22.1.2016 Liikenne Tieliikenteen turvallisuustavoite karkaamassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teillä kuoli vime vuonna aiempaa enemmän ihmisiä, mutta junaturvallisuus on lähellä Euoopan kärkeä. Suomen tieliikenteessä menehtyi viime vuonna noin 260 ihmistä, mikä on noin 30 kuolemaa enemmän kuin edellisvuonna. Liikennekuolemien määrä palasi siis vuosien 2012–2013 tasolle yhden ennätyksellisen hyvän vuoden jälkeen.Erityisesti henkilöauton käyttäjiä kuoli enemmän kuin vuonna 2014. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kuolemat sen sijaan näyttävät vähentyneen. Myös poliisin tilastoimien loukkaantumisten määrä jatkoi ennakkotietojen perusteella vähenemistään edellisvuosien tapaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTurvallisuutta tehostettavaEU on asettanut liikenneturvallisuustavoitteeksi tieliikennekuolemien määrän puolittamisen vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta. Tämän pohjalta Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2020 tieliikenteessä kuolee enintään 136 henkilöä. Jotta vuoden 2020 tavoitetta lähestyttäisiin tasaisesti, kuolemia olisi pitänyt olla noin viisikymmentä vähemmän vuonna 2015.– Tieliikenteen turvallisuustyötä täytyy tehostaa ja kehittää, jotta tavoite ei karkaisi saavuttamattomiin ja Suomi pysyisi muun Länsi-Euroopan tasolla, Trafin tieliikennejohtaja Marko Sillanpää arvioi.Tasoristeykset ongelmallisiaRautateiden turvallisuus säilyi vuonna 2015 Suomessa hyvänä. Junaliikenteen suistumis- ja törmäysonnettomuuksien junakilometreihin suhteutetulla määrällä mitattuna Suomen junaturvallisuus on lähellä Euroopan kärkeä. Rautateiden matkustajia tai henkilökuntaa ei ole viime vuosina menehtynyt rautatieonnettomuuksissa.Tasoristeysonnettomuuksissa tapahtui viime vuonna kuitenkin enemmän vakavia henkilövahinkoja kuin vuosina 2010–2014, mutta muuten rautatieturvallisuus kehittyi pääosin positiiviseen suuntaan.– Vuosittaiset vakavat vaaratilanteet rautateillä osoittavat kuitenkin, että rautatieturvallisuuden suhteen ei voida tuudittautua hyvänolon tunteeseen, Trafin raideliikennejohtaja Yrjö Mäkelä tähdentää.– Kolme keskeistä ongelma-aluetta rautatieturvallisuudessa ovat edelleen tasoristeysonnettomuuksien ja luvatta radalla liikkuneiden henkilöiden allejääntien suuri määrä sekä ratatöiden yhteydessä tapahtuvat lukuisat vaaratilanteet.Ilmailun turvallisuus vakaataKaupallisen ilmailun vuosi 2015 oli kansainvälisesti historian turvallisin, kuoleman johtaneiden onnettomuuksien lukumäärällä mitattuna. Suomessa ilmailun turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien tasolla.– Saavutettu turvallisuustaso ei kuitenkaan ole tae tilanteen pysyvyydestä myös jatkossa, vaan turvallisuustyön tulee jatkua korkealla tasolla, joka päivä, Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu muistuttaa.Merenkulun turvallisuuden tila Suomen aluevesillä ja suomalaisilla aluksilla on viime vuosina ollut hyvä ja vakaa. Suomalaisten alusten osuus Suomen aluevesillä tapahtuneista onnettomuuksista on laskenut eikä ihmishenkiä ole menetetty. Muita vakavia merionnettomuuksia on alueella sattunut vähän.Vuoden 2015 veneilykausi alkoi turvallisuuden kannalta hyvissä merkeissä. Kylmän alkukesän vuoksi veneillessä menehtyneiden määrään oli aiempaa pienempi.Suomalaisten veneilytaidot ovat Trafin mukaan pääsääntöisesti hyvällä mallilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle