26.9.2023 Matkailu Vuoden 2023 Ropax-laiva on valittu – voittajasta ei liene epäselvyyksiä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnlinesin tuoreista tuorein M/S Finnsirius on saavuttanut ensimmäisen merkittävän palkintonsa, kun Ferry Shipping Summit -konferenssi palkitsi sen Vuoden 2023 Ropax-laivana. Finnsirius ehti olla liikenteessä noin viikon verran, ennen kuin Ferry Shipping Summit toi kunnianosoituksensa sille. Ferry Shipping Summit on kansainvälinen eurooppalainen konferenssi, johon osallistuu lukuisia toimijoita merenkulkualan sisäpiiristä. Lautta-, roro- ja ropax-operaattoreiden lisäksi niihin kuuluu satamia sekä laitetoimittajia. Tämän vuoden konferenssi järjestettiin Ruotsin Malmössä. Konferenssin keskustelut käsittelivät lukuisia aiheita, kuten laivojen miehitystä, alan tulevaisuuden strategioita, automaatiota ja vaihtoehtoisia polttoaineita. Ensimmäisen kerran Ferry Shipping Summit järjestettiin vuonna 2018. Ensi vuoden tapahtuma on määrä järjestää Kreikan Ateenassa. Itämerellä ja Välimerellä liikennöi suurin osa maailman suurista ropax-aluksista, ja näiden merten rantavaltioihin on keskittynyt myös suurin osa niihin liittyvästä osaamisesta ja kehitystyöstä. Nyt sitä on toki enenevissä määrin myös Etelä-Kiinan meren tuntumassa, ovathan kaikki Finnlinesin uustuotannot sekä myös Viking Glory kotoisin siltä seudulta. Sitä, että Ro-Pax of the Year 2023 -titteli napsahti juuri Finnsiriukselle, ei välttämättä voida pitää kovin suurena yllätyksenä. Finnsirius on ehdottomasti tärkein laivauutuus Itämerellä tänä vuonna. Se on Finnlinesin suurimpana ja monipuolisimpana aluksena tärkeä paitsi varustamolle, myös Suomen ja Ruotsin väliselle rahti- ja risteilyliikenteelle. Muutaman kuukauden päästä samalle Naantali - Kapellskär -reitille saatava Finnsiriuksen täyssisar, M/S Finncanopus, tulee tuplaamaan tämän palkitun kapasiteetin. Finnlinesin toimitusjohtaja Tom Pippingsköld kiitti tunnustuksesta, joka on palkinto siitä intensiivisestä työstä kehitys- ja vastuullisuusasioissa, johon Finnlines on panostanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Finnsiriukseen pääsee tutustumaan perusteellisesti Moottorin artikkelista aluksen neitsytmatkalta. Lähde: Finnlines Kuvat: Benjamin Helander, Marko Jokela Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se pysty 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa