3.10.2022

Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala avoimena Rovanperän kilpakumppaneista: ” Vaikea hyväksyä”

Viron Ott Tänak hakee jo neljättä Jyväskylän voittoaan.

Jari-Matti Latvala tietää nyt miksi kirkkain menestys karttoi häntä itseään, mutta tuli Kalle Rovanperälle odotettua aiemmin.

Kun suomalainen rallikansa kohahtaa, on tosi kyseessä. Niin kävi etenkin nuorelle Kalle Rovanperälle, jolle monet olivat povaamassa ruusuista tulevaisuutta jo ennen kuin hänen jalkansa kunnolla yltivät polkimille.

Kyseessä oli YouTubeen ladattu video, jossa pieni pellavapää pyörittää aikamiehen ottein ralliviritteistä Toyota Starletia. Siitä ei mennyt enää kuin tovi, kun Rovanperän ralliura alkoi Latviassa.

- Muistan kun ne ensimmäiset Starlet-videot tulivat julki ja joku sanoi minulle, että katsopas, kuinka hyvin Kalle ajaa autoa. Hienosti hän hallitsi auton jo silloin. Kalle kilpaili Latviassa, ja oli tosi lahjakas, joten kaikki edellytykset olivat päästä huipulle. Kyse oli enemmänkin siitä, kuinka nopeasti se tulisi tapahtumaan, Jari-Matti Latvala muistelee.

Latvala on saanut kokea MM-sarjan armottomuuden monesti. Volkswagenilla ajaessaan hän oli vahva ehdokas mestariksi 2014, kun tuolloin ensimmäistä kertaa hallitsevana maailmanmestarina kauteen startanneella Sébastien Ogierilla tuli odottamattomia ongelmia.

Samoin Toyotalla, jolla Latvala aloitti kaikkein väkevimmin ja ajoi elämänsä kisan heti Ruotsin rallissa 2017. Tekniikkamurheet kuivattivat tuolloin kesän ja syksyn aikana unelman MM-tittelistä.

- Itse olen ollut pari kertaa lähellä mestaruutta, mutta se vaatii kaiken loksahtamista kohdalleen. Minä ja (Mikko) Hirvonen olimme lähellä, mutta emme voittaneet. Samoin lähellä ovat olleet (Thierry) Neuville ja (Elfyn) Evans, mutta hekään eivät ole mestaruuteen pystyneet. Kallessa on koko ajan näkynyt se kehitys, mutta isoimmat stepit hän on ottanut viime kauden puolivälin jälkeen. Silloin tapahtui iso muutos.

Omissa ajatuksissaan Latvala ajoitti Rovanperän jättipotin vuoteen 2023, mikä toki sekin on hyvin aikainen ajankohta vasta 22-vuotiaalle lajin supertähdelle.

Pelkästään myötäsyntyisillä ominaisuuksilla ei Rovanperä ole tietään nykytilanteeseen raivannut.

- En olettanut, että hän olisi jo nyt tällä tasolla. Se on huikea juttu. Lahjakkuus on yksi asia, mutta toinen on se, että pystyy oppimaan virheistä, analysoimaan ne ja parantamaan tekemistään, niin sitten pitää jo olla fiksu. Kalle on erittäin fiksu ja todella rauhallinen. Hän osaa analysoida asiat oikealla tavalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Liikaa sähläystä

Tallipäällikön pestin Tommi Mäkiseltä perittyään, on Latvalalle myös kirkastunut se, miksi hänen omat kyntensä eivät aivan riittäneet maailmanmestaruuteen. Syy löytyy pitkälti henkiseltä puolelta, jolla Latvala tiedosti aina omaavansa parannettavan varaa.

Henkinen valmentaja Christoph Treier kulki mukana parin kauden ajan Volkswagen-vuosina, mutta ei saanut avitettua Latvalaa tilanteen herraksi.

- Nyt kun olen Kallea seurannut, niin sieltä henkiseltä puolelta se suurin ero tulee. Käytin itse energiaa vääriin asioihin, enkä pystynyt rauhoittamaan itseäni. Sähläsin liikaa, kun olisi pitänyt olla rauhallisempi. Mietin liiaksi autoa, vaikka energia olisi pitänyt keskittää ajamiseen. Se karkasi vähän väärään suuntaan. Kun oli monta rautaa tulessa, ei pystynyt 110-prosenttisesti keskittymään ajamiseen. Se oli se minun ongelmani, Latvala myöntää rehellisesti.

Ulosajoja Rovanperälle sattuu ani harvoin, joten kolhuista toipumiseen hänen ei ole tarvinnut varsinaisesti tottua. Kun matka päättyi Belgian osakilpailussa voltteihin, kokosi Rovanperä nopeasti ajatuksensa, eikä jäänyt rypemään negatiivisissa tunteissa.

- Myös pettymykset hän osaa ottaa hyvin. Ypresissä hän pyysi ulosajoaan anteeksi, eikä siinä mitään sinänsä ollut. Sellaisia tulee jokaiselle jossain kohtaa, että napsahtaa. Ei sitä määräänsä kauempaa voi pysyä tiellä. Myös (Sébastien) Loebille ja (Sébastien) Ogierille sattui vastaavia juttuja kerran tai kaksi kaudessa.

Ainut kerta, kun Rovanperää todella sapetti, oli kuluvan kauden ensimmäisten kilometrien jälkeen. Tuolloin tulevaisuudennäkymät olivat hetken aikaa tummasävytteisiä, mutta vain todella pienen hetken. Rovanperä aloitti nousunsa vielä kauden avausrallin aikana, ja Ruotsissa hän oli jo pitelemätön.

- Montessa sen näki, mitä hänestä ei aiemmin ollut nähnyt. Kun ei kulkenut, hän vetäytyi omiin oloihinsa. Näki, että häntä ärsyttää suunnattomasti, ja Kalle vetäytyi omaan kuoreensa. Hatutus oli niin kova, eikä halunnut purkaa sitä toisten kanssa. Sitten kun ajo lähti taas kulkemaan, niin hän oli normaali Kalle. Eihän Kalle mikään suulas kaveri ole, mutta sen jälkeen hän alkoi taas jutella.

Tulevaisuus Toyotalla

Tommi Mäkisen aikakauden alkuvaiheista rallin MM-sarjassa on edetty erittäin vahvasti sykleissä. Yksi kuljettaja on hallinnut pidemmän aikaa, ja vain poikkeuksellisesti on 25 viime vuoden aikana nähty yksittäisiä mestaruuksia napatun.

Myös uusille nuorille lupauksille Rovanperän taso on suora vertailukohta. Siihen ei ole pakko yltää, mutta se antaa kuitenkin osviittaa siitä, millainen taitotaso vaaditaan tällä hetkellä MM-osakilpailun voittamiseen.

- Erittäin hyvä, että hän nostaa riman korkealle. Sama tilanne se oli silloin, kun Loeb ja Ogier olivat vahvimmillaan. Siihen rintamaan pääsi joskus murtautumaan lähelle heitä. (Ott) Tänak on nyt voittanut kolme rallia, joten mahdollisuuksia on, mutta töitä saa aika paljon tehdä. Se ei tule ihan helposti, ja Kallen ylivoima luo paineita muille kuskeille.

Kokonaiskilpailun lisäksi voidaan erottaa omaksi osa-alueekseen myös tiimin sisäinen hierarkia, joka kovien kuljettajien Toyota-tiimissä tarkoittaa usein samaa kuin yleiskilpailun kärki MM-rallissa.

Ennen kuin Rovanperä riisti vauhdillisen valtikan tallitoveriltaan Elfyn Evansilta, oli walesilainen monien papereissa kuumin nimi uudeksi maailmanmestariksi. Toisin kuitenkin kävi.

- Evans otti aikamoisen paineen, kun Kalle alkoi menestyä. Yritin häntä rauhoittaa, ja vaikka myös Tänak ja Neuville ottivat selvästi painetta Kallen vauhdista, niin Ott on sitten päässyt vauhtiin mukaan. Kallen vauhti on saanut toiset myös tekemään enemmän virheitä. Onhan se vaikea hyväksyä, kun kohta 22-vuotias kuljettaja tulee ja pesee sut, jos olet ollut toistakymmentä vuotta MM-sarjassa, Latvala naurahtaa.

Ensi kauden osalta paljon on vielä auki. Vain viidellä kuljettajalla on sopimus johonkin tiimiin kaudesta 2023, mikä tarkoittaa sitä, että pakka saattaa mennä vielä hyvinkin sekaisin loppuvuoden aikana – etenkin kun huhut Ott Tänakin ympärillä kiihtyvät.

Tänakin uumoillaan jättävän Hyundain olemassa olevasta sopimuksesta huolimatta. Ainut asia, johon Latvala ottaa kantaa, on se, että yhdestä tiimistä saattaa tulla kuljettajavalintojen ansiosta täysin ylivoimainen tiimi paperilla.

- Herrasmiessopimuksia ei valitettavasti ole. Aina on mahdollisuus, että voittavaa kuljettajaa yritetään houkutella toiseen tiimiin. Toyotalla ainakin on panostettu siihen, että Kallen tulevaisuus on yhä tiimissä.

Teksti ja kuvat: Miika Wuorela

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat