Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme

Mitä saadaan yhdistämällä kosketusnäytön ja oikeiden painikkeiden huonot puolet? Automaailman uusimmaksi villitykseksi muodostuneet hipaisukytkimet.

*Klik*. Pieni ääni, tai tunne, kertoo, että asioita tapahtuu. Televisiossa vaihtuu kanava, autossa vaihtuu vakionopeudensäätimen asetus, kamera ottaa kuvan, ovikello soi. Painikkeet, napit, näppäimet, paina nyt siitä, numiskat, nappulat ovat muodostuneet yksinkertaisiksi, mutta toimiviksi tavoiksi meille ihmisille kommunikoida erilaisten laitteiden kanssa. Painallus kertoo, että komento on tullut perille ja on syytä olettaa, että se myös suoritetaan.

Applen pitkäaikainen keulahahmo Steve Jobs totesi iPhonea ensiesitellessään yli vuosikymmen sitten, että painikkeiden ongelmana on kuitenkin se, että ne eivät voi muuttua tilanteen mukaan. Kosketusnäytöt antavat mahdollisuuden muovata tapojamme vuorovaikuttaa koneiden kanssa käytöstä riippuen.

Autoihin nämä erilaiset sormenjälkimagneetit tulivat jo vuosia sitten, mutta hiljalleen useimmat valmistajat ymmärtävät, miten valikot kannattaa jäsentää, mihin näytöt tulee sijoittaa ja miten asiakkaat käyttävät niitä. Tasaisen varmasti järjestelmät paranevat automallien syklin myötä. Jotkin valmistajat ovat ottaneet jopa ensiaskelia haptisen palautteen saralla, eli kosketusnäyttö värähtää kuittauksena komennon vastaanottamisesta. Ei huono, joskaan ei huippukaan.

Hipaisu tai siis painallus tai siis…

Nyt autonvalmistajat ovat ihastuneet hipaisupainikkeisiin ja -pintoihin. Perinteisten painikkeiden tavoin ne eivät yleensä muutu, kosketusnäyttöjen tavoin ne eivät juuri reagoi painallukseen. Varsinaisessa painikekäytössä esimerkiksi ohjauspyörissä hipaisupinnat ovat periaatteessa yksi suuri huonosti toteutettu nappi, josta aistitaan kosketuspinnalla, mitä yksittäistä painiketta vaikkapa äänentoistonapeista kuljettaja tarkoitti.

Valmistajalle voittoa tulee kahdella tavalla: hipaisukytkimet ovat edullisia ja toisaalta uusi käyttöliittymä vaikuttaa jännittävästi digitaaliselta. Voi juku, 2000-luku!

Totuus on kuitenkin, että suurin osa ratkaisuista on toteutettu ala-arvoisesti. Kahdeksannen polven Volkswagen Golfin tietoviihdejärjestelmän yhteydessä osa toiminnoista siirrettiin hipaisusäätimiksi kosketusnäytön eteen. Kyseessä on sama kohta, josta kämmenen kylki ottaa luonnollisesti tukea, joten esimerkiksi navigoinnin säätäminen vaikuttaa ohimennen myös lämpötilan säätöön tai äänenvoimakkuuteen. Häh?

Edes mukavan matkustamisen peruskiviin kuuluva Mercedes-Benz E-sarja ei ole onnistunut pakenemaan tältä vitsaukselta. Faceliftissä päivitetyn ohjauspyörän hipaisupainikkeet edellyttävät, että kuljettaja tunnistaa melkein lättänästä levystä oikean kohdan ja oikean eleen.

Painamalla vakionopeudensäädin muuttuu 10 km/h pykälissä, liu’uttamalla 1 km/h. Vastapuolella oleva äänenvoimakkuuden säädin muuttuukin liu’uttamalla kaksi pykälää, yksi pykälä onnistuu lyhyellä liu’ulla. Automuotoilijoiden rakastama symmetria toteutuu painikkeiden ryhmittelyssä, mutta ei niiden käytössä. Se on paitsi ärsyttävää, myös harhaanjohtavaa.

Sydän kuitenkin lyö ylimääräistä, kun vakionopeudensäätimen peruuttava Cancel ei rekisteröidy ensimmäisellä eikä toisellakaan painalluksella. Jarrupoljin toki pelastaa, mutta eikö tätä ole testattu ollenkaan?

Käytä Voimaa, Luke

Vihoviimeisimpiä variaatioita hipaisuteemasta ovat kytkimet, jotka aistivat painalluksen voimakkuuden. Ominaisuus oli muodissa esimerkiksi Applen älylaitteissa osapuilleen siihen aikaan, kun tässä jutussa mainittuja autoja suunniteltiin, joten sinänsä ajatus on ymmärrettävissä. Sittemmin omenayhtiö on tosin luopunut toiminnosta uusimmissa malleissaan, mutta ratkaisu oli toimiva, sillä kevyen ja voimakkaan painalluksen kynnys oli selkeä.

Volkswagenin odotettu sähköauto ID.3 puolestaan hallitsee vakionopeudensäädintä ja äänenvoimakkuutta painalluksen voimakkuutta aistivilla hipaisupinnoilla ohjauspyörässä. Huomaatteko tässä muuten trendin E-sarjan kanssa?

Volkswagenin kunniaksi täytyy todeta, että turvallisuuden kannalta tärkeämpi vakionopeudensäädin reagoi painalluksen voimaan selkeämmin. Äänenvoimakkuuden kanssa tilanne ei ainakaan koeajo-ID.3:ssamme ollut yhtä onnellinen, joten radio säätyi, pykälän, kaksi, kymmenen voimakkaammaksi. Voimaa täytyy hallita jedin mielenlaadulla.

Ilmeisesti valmistajien säästötoimet kohdistuvat painikkeiden lisäksi myös ergonomian ja käyttöliittymien testaukseen, sillä tänä vuonna löytyneet esimerkit ovat monin paikoin täydellistä ja ilmiselvää roskaa.

Jäämme vain odottamaan, kuinka tieteiskirjailija William Gibsonin seuraavassa tarinassa maailmanloppu alkaa, kun hipaisupainike ei otakaan komentoa vastaan.

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Lauri Ahtiainen, Aake Kinnunen