vakionopeudensäätimeen haluamansa kattonopeuden ja vähimmäisetäisyyden edellä ajavaan. Edellä ajavan ajaessa asetettua kattonopeutta hitaammin säätää järjestelmä vauhdin tämän mukaiseksi ja huolehtii turvavälin säilymisestä.

Osassa autoja mukautuvan vakionopeudensäätimen yhteydessä on myös ennakointitoiminto. Se säätää ajonopeutta vallitsevan nopeusrajoituksen mukaiseksi ja mahdolliseen kaarteeseen tai vastaavaan sopivaksi hyödyntäen tuulilasiin asennettua kameraa sekä navigointitietoja.

– Järjestelmä ei kuitenkaan välttämättä osaa aina valita olosuhteiden tai liikennetilanteen edellyttämää turvallista tilannenopeutta, joten kuljettajan harkintakykyä tarvitaan yhä, Teppo Vesalainen varoittaa.

Mutkaisella tieosuudella vakionopeudensäädintä parempi vaihtoehto saattaakin olla mahdollisen nopeudenrajoittimen käyttö. Tällöin kuljettaja voi asettaa rajoittimeen suurimman sallitun nopeuden, jota ei missään kohtaan halua ylittää, ja muuten huolehtii nopeudensäätelystä jalalla.

Mukautuvan vakionopeudensäätimeen toimintaan liittyy tiettyjä haasteita, jotka kuljettajan on Vesalaisen mukaan syytä tiedostaa ja huomioida, jotta ne eivät pääse yllättämään.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajoetäisyys voi olla niukka

Osassa autoja mukautuva vakionopeudensäädin pitää varsin lyhyttä turvaväliä edellä ajavaan, vaikka etäisyyssäätö olisikin asetettu maksimiin. Vaikka teknisen järjestelmän kyky reagoida edellä ajavan nopeudenmuutoksiin on pääsääntöisesti ihmistä nopeampi, on erityisesti liukkaalla kelillä peräänajon riski olemassa.

– Autoa valitessaan kannattaa testata eri automerkkien mukautuvien vakionopeudensäätimien toimintaa ja valita sellainen auto, jossa järjestelmä kykenee pitämään riittävän pitkää turvaväliä, Vesalainen neuvoo.

Lumi- ja räntäsade haastavia olosuhteita

Usein jo heikossakin lumi- ja räntäsateessa törmää myös siihen, että mukautuva vakionopeudensäädin ei ole käytettävissä tunnistinnäkymän ollessa keliolosuhteiden vuoksi rajallinen. Näissä tilanteissa olisi hyvä, jos mukautuva vakionopeudensäädin olisikin auton asetuksista vaihdettavissa tavalliseksi vakionopeudensäätimeksi.

– Valitettavan monessa autossa tällaista mahdollisuutta ei ole ja tällöin koko vakionopeudensäädin on poissa pelistä lumisateen aikana, Vesalainen harmittelee.

Jarrutuksia odottamatta

Edellä ajavan siirtyessä hidastuskaistalle saattaa mukautuva vakionopeudensäädin luulla tämän vain hiljentävän oman ajoneuvon edessä. Tällöin järjestelmä alkaa tarpeettomasti hiljentää nopeutta.

– Ongelma on vältettävissä sillä, että painaa itse kevyesti kaasua, kun huomaa edellä ajavan siirtyvän hidastus- tai ryhmityskaistalle. Kaasun painallus ohittaa vakionopeudensäätimen automaattisen jarrutuksen, Vesalainen ohjeistaa.

Toinen yllättävä tilanne saattaa syntyä, jos pientareella ajaa pyöräilijä, jolla on satulalaukut, turvaviiri tai jotain muuta vastaavaa, pyörää leventävää, tavaraa. Tällöin mukautuva vakionopeudensäädin saattaa erehtyä luulemaan pientareella ajavan olevan oman auton edessä ja pyrkii jarruttamaan nopeuden vastaavaksi kuin pyöräilijällä.

– Jotta vaaratilanteelta vältyttäisiin, kuljettajan pitää tiedostaa riski ja ottaa vakionopeudensäädin pois päältä tai painaa kevyesti kaasua jo ennen kuin auto ehtii jarruttaa. Näin ei yllätetä takana ajavaa.

Yllättävä, odottamaton ja täysin tarpeeton jarrutus saattaa aiheutua myös vakionopeudensäätimen ennakointitoiminnon virheestä, jonka seurauksena auton käsitys vallitsevasta nopeusrajoituksesta poikkeaa todellisesta rajoituksesta.

– Tämä on tilanteena sellainen, johon kuljettajan on varsin vaikea varautua ennakolta – ainakaan ensimmäisellä kerralla. Olennaista on, että äkkinäinen ja tarpeeton jarrutus saadaan nopeasti katkaistua kaasua painamalla.

Jatkossa sitten jo varmaan muistaakin samaista paikkaa lähestyessään ennakoida kytkemällä vakionopeudensäätimen hetkellisesti pois päältä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kattonopeus lähelle todellista nopeutta

Ikävä tilanne saattaa syntyä myös, jos edellä ajava auto lähtee ohittamaan samanaikaisesti kuin itseä ohitetaan.

– Mikäli oman auton vakionopeudensäätimeen on asetettu ajettavaa nopeutta kovempi nopeus, lähtee järjestelmä kiihdyttämään ja vaikeuttaa näin takaa tulleen ohittamista. Tämä saattaa pakottaa ohittajan luopumaan ohitusaikeesta. Pahimmassa tapauksessa vakionopeudensäädin vielä jarruttaa samaan aikaan ohituksesta luopuvan auton kanssa, jolloin myös ohituksesta luopuvan paluu takaisin omalle kaistalle vaikeutuu, Vesalainen kertoo.

Onnettomuuden ja provosoitumisen vaara on tällaisissa tilanteissa erittäin suuri.

Ongelmalta välttyy Vesalaisen mukaan parhaiten asettamalla vakionopeudensäätimeen nopeuden, joka on mahdollisimman lähellä todellista ajonopeutta.

– Jos vakionopeudensäätimeen on kuitenkin unohtunut kovempi nopeus ja edellä kuvatun kaltainen tilanne uhkaa syntyä, on vakionopeudensäädin syytä ottaa pois päältä, Vesalainen ohjeistaa.

Mitä ovat ADAS-avustimet?

Kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat yleistyneet autoissa. Ne voivat avustaa kuljettajaa, varoittaa vaarallisista tilanteista ja jopa estää onnettomuuksia tai vähentää onnettomuusriskiä ja lieventää seurauksia.

Näitä avustimia ovat esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin, älykäs nopeusavustin, kaistavahti, katveavustin sekä automaattinen hätäjarrutusavustin.

Avustinkatrasta kutsutaan lyhenteellä ADAS, jonka tulee sanoista Advanced Driver Assistance Systems.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat