25.3.2018 Kotimaanmatkailu Yllätys Kemistä – LumiLinnasta ympärivuotinen nähtävyys Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kemin LumiLinna on talvisin auki yleisölle keskimäärin 3-4 kuukautta. Tulevaisuudessa viiden pakkasasteen lumiravintolassa voi asioida ympäri vuoden. 26 000 kuutiota lunta, 300 kuutiota Perämerestä sahattua jäätä ja tilaa kaikkiaan 3000 neliötä. Kemin järjestyksessään 23. LumiLinna on vaikuttava ilmestys. Ja kaikki tämä on rakennettu kahdessa ja puolessa viikossa.Perämeren vedestä alettiin tämän talven linnaa varten tykittää lunta Tapaninpäivänä. Itse rakennustyöt aloitettiin tammikuun neljäntenä ja jo 20. tammikuuta LumiLinna avattiin yleisölle.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLumi viivästytti rakentamistaLumiLinna-työmaalla on parhaimmillaan 25 työntekijää samaan aikaan. Osa linkoaa lunta ja osa möyhii lunta kaivinkoneilla. Lisäksi tarvitaan niitä, jotka rakentavat käsin ja siirtävät muotteja.Voisi kuvitella, että luminen talvi olisi ihanne LumiLinnan rakentamiselle. Tilanne on käytännössä juuri päinvastoin, sillä luonnonlumesta on pääosin haittaa rakentajille.LumiLinna rakennetaan kokonaisuudessaan tykitetystä lumesta, joka soveltuu luonnonlunta paremmin lumirakentamiseen.Lumirakentamisen kannalta on tärkeää että meri jäätyy aikaisin, jolloin merestä ei pääse nousemaan lumirakenteille haitallista kosteutta. Tänä talvena lumipeite saatiin aikaisin ja se esti merta jäätymästä, mikä viivytti lumen tykityksen alkua.Kun LumiLinnan varsinaiset rakennustyöt on saatu valmiiksi, tulee paikalle veistäjätiimi. Kahdeksan hengen kansainväliseen taitelijaryhmään kuuluu lumiveistämisen ammattilaisia Venäjältä, Ukrainasta ja Puolasta. Tämä rautaisten ammattilaisten ryhmä kiertää työkseen ympäri maailmaa taiteilemassa pintoja lumesta, jäästä, hiekasta ja puusta.Lähes kaikki LumiLinnan seinä- ja kattopinnat on koristeltu valitun teeman mukaisesti. Tänä talvena teemana on metsän eläimet meillä ja muualla.LumiLinna sai pysyvän kodinLumiLinna on normaalina talvena auki kolme-neljä kuukautta, joulukuun lopulta huhtikuun puoliväliin.Nyt Kemin kaupunki ja Kemin Matkailu ovat yhdessä päättäneet muuttaa LumiLinnan ympärivuotiseksi nähtävyydeksi.Ensimmäinen askel tähän oli pysyvän alueen vuokraus Sisäsatamasta. LumiLinna sai samalla nimensä arvoisen osoitteen: Lumilinnankatu 15, Kemi.Tämän talven LumiLinnan vieressä on jo pysyvästi paikalle rakennettu info-rakennus kahviloineen ja matkamuistomyymälöineen.Meren rantaviivan tuntumaan on rakennettu pitkä rivi lasihuviloita, joiden merelle antavien lasiseinien ja lasikaton läpi yöpyjät voivat ihailla maisemia. Viereen on aloitettu jo rakentamaan 5 000-neliöistä ympärivuotiseen käyttöön tulevaa rakennusta, johon keskitetään vastaanotto, myymälätilat, ravintola- ja hyvinvointipalvelut sekä kokous- ja saunatilat.Myös alueen ohjelmapalveluyrittäjien tilat tulevat kaikki saman katon alle. Ja tärkeimpänä kaikesta rakennus tulee pitämään sisällään 400 neliötä yhdeksän metriä korkeaa kylmätilaa, jossa lumiravintola tulee jatkossa toimimaan kesät talvet.Rakennuksen pitäisi olla valmis ja käyttökunnossa vuoden 2018 loppuun mennessä.www.visitkemi.fiTeksti: Janne Huhtala Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2025 Matkailu Suomen suurin ulkoilmagalleria – Kotkan veistospromenadi on ainutlaatuinen myös talvella 10.7.2025 Matkailu Matkalla Itäisen Suomenlahden saarilla – elämyksiä sään ehdoilla 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä 1.7.2025 Matkailu Ahvenanmaan elämykset: viiniä, fine diningia ja glamping-unelmia saaristossa 30.6.2025 Matkailu Lähes 30 Rolls-Royce -autoa pian esillä Fiskarsissa – mukana useita harvinaisuuksia 29.6.2025 Matkailu Kivisen tien Karoq ja tehtävä Balkanilla: etsi Euroopan upeimmat maisemat 29.6.2025 Matkailu Sähköautotehtaat nousseet turistikohteiksi Kiinassa – tuhannet jonottavat kierroksille 26.6.2025 Matkailu 60 vuotta täyttävä Kolmården on paljon muutakin kuin eläinpuisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen