25.4.2016 Liikenne POP Vakuutukselta uusi tuote vähän ajaville ja kakkosautoihin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi vakuutustuote tuo Pohjoismaista tutun hinnoittelun alle 15 000 kilometriä vuodessa ajaville. POP Vakuutuksen uusi POP Auto Kilsa -autovakuutustuote tuo ajokilometreihin perustuvan vakuutusmallin Suomeenkin. Suurin uutuus vakuutustuotteessa on se, että myös liikennevakuutusmaksun suuruus määräytyy ajettujen kilometrien mukaan. Aiemmin ainakin IF on jo hyödyntänyt kilometritietoa vapaaehtoisen kaskovakuutuksen hinnoittelussa.POP Auto Kilsa on suunnattu alle 15 000 kilometriä vuodessa ajaville sekä talouden kakkosautoille. POP Vakuutus on laskenut Trafin ja Autoalan tiedotuskeskuksen tilastojen perusteella, että Suomessa on yli puoli miljoonaa taloutta, joissa on kakkosauto. Kakkosautoista noin 65 prosentilla ajetaan alle 15 000 kilometriä, jääden alle keskimääräisen suomalaisen 16 000 kilometrin vuotuisen ajomäärän. Vakuutusyhtiö arvioikin nyt, että ajokilometrien vähäinen määrä vaikuttaa vahinkoriskiin.– POP Vakuutus tuo markkinoille uuden POP Auto Kilsa -tuotteen alle 15 000 kilometriä ajaville. On täysin oikeudenmukaista, että vähän ajavat saavat helpotusta vakuutusmaksuihinsa sillä fakta on, että vähemmän ajokilometrejä mittariinsa kerryttäville sattuu vähemmän vahinkoja. Voidaan ajatella niin, että vähän ajavat ovat tähän asti maksaneet paljon ajavien vahinkoja omissa vakuutusmaksuissaan, toteaa POP Vakuutuksen Jani Engberg.Vakuutusyhtiön omassa esimerkissä noin 10 000 kilometriä vuodessa pääkaupunkiseudulla ajava 39-vuotias nainen säästäisi Auto Kilsalla noin 19% verrattuna perinteiseen autovakuutukseen. POP Vakuutus korostaa, että alhaisemmasta hinnasta huolimatta Auto Kilsan vakuutusturvasta ei ole karsittu.– Haluamme vakuutusten hinnoittelun olevan läpinäkyvää ja reilua eli kertoa asiakkaillemme, mistä heidän vakuutustensa hinnat muodostuvat, Engberg jatkaa.Mikäli arvio vuotuisesta ajomäärästä myöhemmin muuttuu, voi muutoksen tehdä POP Vakuutuksen verkkopalvelussa.Lähde: POP VakuutusMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa