16.3.2020 Matkailu Päivän kuva: Lentoaseman maamerkki pimenee Helsinki-Vantaalla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:ssa edessä on muutos. Iso taulu -nimellä tunnettu maamerkki, eli kookas lentotietonäyttö pimenee pian lopullisesti. Suomen suurimmalla lentoasemalla isona tauluna kutsuttu lentotietonäyttö on samankaltainen maamerkki kuin Helsingin keskustassa sijaitseva Stockmannin kello. Finavia kertoo, että vuodesta 1999 matkustajia palvelleen näytön alta on lähdetty ikimuistoisille matkoille, tavattu ystäviä ja työtovereita, on hyvästelty, naurettu ja itketty. Lentotietonäytön valot sammuvat lopullisesti lähiaikoina, sillä sen tekniikka on tulossa 21 vuoden jälkeen tiensä päähän, eikä varaosia ole enää saatavilla. Viime päivien korona-uutisissa usein esiintyneessä näytöstä on jo pimentynyt useampi rivi, ja osa lentotiedoista ei näy lähtöaulan matkustajille. Korona-peruutusten vuoksi taulu on ollut hetkittäin poikkeuksellisen dramaattisen näköinen. Parhaillaan Finavialla mietitään peitetäänkö sammutettu näyttö, ja otetaanko se jossain vaiheessa kokonaan alas. Finavia on sosiaalisen median kanavissaan pyytänyt hiljattain jakamaan kuvia ja rakkaimpia muistojaan hetkistä isolla taululla kerättäväksi muisteluvideoon, joka on luvassa tuonnempana. Ajantasaiset lento- ja bag drop -tiskien tiedot ovat näkyvillä lähtöterminaalin lukuisista pienemmistä monitoreista. Kevään aikana monitoreja tulee lähtöaulaan lisää. Lentotiedot löytyvät myös Finavian nettisivuilta, Helsinki Airport -applikaatiosta ja lentoyhtiöiden omilta kanavilta. Vanhan "ison taulun" lähtölaskenta enteilee Finavian mukaan myös uuden ajan tuloa. Helsinki-Vantaalla on käynnissä lentoaseman historian suurin rakennushanke. Nykyisen terminaalin eteen valmistuu vuonna 2022 uusi lentomatkustajia palveleva sisäänkäynti ja matkakeskus. Myös lähtö- ja tuloaulat kokevat rakennushankkeen myötä täydellisen muodonmuutoksen. Niistä tulee pian osa porttialuetta. Lähde: Finavia Kuva: Leila Vesalainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2026 Laivat Vaikka meri on tyyni, tämä laiva huojuu ja hytkyy koko yön 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 12.4.2026 Matkailu Saksan suurin järvi kutsuu autolomalaisia rannoilleen – ja samalla piipahtamaan myös Itävallassa sekä Sveitsissä 12.4.2026 Matkailu Autoilija, paperikartta käteen, jätä navigaattori hätäavuksi! 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 6.4.2026 Laivat Ruoka merimatkoilla – onko kokemus wau vai vähemmän? 5.4.2026 Matkailu Tiesitkö – parin tunnin päässä Barcelonasta käytiin yksi Espanjan sisällissodan ratkaisevista taisteluista? 3.4.2026 Laivat Ruoka on syy risteillä, kertoo Tallink Siljan tutkimus 31.3.2026 Matkailu Tällainen on Panssarimuseon uusi neuvostovaunu, jonka saaminen Suomeen oli vuosikymmenten ajan mahdotonta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa