Ajoneuvot | Klassikko | Uutinen | 2.4.2020

120 vuotta sitten luotiin ensimmäinen Mercédès, ja vain nimestä tuli autoa merkittävämpi

Mercédès oli Daimlerille uusi nimi, ja sitä kantanut auto muutti maailmaa.

Jaa artikkeli

Mercedes-Benz ei varsinaisesti ottaen tehnyt maailman ensimmäistä autoa. Ensimmäisenä autona pidetään nykykäsityksen mukaan vuoden 1886 Karl Benzin Patent-Motorwagenia, joka esiteltiin 3. heinäkuuta Mannheimissa. Siitä sai alkunsa Benzin ura autotehtailijana.

Samaan aikaan toisaalla Saksassa Gottlieb Daimler puuhasi yrityskumppani Wilhelm Maybachin kanssa moottoreiden parissa. Vuonna 1885 he suunnittelivat pystyyn asennetulla sylinterillä toimineen moottorin, joka sai nimen olomuotonsa takia nimen Standuhr, joka suomentunee kaappikelloksi.

Moottorin kehitys vaati sovellusta, ja jo seuraavana vuonna herra Daimler asensi voimanlähteensä nelipyöräiseen kärryyn.

Herrat Daimler ja Benz olivat kumpikin keksineet henkilöauton lähes samanaikaisesti vain noin sadan kilometrin päässä toisistaan.

Liian saksalainen Daimler

Mutta palataan nimeen Mercédès. Vuonna 1900 Daimlerin kärryt niittivät mainetta. Aikansa esittäytymispaikka oli Nizzassa, jonka Promenade des Anglais -pääkadulla järjestetyssä Speed Week -tapahtumassa silmäätekevät kilpailivat paremmuudesta.

Yksi kilpailija oli Emil Jellinek, Itävalta-Unkarin Nizzan konsuli ja rabbin poika. Hänen menestyksensä painavien Daimler-kärryjen ohjastajana toi mainetta, mikä auttoi häntä myymään Daimler-autoja muille merkkihenkilöille.

Jellinekin mielestä tosin nimi Daimler kuulosti aivan liian saksalaiselta. Niinpä hän käytti merkittävää asemaansa ja neuvotteli Daimlerin nimeämään hänelle kehitetyn moottorin tyttärensä Adrienne Ramona Manuelan lempinimen mukaan: Mercédès. Nimi on espanjaa, ja kääntyy ”taivaan lahjaksi”.

Moottorista automalliksi

Ehkä nimeäkin vaikuttavampaa oli kuitenkin Mercédèsin tekniikka. Suunnitteluvastuu oli nyt Wilhelm Maybachilla, sillä aika jätti Gottlieb Daimlerista vuosisadan vaihtuessa.

Mercédès-moottorin ympärille kehitettiin auto, joka nimettiin teholukeman mukaan. Vuonna 1901 paljastettiin Mercédès 35HP. Sitä pidetään Daimler Motoren Gesellschaftin ensimmäisenä autona, kun aiemmat viritelmät olivat vain Daimlerin moottoreita jossakin kärreissä.

Ja millainen auto se oli: kirjassaan Drive on! englantilaisen autotoimittamisen instituutio LJK Setright summaa Mercédès-mallin tiiviisti: ”määräävä, perusteellisemmin alaa muovannut auto kuin mikään seuraavan viiden vuosikymmenen aikana”.

Mercédèstä ennen auton käsite oli vielä häilyvä. Joku hevoskärry alle, epämääräinen moottori sinne tänne, veto jollain nahkaremmillä ja hyvää matkaa!

Perusta seuraaville vuosikymmenille

Mercédès 35HP loi perustan, joka näytti suuntaa tulevien vuosikymmenten autokehitykselle. Se oli ensimmäinen auto, jonka jäähdytin perustui nykyisinkin käytettyyn hunajakennorakenteeseen, kun ajan tapana oli kuljettaa vettä tehottoman käärmeenpesämäisen putkispagetin läpi.

Mercédès oli ensimmäinen auto, jonka vaihteensiirto perustui kaavioon eikä vipumaiseen arvontalaitteistoon. Mercédèksessä oli teräsrunko puun sijaan. Ja Mercédeksen moottori vaihtoi tyypilliset alipaineella sulkeutuneet imupuolen ”automaattiventtiilit” mekaanisesti ohjattuun venttiilikoneistoon, joka jopa korvasi kaasuläpän venttiilien aukeamisen säädöllä. Kaikki tekniikka teki auton ajettavuudesta ennen näkemättömän joustavaa.

Mercedes-Benz syntyy

Kun vuonna 1902 Daimler Motoren Gesellschaft huomasi luovuttaneensa Daimler-nimen oikeudet Ranskassa pois, päätettiin koko automallistolle antaa nimi Mercedes. Avauskuvan auto on vuodelta 1902, mutta malliltaan Mercedes 40 HP Simplex

Kun vuonna 1926 kumpikin vuonna 1886 auton kehittänyt yritys, Daimler-Motoren Gesellschaft ja Benz & Cie, fuusioituivat Daimler-Benz AG:ksi, haluttiin merkittävän auton mallinimi säilyttää uuden yhtiön syntyi Mercedes-Benz, jonka logoksi suunniteltiin kolmisakarainen tähti.

Jaa artikkeli

Keskustelu