18.6.2022 Liikenne Vuoden tiepalvelumies tulee Helsingistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Itselle tulee hyvä mieli siitä, kun pulaan joutuneelle matkaseurueelle tulee hyvä mieli ongelmien ratkettua ja matkan jatkumisen ollessa taas mahdollista.” Helsinkiläinen Reijo Häkkinen on Vuoden tiepalvelumies 2022. Kunnia suotiin vuodesta 2002 tiepalvelutoimintaa harrastaneelle aktiiville. Palkittu julkistettiin Autoliiton tiepalvelumiesten valtakunnallisilla tiepalvelupäivillä tänä viikonloppuna Suomussalmella.Mikä on parasta tiepalveluharrastuksessa -kysymykseen Häkkinen kiteyttää vastauksensa seuraavasti.– Itselle tulee hyvä mieli siitä, kun pulaan joutuneelle matkaseurueelle tulee hyvä mieli ongelmien ratkettua ja matkan jatkumisen ollessa taas mahdollista.Kaikki alkoi syksyllä 2002, kun Häkkinen osallistui kaverinsa innoittamana tiepalvelukurssille. Kurssin käytyään hän aloitti harrastuksen Autoliiton tiepalvelumiehenä.Työelämässä, järjestelmäpäällikkönä ollessaan, Häkkinen teki 35 vuoden ajan kassajärjestelmiä kauppoihin ja huoltoasemille – autojen parissa Häkkinen ei siis leipätyönsä parissa varsinaisesti työskennellyt.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyArvostettu osaaja ja kouluttajaSuurimman osan tiepalvelu-urastaan Häkkinen on toiminut piirissään myös kouluttajatehtävissä. Hänen asiantuntemustaan on hyödynnetty usein myös valtakunnallisissa tiepalvelumiesten koulutustilaisuuksissa.Häkkinen on erittäin arvostettu ajoneuvotekninen osaaja Autoliiton tiepalvelumiesten keskuudessa.”Vara-avain mukaan!”Juhannus- tai kesälomamatkalle lähtijöille Häkkinen antaa helpon ja yksinkertaisen vinkin.– Ottakaa myös auton vara-avain mukaan matkalle. Koska kuljettajalla on jo toinen avain, kannattaa vara-avain luovuttaa jonkun toisen samassa autossa matkustavan huolehdittavaksi.Ovien avaamiset avaimen jäätyä lukittuun autoon sisälle työllistävät Autoliiton tiepalvelua säännöllisesti. Varsin usein mukana oleva avain on vaikkapa laskettu tavaratilaan ja takaluukku lyödään huomaamatta kiinni, ovien ollessa lukittuina.– Jos vara-avain on mukana, autoon päästään sisään helpommin, nopeammin sekä varmimmin ilman vaurioita.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Autoliitto Lähde: Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”