18.11.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Studebaker Avanti ja uranuurtajan loppuhetket Teksti Aake Kinnunen Kuva Collecting Cars Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Studebakerin viimeiseksi hurraaksi jäänyt ylellinen Avanti-edustusauto on todellinen 1960-luvun aikakapseli. Studebakeria on joskus luonnehdittu Yhdysvaltain Citroëniksi ja jotain samankaltaisuuksiahan automerkeissä on. Autonvalmistukseen viiden veljeksen perustama hevoskärrytehdas ryhtyi 1902 – ja heti sähköautolla. Bensiiniauto esiteltiin heti kannassa 1904. Täysin itsenäiseksi autonvalmistajaksi Studebaker pääsi elokuussa 1912. Tästä alkoi noin 50 vuoden villi kulku luksuksen, innovaatioiden ja toistuvien rahoitusongelmien saroilla..1913 Studebaker sai kunnian toimia ensimmäisen autoalan lakon näyttämönä ja 1925 tehdas rakensi autoalan ensimmäisen testikeskuksen. 1929 pörssiromahdus ajoi kuitenkin iloisesti tuottonsa osinkoina jakaneen yhtiön ongelmiin ja 1933 Studebakeria kohtasi selvitystila, joka puolestaan johti potkut saaneen pääjohtajan Albert Russel Erskinen itsemurhaan.Toisen maailmansodan aikana Studebaker rakensi huomattavan määrän US6-kuorma-autoja armeijalle ja osallistui mm. B-17-pommikoneiden moottoreiden rakentamiseen. Tähän viitattiin vielä sodan jälkeenkin, kun Virgil Exnerin luonnoksista muotoillut Studebakerit näyttivät vähän lentokonemaisilta edestä ja takaa.1950-luvulle saavuttaessa Ford ja General Motors olivat myyntisodassa keskenään ja toisaalta Studebakerilla maksettiin työntekijöille alan yleistä tasoa paremmin. Studebaker järjesti itsensä fuusioon Packardin kanssa, mutta lopputulos ajoi uuden yhteisyrityksen konkurssikypsäksi lähes samantien.1960-luvulle tultaessa Studebaker koitti vielä ryhtiliikettä Larkin ja Avantin voimin. Autot perustuivat vanhoihin alustoihin ja moottoreihin, mutta ne kätkivät juurensa hyvin.Studebaker Avanti oli tehtaan mukaan Amerikan ainut "suorituskykyinen neljän hengen auto". 4,7-litraisella V8:lla ja remmiahtimella autolla saavutettiinkin 29 nopeusennätystä Bonnevillen suola-aavikolla. 40 päivässä suunniteltu lasikuitukori istutettiin pienemmän Lark-avoauton pohjalevyn päälle ja se olisi monimutkaisen muotonsa vuoksi voinut olla vaikea toteuttaa teräksestä.Studebakerin korttitalo romahti kuitenkin 1963, jolloin yhtiö alkoi luhistumaan tehdas tehtaalta.Romahduksen jälkeen Avantin tarina jatkui vielä kotiseudun Studebaker-jälleenmyyjien Altmanin ja Newmanin ostettua Avantin valmistuslinjat. Käsin rakennettua autoa myytiin nimellä Avanti II. Kaikkiaan Avanti-jatkoversioita nähtiin viideltä eri taholta, joista viimeinen järjestely päätti tarinansa 2006.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1964 Studebaker AvantiReilut 99 000 mailia (n. 160 tkm) ajettu Studebaker Avanti ei juuri uutta häpeä. Auto on enimmäkseen alkuperäisessä kunnossa. Värinä on osuvasti "kulta" ja sisustavärinä on beige vinyyli.Auto on ollut alun perin mekaanisella ahtimella varustettu R2, mutta siihen on jossain vaiheessa vaihdettu R1:n vapaasti hengittävä moottori. 15-tuumaisilla teräsvanteilla on kromityyliset pölykapselit ja Kontion Whitepaw Classic -valkokylkirenkaat.Autossa ei ole tietojen mukaan havaittuja vikoja. Avantin mukana tulee ohjekirja, korjausopas, varaosakatalogi, rekisteröintipaperit ja katsastusraportti. Viimeisin katsastus on tehty heinäkuussa 2023 ja auto selvitti sen ilman huomautuksia.Auto on tuotu Yhdysvalloista hiljattain Alankomaihin, josta se nyt myydään. Auto on ilmoitettuna Collecting Cars -palvelussa.Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen