20.9.2017 Matkailu Päivän kuva: haistaako ahma sateen? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuvauskojussa ahmaa odotellessa on aikaa ajatella ja kuunnella sadetta. Nukahtaakin saa, mutta kuorsaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ahma on näätäeläimistä suurin ja komein, mutta myös perin harvinainen. Sen kuvaaminen on haaste, jossa onnistuminen vaatii ennakkovalmistelujen lisäksi ripauksen tuuria. Kuvauskojun uumenissa himmeää valoa hehkuva puhelin kertoo, että tällä kertaa tuuri on kortilla. Luvassa on pilvistä ja sadetta, eli kuvaamisen kannalta yhdistelmä on mahdollisimman kehno. Lisähaastetta tarjoaa naapurikojussa päivystävä kuvausryhmä, jonka käsitys hiljaisuudesta on hieman erilainen kuin pohjoismaisen jäyhillä naapureilla, arasta ahmasta puhumattakaan. Petokuvaus on malttia vaativa laji, jossa eläväiseen elämäntapaan tottunut on kovilla. Kuvia saadakseen olisi maltettava olla hiljaa ja vältettävä myös turhaa liikkumista kojun sisällä, jos haluaa kuvata muutakin kuin petojen eväiksi maastoon kätkettyjä eväitä kärkkyvää lokkia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lokki ottaa siivet alleen Kolmen tunnin odottamisen jälkeen viereisessä kuvauskojussa on vihdoin hiljaista. Taivas tummuu ja tuuli yltyy. Kelopuun oksalla päivystävä lokki ottaa siivet alleen ja lehahtaa kiertelemään viereisen lammen rantoja. Jos lintu pelästyi, saattaa peto olla liikkeellä. Kenties juuri ahma. Mutta jos lintu vain kyllästyi ja lähti oikomaan siipiään, lienee luvassa vain lisää odottelua. Seuraava minuutti kertoo tilanteen. Kummalliset mittasuhteet omaava suurpeto viilettää kojun kulmalta kohti rantaa. Mitä ahma haistelee? Ahma kiertää tähystysaukosta näkyvän alueen ympäri ja hotkii löytämänsä ruoan. Lammen rannassa se vihdoin pysähtyy ja jää haistelemaan tuulen tuomaa pitkään ja hartaasti. Vilkasliikkeisen eläimen kiireet näyttävät olevan ohi, mutta miksi? Lopulta ahma saa tarpeekseen ja poistuu vähin äänin näkyvistä ilman ilmeistä syytä. Viisi minuuttia myöhemmin alkaa ropina. Pian yltyvä sade piiskaa maiseman harmaaksi ja pakottaa levottoman lokin takaisin kelolle. Kuvaamisen kannalta tilanne tarkoittaa taukoa, jonka aikana ehtii syömään eväitä ja pohtimaan puhki monta asiaa. Eniten mietityttää se, haistoiko ahma sateen, vai ihme mikä sai sen häipymään kesken valmiiksi katetun päivällisen. Teksti ja kuva: Antti Hentinen Eerä-Eeron kuvauskojuilla ahman kohtaaminen on varsin todennäköistä. Suurpedoista mitoiltaan pienin on kuvattavissa ympäri vuoden. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Laivat Tiedätkö, montako kansallisuutta matkusti Eckerö Linen Finlandialla viime vuonna? 5.6.2026 Matkailu Viron pirskahteleva elämys – laatusiiderin syntysijoilla Pärnussa 4.6.2026 Laivat Tiedätkö, kuinka monta linja-autoa kulki Wasalinen aluksella vuonna 2025? 3.6.2026 Matkailu Pärnu – ainutlaatuinen rantahelmi 31.5.2026 Matkailu Viimeisetkin viinialueet läpi – kierros Katalonian takamailla päätökseen 24.5.2026 Tilaajille Löytöretkellä Barcelonan takamailla – viinin ja Picasson inspiraation lähteillä 22.5.2026 Laivat Laivamatkustajat edellyttävät varustamoilta aitoja vastuullisuustoimia 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Hymer B-ML 790 BlackLine – kun premium kohtaa premiumin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km