9.3.2021 Liikenne Vetyautoilulle vetäjiä – Suomen ensimmäinen asema jo tuloillaan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Useampi suomalainen autoalan maahantuoja kaipaa vetyautoilulle vetäjiä. Ensimmäisestä vetytankkausasemastakin on saatu jo vihiä. VTT on ollut hiljattain yhteydessä ainakin Hyundain maahantuojan suuntaan Hyundain vetykäyttöisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen vaatimuksien selvittämiseksi – ehkä pian löytyy vetyautoilulle vetäjiä myös tankkaamisen suunnalta. Taustalla on ajatus koetankkausaseman rakentamisesta Suomen tieliikenteen vetykäytön koeponnistamiseksi. VTT on Suomen valtion omistama yhtiö, jonka omistajaohjaajana toimii työ- ja elinkeinoministeriö. Kyseessä ei suinkaan olisi maamme ensimmäinen vetytankkausasema, mutta se olisi silti ainoa. Woikoskella oli nimittäin aikanaan yksi vetytankkausasema, joka on sittemmin purettu. Sijainti ei välttämättä ollut optimaalinen ja ehkä Woikoski oli hieman liikaakin aikaansa edellä. Viime vuosina vety on jälleen nostanut päätään. Sekä EU että Japani ovat vihjailleet valmistautumisesta vedyn laajempaan käyttöön tulevaisuuden tuotantoa suunnittelemalla. Nämä ovat kuitenkin vielä pitkälti suurempia linjavetoja ja strategiaa, mutta toki välttämätön ensiaskel. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vetyautoilulle vetäjiä Autoalan maahantuojat ovat kiinnostuneet mahdollisuuksista edistää heidän yritystensä valmistamien vetyautojen toimintaedellytyksiä Suomessa. Hyundai Motor Finland, Iveco Finland, Veho, Scania Suomi ja Toyota Auto Finland ovat muodostaneet epävirallisen yhteistyöverkoston vedyn liikennekäytön edistämiseksi. Tähän ei liity ainakaan toistaiseksi mitään sopimuksia, vaan lähinnä tiedonjakoa ja aiheen edistämistä. Tämän lisäksi Fortum, Neste ja Wärtsilä ovat eri yhteyksissä maininneet vedyn kuuluvan ainakin joillain tavoin tulevaisuuteensa Suomessa. Vety esiintyy maassamme myös autoalan pitkän aikavälin käyttövoimaennusteissa, joskin erittäin pienessä roolissa. Vuonna 2040 sen osuus olisi tuon ennusteen mukaan alle 10 prosenttia, mutta noin pitkälle ennustaminen on joka tapauksessa äärimmäisen epävarmaa. Myös Toyotan maahantuoja uskoo vedyn olevan vain pieni osa tulevaisuuden käyttövoimajakaumaa, mutta silti tärkeä. Hyundain maahantuojan tuotepäällikkö Aki Kaukola kertoo valmistajan uskovan vedyn kaappaavan pitkällä aikavälillä varsin suurenkin roolin – vähintäänkin valmistajan kotimaassa Koreassa. Hyundai luottaa käyttövoiman vahvuuksiin raskaan kaluston lisäksi myös painavampien henkilöautojen, kuten SUV-luokan, osalta pidempien matkojen suorittamiseen. Vedyn valmistuksesta tankille Vetyä tuotetaan jo tällä hetkellä Suomessa, joten se ei ole suoranainen ongelma. VTT:n Business Finlandille tuottama, marraskuussa 2020 julkaistu National Hydrogen Roadmap, eli kansallinen vetytiekartta tosin pitää yhä tärkeänä askeleena matalapäästöisen vedyn tuotannon ja teollisuuskäytön lisäämistä ennen tieliikenteen tarpeita. Tämän seurauksena kun saataisiin oletettavasti tuotannon hintaa laskettua, joka tekisi siitä entistäkin houkuttelevamman vaihtoehdon liikennepolttoaineeksi. Tuo sama vetytiekartta nostaa esiin useita vedyn tieliikennekäyttöä nimenomaisesti Suomessa puoltavia seikkoja. Maassamme on pitkät välimatkat, joilla vetykäyttöinen polttokennoauto on akkusähköautoa merkittävästi potentiaalisempi vaihtoehto. Tästä päästään vaadittavan tankkausverkoston rakentamiseen. Toyota Finlandin toimitusjohtaja Heikki Freund muistuttaa, että vedyn tuotannon ja tankkausaseman ei tarvitse sijaita samassa paikassa – aivan kuten nykyään käytettävän polttoaineen kanssa. Business Finlandin julkaisema kansallinen vetytiekartta nostaa esille, että maassamme sallitut erittäin raskaat kuorma-autot pystyisivät kuljettamaan suuriakin määriä vetyä kerralla. Tämä tietenkin laskee kuljetuksesta koituvia kustannuksia. Toyota Finland on vakuuttunut, että vetyauton ostavia asiakkaita kyllä löytyisi tankkausasemaverkoston puutteen päättyessä. Maahantuojan tavoite onkin saada tieliikenteeseen muutama sata Toyota Mirai -vetyautoa vuoteen 2023 mennessä. Totesimme Moottorin maistiaisessa tuon auton olevan jo täysin valmis tieliikenteeseen. Teksti: Henri Posa Kuvituskuva: Jari Kohonen/Moottorin arkisto Lähteet: Business Finland, Hyundai, Toyota, VTT Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja