Pääseekö vanhalla Toyota Priuksella tankkaamatta 1 000 kilometriä? – Käyttötesti käytetyllä

Välillä on hyvä haastaa käyttötestiautoja aivan päästä temmatuilla haasteilla. Tällä kertaa auton lisäksi haastettiin myös rivakampaan matkantekoon tottunutta kuljettajaa.

Takana on 500 kilometriä työmatkaa ja 7 tuntia töitä, kun istahdan Moottorin tallilla Uudellamaalla käytetyn Priuksemme ratin taakse. Nyt ei olisi yhtään mieltä puistattamaan Priuksella 450 kilometrin matkaa kotiin, saati sitten suorittaa matka harrastaen samalla hypermilingia – suomalaisittain pihistelyä.

Kesäloma kolkuttaisi oven takana, mutta olen lupautunut yrittämään käytetyllä hybridi-ikonillamme tuhat kilometriä tankillisella -haastetta. Tämän ei pitäisi periaatteessa olla edes hirmuisen haastavaa, mikäli auton ajotietokoneen keskikulutuslukemaan on luottamista. Harvoin tämän ikäisissä autoissa tosin on.

Priuksen polttoainesäiliön tilavuus on 45 litraa. Tästä on helppo laskea, että 1 000 kilometrin ajosuoritteeseen pääseminen vaatisi siis korkeintaan 4,5 litran kulutusta sadalle kilometrille. Tämä tarkoittaa, että auton käyttötestin aikainen keskikulutus tulisi alittaa ja varsin reippaasti. Toisaalta autolla ajaessa ei ole aiemmin pihistelty, vaan sillä on ajettu aivan tavallista arkiajoa – vieläpä varsin maantiepainotteisesti.

Tuumasta toimeen

Mutta tämähän ei selviä kuin kokeilemalla. Tankki täyteen ja Priuksen keula kohti pohjoista. Lasken ajaessa, että Priuksen polttoainemittarissa on kymmenen pykälää. Jokainen näistä edustaisi siis loogisesti pääteltynä 4,5 litran polttoainemäärää. Tämä taas tarkoittaisi, että yksi pykälä saisi hävitä mittaristosta aina sadan kilometrin välein. Tällainen täsmällisyyshän helpottaa huomattavasti!

Ajan Priuksella vanhaa Lahdenväylää pitkin. Moottoritielle ei kannata lähteä, tai toiveet tonnista saa unohtaa suosiolla. Liikennettä ei alkuillasta ole kovinkaan paljoa, eli voin ajaa korkeampien nopeusrajoitusten alueella hieman alle rajoitusnopeuden kulutuksen minimoimiseksi aiheuttamatta haittaa muulle liikenteelle. Jos takaa lähestyy auto, päästän sen heti vilkuttamalla ohitse.

Pienen alinopeuden jurnuttaminen ei ole kovin rentoa touhua. Matkamittarin lukema ei tunnu kasvavan lainkaan, joka tarkoittaa kodin olevan yhä toivottoman kaukana. Kuinka jo alkumetreillä oppiikaan kaipaamaan moottoritien ripeää etenemisnopeutta.

Hyvällä mallilla – ehkä

Sadan kilometrin täyttyessä polttoainemittari näyttää yhä täyttä tankkia – erinomaista! Tämän perusteella olisin siis vielä hyvinkin tavoitetahdissa kulutuksen suhteen. Eikä pykälä katoa vielä 150 kilometrinkään kohdalla. Eikä 200 kilometrin.

Tuntuu, että olisin taivaltanut Priuksella jo puolen Suomen läpi. Aikaa on kulunut ainakin jo tolkuttomasti. Olen selviytynyt jo armaalle nelostielle, jossa nopeutta joutuu väkisinkin nostamaan 100 km/h -nopeusrajoitusalueella vähintään 90 km/h -nopeuteen, ettei aiheuta muulle liikenteelle yllättäviä tilanteita. Taustapeiliin tulee vilkuiltua vähintään yhtä paljon kuin eteenpäinkin, että osaa tarvittaessa olla antamassa muille tilaa ohituksille.

Vihdoin 255 kilometrin kohdalla polttoainemittarista vajuu yksi pykälä. Kaiken järjen mukaan tässä vaiheessa olisi mittaristosta pitänyt vajua vähintään kaksi – huonolla tuurilla kolmekin pykälää. Polttoainemittariin ei siis ole ainakaan sokeasti luottamista jäljellä olevaa toimintamatkaa arvioitaessa, sillä tuolla tahdilla keskikulutus olisi 2,55 l/100 km. Siihen en uskoisi vaikka allamme olisi lataushybridi.