11.8.2024

Päivän kuva: Helsingissä on coolcationilla rekisterikilpi, joka voi helposti olla jopa kaksi kertaa kalliimpi kuin sitä kantava Brabuksen virittämä Mercedes-AMG G63

Kuva Benjamin Helander

Helsingissä on voinut bongata rekisterikilpeä myöten erittäin eksoottisen ajoneuvon!

Helsingin arvoalueilla on liikkunut rekisterikilpi, joka on todennäköisesti lajissaan arvokkain mitä koskaan on nähty Suomen teillä. Kyseessä on Arabiemiraattien Dubain rekisteritunnus A 11.

Muutamissa maailman maissa rekisterikilpeen on mahdollista käyttää aivan suunnattomia rahasummia, äärimmäisistä tempauksistaan tunnettujen Arabiemiraattien ollessa yksi niistä. Dubaissa matkailleet ehkä tietävät ja ovat saattaneet jopa nähdä hyvin pienilukuisia rekisterikilpiä, ja niistä jokainen on ostettu erillisessä huutokaupassa mediahuomion saattelemana hyvin kalliilla summalla.

Pieni rekisteritunnus on Arabiemiraateissa todellinen statussymboli.

Dubain normaalissa henkilöauton rekisteritunnuksessa on viisi numeroa ja pieni kirjaintunnus erillään niistä. Kaikkein kalleimmat rekisteritunnukset ovat yksinumeroisia, hinnaltaan euroissakin miljoonien arvoisia. Myös kaksinumeroiset kilvet voivat olla kymmenien tai satojen tuhansien eurojen arvoisia. Yksi- ja kaksinumeroisten välissä ovat kaksinumeroiset kilvet, joissa on kaksi samaa numeroa, kuten 11, 22, 33 ja niin edelleen. 11 on näistä pienin, ja vaikkei Moottorilla ole tarkkaa tietoa kyseisen kilven hinnasta, on se tiedossa oleviin lähimpiin kilpiin peilaten kuusinumeroisen-, mahdollisesti jopa seitsennumeroisen summan arvoinen euroissa. Paikallisella valuutalla se on varmasti seitsennumeroinen, sillä yksi euro vastaa noin neljää dirhamia.

Dubain naapuriemiirikunta Abu Dhabissa rekisteritunnus 11 huudettiin vuonna 2022 noin 5 miljoonalla dirhamilla eli 1,25 miljoonalla eurolla. Dubaissa järjestelmä on vastaava, eikä A 11:n hinta ole varmasti ollut ainakaan merkittävästi erilainen.

Dubain ja samalla koko maailman kallein rekisterikilpi, P 7, huudettiin viime vuonna, ja hinnaksi tuli 55 miljoonaa dirhamia eli noin 13,7 miljoonaa euroa. P 7 asennettiin Bugatti Divoon, joka on 40 kappaletta myyty äärimmäinen hyperauto. Sen hinta on kuitenkin alle puolet rekisterikilven hinnasta! Edellinen ennätys oli Dubain kilvellä 1, joka kuuluu Dubain kohuissakin ryvettyneelle hallitsijalle, sheikki Mohammed bin Rashid Al-Maktoumille. Hän pitää kilpeä Mercedes-AMG G63:ssaan.

Rekisterikilpihuutokaupoista saatavat jättimäiset rahasummat menevät nykyisin Arabiemiraattien hyväntekeväisyysohjelman kautta "miljardin ruoka-annoksen aloitteeseen", jossa on nimen mukaisesti tavoitteena lahjoittaa yhteensä miljardi ruoka-annosta niitä tarvitseville lapsille, pakolaisille ja katastrofien uhreille kaikkiaan 50 eri maan alueella.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tässä kuvassa kallein asia on siis rekisterikilpi, ei suinkaan Brabus 800 Widestar

Rekisterikilpeä A 11 kantaa Helsingin kaduilla Brabus 800 Widestar, joka on saksalaisen virityspajan näkemys Mercedes-AMG G63:sta. Tässä Brabuksen tavoitteena on ollut laittaa suorituskyky, ylellisyys ja yksilöllisyys vieläkin paremmalle tolalle, kuin mitä ne ovat G63:ssa jo ennestään.

Järkyttävän kallis rekisterikilpi on samalla myös arvoesine, jota ei laiteta esimerkiksi auton keulaan. Tuo puskurissa löysän näköisesti kiinni oleva kilpi vaikuttaa jonkinlaiselta tarralta tai vastaavalta, jotka joidenkin maiden lainsäädäntö mahdollistaa silloin, kun perinteistä metallista kilpeä ei ole mahdollista autoon asentaa.

Auton mallinimen mukaisesti Brabus on irroittanut sen 4,0-litraisesta tuplaturbo-V8:sta tasan 800 hevosvoimaa eli 215 hevosvoimaa enemmän kuin Mercedes-AMG itse. Vääntömomenttia puolestaan löytyy juuri eikä melkein 1 000 newtonmetriä eli 150 newtonmetriä enemmän kuin "perusmallisessa" G63:ssa. Hirviömoottori sinkoaa 2,6-tonnisen luksustankin nollasta sataan 4,1 sekunnissa eli kolme kymmennystä AMG:tä nopeammin, huippunopeuden ollessa 240 km/h. Lisänimi Widestar viittaa auton levennyksiin Mersuun verrattuna.

Dubaissa ei makseta juurikaan veroja, joten Brabus 800 Widestarin voi saada siellä uutena niinkin "huokeasti" kuin 350 tonnilla pyöreästi euroiksi muutettuna. Vaikka rekisterikilpi A 11 olisi maksanut "vain" noin 700 000 euroa, olisi kilpi jo kaksi kertaa tätä supermaasturia kalliimpi.

Brabus 800 Widestar syö 100 litran polttoainevarantojaan 16,5 litran tahdilla sataa kilometriä kohden.

Suomessakin voi törsätä rekkariin - ainakin vähän

Arabiemiraattien lisäksi muun muassa USA:ssa ja joissain Australian osavaltioissa on laitettu jopa miljoonia yksilöllisiin rekisterikilpiin, yleensä jonkun halutun sanan muodossa. Suomessa erityiskilpi on vajaan tuhannen euron sijoitus.

Traficom voi myöntää autolle tai kaksipyöräiselle erityiskilven, kunhan se täyttää tietyt, melko tiukat ehdot. Kirjainten pitää tulla aina ennen numeroita, ja niitä saa olla kaksi tai kolme. Välissä on viiva, jonka jälkeen saa tulla enintään kolme numeroa, joista ensimmäinen tai ainoa ei saa olla nolla. Mahdollisen halutun sanan muodostaminen vaatii siis kekseliäisyyttä. Esimerkiksi etelänaapuri Virossa säännöt tuntuvat olevan löysempiä.

Erityiskilpi eli Traficomin hinnastossa "päätös erityistunnuksen myöntämisestä" maksaa 850 euroa. Suomessakin voi siis olla autoa kalliimpi rekisterikilpi, kunhan se auto maksaa alle 850 euroa.

Suomessa erityiskilvissä ei luonnollisesti voikaan olla tähtäimenä mahdollisimman pieni numero tai luku, vaan sen sijaan jokin hassunhauska sana tai sitten vaikkapa omat nimikirjaimet ja syntymävuosi.

Niin ja mikäs se coolcation taas olikaan?

Dubain rekisterikilpi A 11 ja sitä kantava Brabus 800 Widestar omistajineen vaikuttavat olevan Suomessa niin sanotulla coolcationilla. Kyseessä on väännös englannin kielen sanasta vacation eli loma. Coolcation onkin "viileä loma" eli lomailijan lomakohteen valinnassa yksi merkittävimmistä kriteereistä on ollut omaa kotimaata viileämpi ilmasto. Tämä matkailun ilmiö on tuoreehko, mutta viimeaikaisten hirmuhellekesien myötä jatkuvasti merkittävämpi, myös keski- ja eteläeurooppalaisten keskuudessa.

Coolcationille suunnataan tyypillisesti esimerkiksi tänne Pohjois-Eurooppaan tai Alpeille. Siinä on selkeä kasvumahdollisuus myös Suomeen kohdistuvalle matkailulle.

Helsinki mereltä
Helsinkiin kelpaa tulla kauempaakin myös sen lempeän ilmaston perässä. KUVA: Moottorin arkisto

Dubaissa lämpötilat liikkuvat tähän aikaan vuodesta jopa 50 plusasteen tuntumassa, joten ei ihme, että kynnelle kykenevät paikalliset haluavat vaihtaa maisemaa. Helsinki on varmasti näin kesällä oivallinen (ja myös sopivan eksoottinen) kohde, mikäli etsii isoa kaupunkia loistohotelleineen ja muine palveluineen, lempeää ilmastoa, turvallisuutta sekä mahdollisuutta liikkua vapaasti ilman, että välttämättä kukaan tunnistaa. Tämän auton omistaja on halunnut tuoda mukanaan oman autonsa, joka on mitä todennäköisimmin tuotu Helsinkiin lentorahtina. Myös esimerkiksi Lontoossa Persianlahden maiden rekisterissä olevat loistoautot omistajineen ovat kesäisin tuttu näky.

Rekisterikilpi autoineen oli parkkeerattuna melko rennosti trendiravintola Löylyn eteen Helsingin Hernesaaressa. Helsingin 60 - 80 euron pysäköintivirhemaksut tuskin kauheasti tuntuvat tällaisen rekisterikilven ja auton omistajan kukkarossa.

Tukalin kuumuus päättyy Arabian niemimaalla perinteisesti elokuun loppupuolella, kun Suhail-tähti (länsimaalaisittain Canopus) nousee ensimmäisen kerran horisontin yläpuolelle. Sen jälkeen lämpötilat hieman hellittävät ja sateiden todennäköisyys kasvaa. Suhail-tähden ilmestyminen on paikallisten keskuudessa juhlittu tapahtuma.

Aiheesta on saatu tämän jutun julkaisemisen jälkeen lisätietoja, joiden perusteella on tehty jatkojuttu, jonka pääset lukemaan tästä.

Lähteet: Gulf Today, Drive.com.au, Brabus, The National News, Traficom

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Päivän kuva(t): Mercedes 770K Cabriolet – panssariovet vuosimallia 1938

Päivän kuva: Mercedes-Benz Sprinterin perässä kulkeva pankkiautomaatti

Päivän kuva: Timo Salosen Mersut Himoksella

Päivän kuva: johtotähtiloistoa Himoksella

Päivän kuva: Freddie Mercuryn viimeinen auto löytyi nurkasta Berliinissä

Auto toimistona

Päivän kuva: auto toimistona

Kenraali Lyon ja Moottori Mannerheimin Mercedes

Päivän kuva: Mannerheimin Mercedes 770 ja kenraali Lyon

Parivertailu vanha Mersu

Parivertailu: premium-Mercedekset aikakoneessa – vanha diesel vastaan uusi lataushybridi

Parivertailu vanha Mersu

Miten Moottorin 30-vuotias Mercedes-Benz pärjää parivertailussa uutta vastaan? Katso video!

Käytetyt erikoisuudet: Mercedes-Benz S 65 AMG – 4 ovea, 12 sylinteriä ja 1 000 newtonmetriä 18 vuoden takaa

Koeajo: Mercedes-Benz Vito – koppihoitoa johtotähdelle

Mercedes-Benz W123

Käyttötesti käytetyllä: ja vielä lisää vanhojen Mersujen eroja

Koeajo: Mercedes-Benz EQV – reilusti yli sadantonnin laatua henkilökuljetuksiin

Mercedes-Maybach SL 680 Monogram Series – kun avokattoisesta superautosta tuli Maybach ja toisinpäin

Mercedes-Benz W123

Käyttötesti käytetyllä: ikiliikkuvat tähtikeulat S124 ja W123

Päivän kuva: Mercedes-Benz T80 – kun Porschen suunnittelema tähtikeula halusi rikkoa nopeusennätyksen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat