Ajoneuvot Autoilun aikakone 1.7.2020

Autoilun aikakone: Mazda, Kirsti Paakkanen ja reikäkortit

Toyotan maahantuoja Korpivaara oli tosi hyvä talo työskennellä ja tuotteet olivat hyviä, mutta vaihtelu virkisti. Alkusyksystä 1982 Mazdan maahantuoja Haka-Auto tarjosi Mazda-henkilöautojen tuotepäällikön paikkaa ja samalla mahdollisuutta hoitaa loppuun kesken jääneet kauppatieteiden maisterin opinnot.

Korpivaaralla henkilöautojen tuotepäälliköllä oli riittänyt kiirettä, kun vastuualue ulottui piskuisesta Toyota Starlet -mallista aina isoon HJ60-maasturiin saakka. Työkiireiden ja lukuisten työmatkojen vuoksi ekonomin jatko-opiskelut jäivät ”vaiheeseen”: maisterin papereista puuttui ainoastaan gradun teoriaosan kirjoittaminen ja muutama tentti.

Reikäkortteja ja ristiintaulukointia

Autokorjaamoiden palveluja käsittelevän gradun kyselyn vastaukset oli jo naputeltu reikäkorteille (!) tietokoneella tehtävää tulosten ristiintaulukointia varten. Reikäkortteja kertyi iso laatikollinen, koska kyselyyn vastaajia oli satoja. Harmi, että hävitin reikäkortit viimeisen muuton yhteydessä.
 Reikäkortit kuvaavat hyvin 1970-luvun tietotekniikan tasoa. 70-luvun puolessavälissä Helsingin Kauppakorkeakoululla ei ollut omaa tietokonetta. Tehtävät kirjoitettiin reikänauhalle ja lähetettiin Espoon Otaniemeen Teknillisen korkeakoulun tietokoneelle tehtäväksi yöllä ”eräajona”. Tulokset saatiin sitten seuraavana päivänä.

Isommat tiedostot, kuten kyselytutkimuksen tulokset, kirjoitettiin reikäkorteille.
Kauppiksessa opiskelin Basic- , Fortran- ja Cobol -ohjelmointikielet, joista etenkin Basicia tarvittiin tehtävien suorittamisessa. Työelämässä tuotepäällikkönä ohjelmointikielistä ei ollut juurikaan apua. 80–90-lukujen vaihteessa käyttäjäystävälliset, henkilökohtaiset Apple- ja PC-tietokoneet alkoivat yleistyä, eikä niiden käyttäjän enää tarvinnut osata ohjelmointikieliä lainkaan.

Telefax rähinän seurauksena

Syksyllä 1982 siirryin siis Haka-Auton palvelukseen Vantaan Kaivokselaan (tai oikeammin Silvolan teollisuusalueelle). Se oli myös työmatkan kannalta hyvä vaihtoehto, sillä kuukautta aikaisemmin olin muuttanut Vantaan Hakunilasta Helsinkiin Länsi-Pakilaan. Näin saatoin ajaa Hämeenlinnanväylää töihin Silvolaan ja töistä kotiin Pakilaan ruuhkasuuntaa vastaan.

Vielä vuonna 1982 telefax oli aika harvinainen. Korpivaaralla oli sellainen ja kun menin Haka-Autoon, kävi ilmi, että siellä ei ollut telefax-laitetta lainkaan. Kirsti Paakkasen mainostoimisto Womena oli laatinut mainoksen piirimyyjille vaihtoautoilmoituksen alkuun. Pyysin lähettämään mainoksen tarkistettavaksi faxilla. Markkinointipäällikkö Pekka Tuohiniemi ja Womenan toimitusjohtaja Paakkanen ihmettelivät, mikä ihmeen telefax? Piti käyttää lähettiä ilmoitusaihion tarkistamiseksi. Rähisin asiasta, ja lopulta fax hankittiin sekä Haka-Autoon että Womenaan.

Kirsti patisti jatko-opiskeluun

Mazdalla oli Toyotaa suppeampi mallisto, mikä antoi mahdollisuuden opiskeluun työn ohessa. Kuten sanottua, Haka-Auton käyttämä mainostoimisto oli Womena – naisten mainostoimisto. Sen toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen patisti hoitamaan jatko-opiskelun nopeasti pois alta.

Se onnistuikin työn ohella Kirstin kannustamana, ja sain maisterin paperit vuonna 1984. Ilman Paakkasen ”tätimäisen” pontevaa kannustusta jatko-opiskelu olisi varmaan tyssännyt, koska työ ja siihen liittyvä runsas matkustaminen tuntuivat edelleen huomattavasti opiskelua mielenkiintoisemmilta.

Vaikka Kirsti oli hyvinkin särmikäs tyyppi eikä miellyttänyt kaikkia, useimpia ihmisiä hän osasi motivoida tehokkaasti – niin minuakin. Hän oli idearikas ja erittäin ahkera. Puhelin saattoi soida joskus yölläkin, kun Kirsti mietti seuraavan kampanjan yksityiskohtia ja tarvitsi siihen nopeasti tuotetietoja tai taustatietoja markkina- ja kilpailutilanteesta.

Ei siis mikään ihme, että Womenan myytyään ja eläkkeelle jäätyään Kirsti Paakkanen palasi pian takaisin työelämään, osti konkurssikypsän Marimekon 90-luvun alussa ja nosti Marimekon uuteen, pitkäaikaiseen kukoistukseen.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto