27.9.2019 Liikenne Päivän kuva: tältä näytti ilmastolakko Helsingissä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eduskuntatalon edessä tuhannet kansalaiset ilmaisivat ilmastohuolensa maan poliittisille päättäjille kansainvälisen ilmastoviikon viime metreillä. Kansainvälisen ilmastoviikon myötä mieltä on osoitettu eri puolilla maailmaa. Suomen mittakaavassa suurin yksittäinen tempaus nähtiin tänään Helsingissä, jossa ilmastolakoksi kutsuttu tapahtuma keräsi eduskuntatalon tuntumaan tuhansia kansalaisia. Merkittävä osa paikalle saapuneista oli koululaisia.Epävirallisten arvioiden mukaan paikalla kävi parin tunnin aikana yli 16 000 ihmistä. Poliisin esittämä arvio on huomattavasti maltillisempi, mutta kaupunkikuvassa tapahtuma ei jäänyt huomaamatta. Paikalle saapui väkeä siinä määrin, että tapahtuma levittäytyi pian eduskuntatalon pihamaalta viereiselle Mannerheimintielle katkaisten sen kokonaan, jonka vuoksi poliisi ohjasi liikenteen kaupungin keskeisimmältä väylältä kiertoreiteille.Mielenilmauksessa vaadittiin päättäjiltä konkreettisia ja pikaisia toimia ilmaston hyväksi. Kansalaisjärjestöjen edustajien lisäksi ääneen pääsivät myös tavalliset koululaiset. Näkemykset poliittisten päättäjien ponnisteluista ilmastonmuutoksen taltuttamiseksi eivät keränneet puheenvuoroissa mairittelevia arvioita.Ilmastolakon äänekkäin osuus kesti minuutin, jonka aikana yleisö päästi yhteisen "ilmastohuudon" rap-artisti Karri Miettisen, eli Palefacen johdolla. Se kuului mitä todennäköisemmin myös eduskunnan sisätiloihin, joten mielenilmaus tuskin jäi edustajilta huomaamatta.Ulkona tapahtumaa seurasi vain muutama kansanedustaja. Mikrofoniin ei rohjennut tarttua yksikään, vaikka sana oli tilaisuuden lopuksi kaikille vapaa ja piha täynnä tulevia äänestäjiä.Teksti ja kuva: Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa