22.9.2022 Ajoneuvot Lappi yhä Toyota-sopimuksen perässä – Viittaa kintaalla Tänak-huhuihin: ”Ei huolestuta pätkääkään” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Esapekka Lappi uskoo olevansa Toyotan mies myös MM-rallikaudella 2023. Esapekka Lappi olisi tyytyväinen osa-aikaisen kuljettajan rooliin, jossa hän jakaa auton kahdeksankertaisen maailmanmestarin Sébastien Ogierin kanssa. Ogier voitti Toyotalla mestaruudet vuosina 2020 ja 2021, ja jättäytyi siten pois täyden MM-sarjan kiertämisestä. Kokeilut rata-autoilun puolella eivät sujuneet odotetusti, joten Ogier, 38, on jälleen myöntyväinen kenties hieman laajempaankin ralliohjelmaan. Ogierin ohjelmassa on vielä kolme kauden viimeistä MM-osakilpailua, joista seuraava ajetaan Uudessa-Seelannissa jo ensi viikolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lappi ei usko Tänak-huhuihin Huhuissa pyörinyt mahdollisuus siitä, että tiimi palkkaisi vuoden 2019 rallin maailmanmestarin, Ott Tänakin, eivät huoleta Lappia. Mikäli Tänak liittyy tiimiin, ei Lapille liikene ajotehtäviä lainkaan, sillä tiimissä jatkavat varmuudella Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans, joista molemmilla on sopimus vielä ensi kaudesta. - Ei huoleta pätkääkään. Jos niin käy, niin on se sitten hyvin salattu asia. En usko kyllä yhtään siihen, vastaa Lappi Tänak-huhuihin. Ensi kauden tallipaikkojen ja kisaohjelmien jakoa Lappi seuraa managerinsa kanssa silmä tarkkana. Moninkertaisen maailmanmestarin etuoikeudella Ogier saa ensin valita hänelle mieluisat rallit. - Pääasiassa kyse on siitä, mitä kisoja Ogier haluaa ajaa, ja mitkä jää meille. Siitä se on pitkälti kiinni. Totta kai, jostain ehdoista, kuten palkasta voi vielä neuvotella, mutta en usko, että niissä tulee mitään ongelmia olemaan. Oma unelma mestaruudesta yhä mielessä Tiimikaveri Kalle Rovanperän otteista Lapilla on vain hyvää sanottavaa. Hän uskoo Rovanperän hoitavan mestaruuden itselleen, vaikka viimeisimmät rallit ovat menneet aavistuksen alavireisesti. - Hyvältä vaikuttaa. Melkoinen putkihan sillä olikin tuossa alkukaudesta. En ole yhtään huolissani siitäkään, vaikka pari huonompaa kisaa on nyt tullut. Tänak on vähän saanut kiinni, mutta se Belgian-hommakin on tilastollisesti vain joskus tultava. Lappi, 31, itse ajoi kauden aikana seitsemän rallia, joista saavutti kolme palkintokorokesijoitusta. Se oli juuri sopivasti kuljettajalta, joka oli palkattu varmistamaan tiimin kokoaikaisten kuljettajien selustaa. Maailmanmestaruudesta ajaminen vaatisi täysipainoisen kauden, jota Lapille ei näillä näkymin ole tarjolla. Siitä huolimatta unelma mestaruudesta ei ole tyystin unohtunut. - Unelma mestaruudesta on yhä mielessä, vahvistaa Lappi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tositoimiin vasta ensi kaudella Kilpailutaukoa Lapilla tulee väkisinkin useita kuukausia, sillä hän uskoo kilpailevansa vasta Ruotsin rallissa helmikuussa seuraavan kerran. - Itsekin tiedostan sen, että tauosta tulee aika pitkä. Jotain pitäisi tehdä, mutta ei ole helppoa saada Rally1:n tasoista autoa järjestettyä. Ehkä sitten ajan tuolla Crosskartillani, ja ensi viikolla voisin käydä ajamassa myös RTE-Motorsportin N5-luokan Yariksella. Lappi on osaomistajana varkautelaisessa yrityksessä, joka on keskittynyt moottoriurheilun pariin. Mies kuitenkin toivoo, että hän pysyy yhä kiireisenä rallin MM-sarjaan liittyvissä ajotehtävissä. Toyota julkistaa oletettavasti ensi kauden kuljettajansa vasta marraskuun puolivälin jälkeen, kun rallikausi on paketissa. Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 15.5.2026 Ajoneuvot Škoda Auto esittelee uuden sähköautomallin jääkiekon MM-kisoissa – yhteistä taivalta IIHF:n kanssa jo 33 vuotta 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 13.5.2026 Ajoneuvot Osuisiko Onni kohdalle? – OnniBus antaa kokonaisen bussin kilpailun voittajalle 11.5.2026 Ajoneuvot Tulevaisuuden huutokauppahelmet: Cadillac CT5-V Blackwing F1 Collector Series 695-hevosvoimaisella V8:lla ja manuaalivaihteistolla 10.5.2026 Ajoneuvot Hulppea, kolmirivinen Lexus TZ on ”Teksas-kokoinen” Lexus nyt myös meikäläisille markkinoille 7.5.2026 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Astra Electric Sports Tourer – kiva, kun auton voi ostaa vielä tarpeeseen 6.5.2026 Ajoneuvot Opel pudotti juuri täyssähköisen Vivaro-e:n hintaa yli 15 000 eurolla saadakseen sen tasoihin dieselmallin kanssa – tai jopa 2 euroa halvemmaksi 3.5.2026 Klassikko Renaultin uusi museo on melkoinen temppeli, missä autoille on tilaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 14.5.2026 Käyttötesti Päiväreissu Jyväskylästä Seinäjoelle ja takaisin – erot kustannuksissa hurjia Škodan ja Saabin välillä 15.5.2026 Uutinen Tätä hulppeammaksi kumipyörillä kulkeva kokouskeskus ei voi enää muuttua 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 13.5.2026 Viikon arkistopoiminto Kiekkolegenda Jari Kurri oli henkeen ja vereen Saabisti myös viiden Stanley Cup -mestaruutensa jälkeen - Viikon arkistopoiminto 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 9.5.2026 Lentokoneet Finnair sanoi hyvästit yhdelle laajarunkokoneistaan - Airbus A330 OH-LTN on poistettu laivastosta yli 16 vuoden jälkeen 11.5.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunta muutti linjaansa autokaupassa – kuluttajalta ei voi enää periä käyttöhyötyä 9.5.2026 Käyttötesti Kompurointia moottoritiellä – Honda GB 350S ei ole matkamiehen paras kaveri 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 5.5.2026 Klassikko Tämä auto oli Classic Motorshow 2026:n Omistajien helmi: kunnostus vei vuosia, mutta oli vaivan arvoista