20.9.2017 Matkailu Päivän kuva: haistaako ahma sateen? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuvauskojussa ahmaa odotellessa on aikaa ajatella ja kuunnella sadetta. Nukahtaakin saa, mutta kuorsaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ahma on näätäeläimistä suurin ja komein, mutta myös perin harvinainen. Sen kuvaaminen on haaste, jossa onnistuminen vaatii ennakkovalmistelujen lisäksi ripauksen tuuria.Kuvauskojun uumenissa himmeää valoa hehkuva puhelin kertoo, että tällä kertaa tuuri on kortilla.Luvassa on pilvistä ja sadetta, eli kuvaamisen kannalta yhdistelmä on mahdollisimman kehno.Lisähaastetta tarjoaa naapurikojussa päivystävä kuvausryhmä, jonka käsitys hiljaisuudesta on hieman erilainen kuin pohjoismaisen jäyhillä naapureilla, arasta ahmasta puhumattakaan.Petokuvaus on malttia vaativa laji, jossa eläväiseen elämäntapaan tottunut on kovilla.Kuvia saadakseen olisi maltettava olla hiljaa ja vältettävä myös turhaa liikkumista kojun sisällä, jos haluaa kuvata muutakin kuin petojen eväiksi maastoon kätkettyjä eväitä kärkkyvää lokkia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLokki ottaa siivet alleenKolmen tunnin odottamisen jälkeen viereisessä kuvauskojussa on vihdoin hiljaista. Taivas tummuu ja tuuli yltyy.Kelopuun oksalla päivystävä lokki ottaa siivet alleen ja lehahtaa kiertelemään viereisen lammen rantoja.Jos lintu pelästyi, saattaa peto olla liikkeellä. Kenties juuri ahma. Mutta jos lintu vain kyllästyi ja lähti oikomaan siipiään, lienee luvassa vain lisää odottelua.Seuraava minuutti kertoo tilanteen. Kummalliset mittasuhteet omaava suurpeto viilettää kojun kulmalta kohti rantaa.Mitä ahma haistelee?Ahma kiertää tähystysaukosta näkyvän alueen ympäri ja hotkii löytämänsä ruoan. Lammen rannassa se vihdoin pysähtyy ja jää haistelemaan tuulen tuomaa pitkään ja hartaasti. Vilkasliikkeisen eläimen kiireet näyttävät olevan ohi, mutta miksi?Lopulta ahma saa tarpeekseen ja poistuu vähin äänin näkyvistä ilman ilmeistä syytä.Viisi minuuttia myöhemmin alkaa ropina. Pian yltyvä sade piiskaa maiseman harmaaksi ja pakottaa levottoman lokin takaisin kelolle. Kuvaamisen kannalta tilanne tarkoittaa taukoa, jonka aikana ehtii syömään eväitä ja pohtimaan puhki monta asiaa.Eniten mietityttää se, haistoiko ahma sateen, vai ihme mikä sai sen häipymään kesken valmiiksi katetun päivällisen.Teksti ja kuva: Antti Hentinen Eerä-Eeron kuvauskojuilla ahman kohtaaminen on varsin todennäköistä. Suurpedoista mitoiltaan pienin on kuvattavissa ympäri vuoden. Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa