Ajoneuvot | Uutinen | 21.6.2017

Autocar laski – Subaru on maailman myydyin neliveto

Brittilehden mukaan Subaru on tällä hetkellä maailman suosituin nelivetoisten autojen valmistaja. Uusia autoja valmistuu vuodessa yli miljoona.

Jaa artikkeli

Brittiläisen Autocar-lehden tilastonikkarit ovat laskeskelleet, että Subaru on tällä hetkellä reilun miljoonan auton vuosittaisella tuotantomäärällä maailman suosituin nelivetoisten autojen valmistaja. Uutinen herätti riemua symmetrisen nelivedon nimiin vannovan japanilaismerkin leirissä.

Subaru kertoo valmistaneensa viime vuonna  kaikkiaan 1 024 604 autoa. Kasvua edelliseen vuoteen kertyi 9,2 prosenttia ja nousujohteisuutta jatkui jo viidennen kerran perättäin. Reilusta miljoonasta autosta 99,3 prosenttia oli varustettu jo vakiona symmetrisellä AWD-nelivedolla.

Maailmanlaajuisesti Subarun osuus kaikista viime ja tämän vuoden huhtikuun välisenä aikana valmistetuista nelivetoautoista on 15 prosenttia. Merkin mukaan vastaaville luvuille eivät kilpailijat yllä. Autocar-lehden tilastossa toisena on Audi, joka jäi Subarun myyntiluvista 25 prosenttia. Kolmanneksi hivuttautui Jaguar Land Rover.

Kehitystyötä 1960-luvulta

Nelivedon soveltaminen henkilöautoon vaati Subarun tuotekehitystiimiltä useampia innovaatioita. Vedon välittäminen neljään pyörään jokapäiväiseen liikenteeseen tarkoitettussa perheautossa ei vielä 1960-luvulla ollut yleistä eikä yksinkertaista.

Subarulla oli tuolloin tuotannossa etuvetoinen 1000-malli, jota vauhditti matala ja symmetrinen vastaiskumoottori. Sen jatkoksi liitetty vaihteisto oli helppo sijoittaa aivan auton keskiviivalle. Moottorin lyhyydestä johtuen takapyörävetoon johtavalle jakovaihteistolle löytyi sopiva paikka välittömästi vaihteiston jatkeessa. Näin syntyi autonrakennuksessa harvinainen täysin symmetrinen alustarakenne.

Subaru Leonesta tuli ensimmäinen

Vuonna 1971 markkinoille tullut vastaiskumoottorilla varustettu takavetoinen Leone tarjosi sopivan alustan Subarun kehittämälle nelivetoratkaisulle, joka ei tarvitsisi toimintaansa luiston aikaansaamaa reaktiota eikä kuljettajan toimenpiteitä.

Vuonna 1972 esiteltyyn Leone Station Wagoniin rakennetusta nelivedosta tuli esimerkki autovalmistajan ammattitaidosta: voimanjakauma oli symmetrinen ja rakenteiden matalan painopisteen ansiosta ajo-ominaisuudet säilyivät vakaina eri olosuhteissa.

Subaru hioi Leonen esittelyä seuranneiden 20 vuoden aikana AWD-järjestelmästään tehokkaampaa, kevyempää ja kestävämpää. Koska neliveto tuntui samaan aikaan kiinnostavan muita henkilöautonvalmistajia vain vähän tai ei lainkaan, Subaru hankki noina vuosina etumatkaa kilpailijoihinsa nähden.

Vaikka nykyään lähes kaikilla autovalmistajilla on oma versionsa nelivedosta, ei Subarun jatkuva AWD-neliveto vieläkään kärsi arvostuksen puutteesta.

Lähde ja kuvitus: Subaru

Jaa artikkeli

Keskustelu