12.10.2022

BMW i7 paljastettiin Helsingissä – odotusarvona aina jotain uutta

BMW i7 on baijerilaismerkin uusi lippulaiva. Kun autovalmistaja julkistaa lippulaivamallinsa, siinä esitellään aina jotain uutta tekniikkaa.

Helsingissä oli tällä viikolla odottavaa tuntua, kun saksalaismerkin lippulaivamalli, täyssähköinen BMW i7 oli vielä huputettuna tapahtumatalo Bankin lattialla tiistai-iltana. Sadat kutsuvieraat olivat saapuneet ihastelemaan pian paljastettavaa saksalaisuutuutta.

Kun autovalmistaja esittelee lippulaivamallinsa, odotusarvona on aina jotain uutta. Odotusarvona on jotain sellaista, mitä aiemmin ei olla nähty, varsinkaan kyseisen automallin mallistossa. Se, mitä lippulaivamallissa esitellään, valuu vähitellen vuosien aikana myös muuhun mallistoon.

BMW:n ensimmäinen 7-sarjan auto, tuolloin 700-mallisto, esiteltiin 45 vuotta sitten vuonna 1977.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Toimintasäde uudelle sataluvulle

Mitä BMW sitten esitteli i7-sähköautomallinsa ensi-illassa Suomessa kutsuvieraille?

Se esitteli todellakin sellaisia uusia tekniikoita, mitä ei tänä BMW:n mallistossa ole vielä aiemmin nähty.

BMW i7 on BMW:n ensimmäinen 7-sarjan täyssähköinen auto, mallimerkinnältään se on tarkalleen i7 xDrive60. Sen on BMW:n ensimmäinen täyssähköinen luksus-sedan, jonka ajo-akun bruttokapasiteetti on 105,7 kilowattituntia ja nettokapasiteetti 101,7 kilowattituntia. Tämä ei tosin ole vielä mitään sellaista uutta, mitä BMW:ssä ei olisi aiemmin nähty ja koettu, sillä BMW iX xDrive50 -mallissakin on isompi ajoakku.

Latausteho i7-mallissakaan ei ole vielä aiemmin kokematonta, sillä i7-mallin maksimilatausteho on jopa 195 kilowattia, sama kuin aiemmin mainitussa iX-malllissa – ja BMW i4 -mallissa jopa 205 kilowattia.

Koska i7:n aerodynamiikka on parempi kuin iX xDrive50 -mallin, BMW-sähköautomalliston toimintasäde nousee nyt kuitenkin uusiin satalukemiin. Energiankulutus autossa on 18,4–19,5 kilowattituntia per sata kilometriä, joten yhdistetty toimintasäde (WLTP) i7:lla on jopa 625 kilometriä.

Autossa on neliveto ja sen sähkömoottorit tuottavat 400 kilowattia (544 h). Suuri teho ja peräti 745 newtonmetrin vääntö kiihdyttävät auton 4,9 sekunnissa nollasta sataan.

Suuri 31-tuumainen takamatkustamon näyttö

Mutta sitten niihin varsinaisiin herkkuihin.

BMW:n kutsuvierastilaisuudessa, niin auton etupenkki, kuin tällä kertaa myös takapenkkikin kiinnosti erityisesti. Luksus-sedanit on suunniteltu nimenomaan siitä näkökulmasta, että kuljettaja ajaa ja omistaja tai auton omistaman yrityksen johtaja istuu takapenkillä.

Jalkatilaa autossa on luonnollisesti paljon takapenkillä. Se ei ole mitään uutta, mutta uutta on se, että BMW on tuonut takamatkustajan ulottuville sen kokoisen näyttöruudun, että monessa kotona olohuoneen televisiokin oli vielä joitain vuosia sitten samaa tuumaluokkaa. 31-tuumainen screen BMW:n takapenkillä on jotain sellaista, mitä ei aiemmin ole autoissa juurikaan nähty, kuin korkeintaan jälkiasennettuina.

Mercedes-Benz EQS -mallissa, Lucid Airissa sekä Cadillac Escaladessa on toki tätäkin suuremmat näytöt, Mercedeksessä peräti 56-tuumainen, mutta ne löytyvät auton etumatkustamosta ja toimittavat auton mittariston ja infotainmentin virkaa. BMW:ssä takamatkustajien 31-tuumainen näyttö on puhtaasti matkustajien viihtyvyyden näkökulmasta. Se tarjoaa 8K-kuvaa ja yhdistettynä auton oviin sijoitettujen kaiuttimien kanssa auton takapenkillä on mahdollista nauttia jonkuntasoisesta elokuvaelämyksestä. BMW i7:ään on tarjolla peräti 39-kaiuttimen Bowers & Wilkins -äänentoistojärjestelmä.

Isoa 31-tuumaista näyttöä ohjataan ovipaneeleihin sijoitetuilla 5,5-tuumaisilla näytöillä. Ovien pienemmistä näytöistä säädetään myös istuimen sekä ilmastoinnin asetuksia.

Swarovskin kristalleja

BMW i7:ssä on myös itsestään aukeavat ovet. Kuljettajan tai matkustajan täytyy vain painaa oven näytössä olevaa painiketta ja ovissa olevat sähkömoottorit avaavat ovet. Ovet voidaan avata myös auton avaimella ja applikaatiolla äänikomennolla. Ovissa olevat sensorit vahtivat, että ne eivät kolahda avautuessaan mihinkään edessä olevaan esteeseen.

BMW-autojen ulkomuoto, varsinkin keulan ilme on myös viime vuosien aikana kokenut suuria muutoksia. Munuaiset ovat kasvaneet reilusti, i7-mallissa ne ovat suuremmat kuin missään aiemmassa BMW:ssä. Tämän lisäksi munuaiset on myös valaistu led-valoin.

BMW i7:n ajovalot on nyt myös jaettu kahteen eri umpioon. Ylemmät umpiot, joissa on päivä- ja huomiovalot sijaitsevat, on koristettu aidoin Swarovskin kristallein. Jokainen Swarovskin kristalli tarkistetaan suurennuslasin alla ennen autoon kiinnittämistä.

Alemmassa umpiossa on lähi- sekä kaukovalot pimeäajoa varten.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkaen 150 000 eurolla pääsee

Entä mitä BMW:n uusi ”lysti” maksaa? Luksusautolla on aina luksusauton hinta. BMW i7 -mallin alkaen hinta on 147 060 euroa. Valikoimalla autoon lisävarusteita, i7:n hinta nousee helposti lähelle 200 000 euroa.

Esimerkiksi BMW Individual two-tone -väri, jossa auton maalaus on tehty kahdella eri värillä, maksaa 12 510 euroa. Auton yläosa on tällöin joko Oxide Gray -värinen tai Black Sapphire -värinen ja alaosaan voi valita neljästä eri värivaihtoehdosta.

Mutta koska i7 on sähköauto, siinä ei ole autoveroa – autoon saa siis huomattavasti enemmän luksusta edullisempaan hintaan, kuin esimerkiksi polttomoottoriversiossa, jossa auton päästöt nostavat veron osuutta ja näin ollen hintaa.

Myöhemmin 7-sarjan luksussedan nähdään myös kahtena ladattavana bensiinikäyttöisenä hybridinä sekä yhtenä dieselkäyttöisenä kevythybridinä. Näiden autojen mallimerkinnät ovat M760e xDrive, 750e xDrive sekä 740d xDrive.

Ilta päättyi laulajatähti Erinin esiintymiseen.

Auton tuotanto on alkanut BMW:n tehtaalla Dingolfingissä ja ensimmäiset autot luovutettaneen asiakkaille, mahdollisesti niillekin, joita BMW:n kutsuvierastilausuudessa oli läsnä, alkuvuodesta 2023.

Teksti ja kuvat: Manu Tuppurainen

Luetuimmat