12.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen veneet neljässä kategoriassa on nyt palkittu Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neljän pääkategorian lisäksi vielä tullaan palkitsemaan ensi kertaa myös Messujen kalastusvene. Venemessut Helsingin Messukeskuksessa ovat nyt puolivälissä, mikä tarkoittaa, että perinteiset Messujen vene -tunnustukset on jälleen myönnetty, ja tällä kertaa neljälle eri kategorioita edustavalle veneelle. Messujen veneet valittiin jo 26. kerran.Ehdokkaat on valinnut isompi venelehtien toimittajista koostunut raati, ja varsinaiset voittajat on valinnut pienempi raati, johon kuuluu muun muassa Traficomin edustajia. Valinnassa on kiinnitetty huomiota erityisesti uutuusarvoon. Lisäksi on otettu huomioon design, rakenne- ja tilankäyttöideat, tilojen toimivuus ja ergonomia, hinta-laatuvaikutelma sekä käyttötarkoitukseen sopivuus. Ensimmäistä kertaa koskaan tänä vuonna valitaan myös Messujen kalastusvene, jonka voittaja julkistetaan lauantaina 15.2., ja jonka yleisöäänestys on vielä käynnissä. Jo ennestään tutut kategoriat, joiden voittajat siis ovat nyt selvillä, ovat Messujen avovene, Messujen retki- ja/tai yhteysvene, Messujen matkavene sekä Messujen purjevene.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMessujen avovene: Messujen avoveneeksi ehdolla olivat AMT 150 R, joka löytyy osastolta 6g48, Boston Whaler 250 Outrage messujen osastolta 7d150 sekä Yamarin Cross 55 BR, esillä osastolla 6d48.Näistä kolmesta voittajaksi itsensä selvitti Boston Whaler 250 Outrage, seuraavin perusteluin: "Boston Whaler 250 Outrage on poikkeuksellisen kyvykäs avovene, jossa on riittävästi tilaa toteuttaa veneen monikäyttöisyyttä. Hinta on kiistatta korkea, mutta myös rakenteet, laatuvaikutelma ja viimeistely ovat huippuluokkaa."Messujen retki- ja/tai yhteysvene: Tässä laajakäsitteisessä kategoriassa ehdolla olivat Arronet 26 Surprise osastolta 7d128, Nordkapp Coupe 780, osastolta 6g50 sekä Saxdor 340 GTWA osastolta 6b70.Näistä veneistä voittajaksi nousi Saxdor 340 GTWA, perusteluiden kuuluessa: "Saxdor 340 GTWA on näyttävä ja moderni ympärikuljettava ohjaushyttivene, jossa on runsaasti innovatiivisia ratkaisuja ja yksityiskohtia. Tilaratkaisu hyödyntää tehokkaasti sekä sisä- että ulkotilat, ja veneen hintakilpailukyky on omassa luokassaan erinomainen."Messujen matkavene: Tehokkaimpia veneitä ehdokaskategorioissa edustivat matkaveneet. Myös tässä kategoriassa finalisteja oli kolme, nimittäin Aquador 400 HT osastolta 6b50, Delphia D11 Sedan osastolta 6b30 sekä XO EXPLR 44, joka on esillä osastolla 6b80.Tiukasta kolmikosta Messujen matkaveneeksi valikoitui lopulta seuraavien perusteluiden saattelemana Aquador 400 HT: "Aquadorissa on voittava tilaratkaisu, jossa yhdistyy runsaat ja monipuoliset oleskelu- ja makuutilat. Majoituskannella on kuusi kunnollista makuupaikkaa, pääkannella puolestaan hyödynnetään taitavasti HT-matkaveneelle tyypillistä yhtenäistä ja avaraa tilaa, jonka kruunaa uudenlainen uimatason sohvaryhmä."Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMessujen purjevene: Messujen purjeveneeksi oli ehdolla peräti neljä hienoa finalistia, ovathan purjeveneet tämänvuotisilla venemessuilla aiempaa suuremmassa roolissa. Tästä tittelistä kilpailivat Beneteau Oceanis 37.1 osastolta 7h150-2, Hanse 410 osastolta 7h150-3, X-Yachts X4.9 MkII osastolta 7h130 sekä osaston 7m148 Nautor ClubSwan 43.Ja Messujen purjevene 2025 on X-Yachts X4.9 MkII, seuraavin perusteluin: "Messujen purjevene X-49 Mk II on parannettu versio jo alkujaan hyvin kiitetystä matkapurresta. Käyttäjien palautteita on huomioitu monissa asumisen yksityiskohdissa. Entistä tehokkaammaksi muotoiltu runko antaa potentiaalia jopa regattapurjehdukseen, vaikka purren voi varustaa messuyksilön tapaan myös valtamerikelpoiseksi risteilijäksi. Korkean hinnan vastineeksi X-49 Mk II tarjoaa kiistämättä huippuluokan laatua."Lähde: Messukeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 17.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Saxdor 340 GTWA – Messujen retkivene levittää siipensä 16.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: näin toimii Volvo Pentan dieselsähköinen hybridivoimanlähde veneeseen 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 14.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Boston Whaler 250 Outrage – Messujen avoveneenä palkittu ja kaiken lisäksi uppoamaton 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin – tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 11.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Silver Condor Cabin – pitkästä pyrstöstä on hyötyä 18.12.2024 Vene 25 Båt Alle kaksi kuukautta starttiin: Vene 25 Båt on kalaisampi kuin koskaan 17.6.2025 Matkailu Salattu helmi: Tiittalan Kartano – piilossa mäen harjalla 17.6.2025 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 30: Triumph Speed Triple 1200 RS nostaa ikonin supernakujen kärkikastiin 17.6.2025 Liikenneturvallisuus Uudet säännöt sähköisille liikkumisvälineille – nämä asiat jokaisen liikkujan on hyvä tietää 17.6.2025 Liikenne Näin vältät juhannusruuhkat 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin – A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 16.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: älä jätä koiraa kuumaan autoon – varmista auton viilennys ja kerro siitä 16.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Mitsubishi Colt CZC – Ken Okuyaman vähemmän tunnettu taideteos 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster