18.11.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Studebaker Avanti ja uranuurtajan loppuhetket Teksti Aake Kinnunen Kuva Collecting Cars Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Studebakerin viimeiseksi hurraaksi jäänyt ylellinen Avanti-edustusauto on todellinen 1960-luvun aikakapseli. Studebakeria on joskus luonnehdittu Yhdysvaltain Citroëniksi ja jotain samankaltaisuuksiahan automerkeissä on. Autonvalmistukseen viiden veljeksen perustama hevoskärrytehdas ryhtyi 1902 – ja heti sähköautolla. Bensiiniauto esiteltiin heti kannassa 1904. Täysin itsenäiseksi autonvalmistajaksi Studebaker pääsi elokuussa 1912. Tästä alkoi noin 50 vuoden villi kulku luksuksen, innovaatioiden ja toistuvien rahoitusongelmien saroilla.. 1913 Studebaker sai kunnian toimia ensimmäisen autoalan lakon näyttämönä ja 1925 tehdas rakensi autoalan ensimmäisen testikeskuksen. 1929 pörssiromahdus ajoi kuitenkin iloisesti tuottonsa osinkoina jakaneen yhtiön ongelmiin ja 1933 Studebakeria kohtasi selvitystila, joka puolestaan johti potkut saaneen pääjohtajan Albert Russel Erskinen itsemurhaan. Toisen maailmansodan aikana Studebaker rakensi huomattavan määrän US6-kuorma-autoja armeijalle ja osallistui mm. B-17-pommikoneiden moottoreiden rakentamiseen. Tähän viitattiin vielä sodan jälkeenkin, kun Virgil Exnerin luonnoksista muotoillut Studebakerit näyttivät vähän lentokonemaisilta edestä ja takaa. 1950-luvulle saavuttaessa Ford ja General Motors olivat myyntisodassa keskenään ja toisaalta Studebakerilla maksettiin työntekijöille alan yleistä tasoa paremmin. Studebaker järjesti itsensä fuusioon Packardin kanssa, mutta lopputulos ajoi uuden yhteisyrityksen konkurssikypsäksi lähes samantien. 1960-luvulle tultaessa Studebaker koitti vielä ryhtiliikettä Larkin ja Avantin voimin. Autot perustuivat vanhoihin alustoihin ja moottoreihin, mutta ne kätkivät juurensa hyvin. Studebaker Avanti oli tehtaan mukaan Amerikan ainut "suorituskykyinen neljän hengen auto". 4,7-litraisella V8:lla ja remmiahtimella autolla saavutettiinkin 29 nopeusennätystä Bonnevillen suola-aavikolla. 40 päivässä suunniteltu lasikuitukori istutettiin pienemmän Lark-avoauton pohjalevyn päälle ja se olisi monimutkaisen muotonsa vuoksi voinut olla vaikea toteuttaa teräksestä. Studebakerin korttitalo romahti kuitenkin 1963, jolloin yhtiö alkoi luhistumaan tehdas tehtaalta. Romahduksen jälkeen Avantin tarina jatkui vielä kotiseudun Studebaker-jälleenmyyjien Altmanin ja Newmanin ostettua Avantin valmistuslinjat. Käsin rakennettua autoa myytiin nimellä Avanti II. Kaikkiaan Avanti-jatkoversioita nähtiin viideltä eri taholta, joista viimeinen järjestely päätti tarinansa 2006. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 1964 Studebaker Avanti Reilut 99 000 mailia (n. 160 tkm) ajettu Studebaker Avanti ei juuri uutta häpeä. Auto on enimmäkseen alkuperäisessä kunnossa. Värinä on osuvasti "kulta" ja sisustavärinä on beige vinyyli. Auto on ollut alun perin mekaanisella ahtimella varustettu R2, mutta siihen on jossain vaiheessa vaihdettu R1:n vapaasti hengittävä moottori. 15-tuumaisilla teräsvanteilla on kromityyliset pölykapselit ja Kontion Whitepaw Classic -valkokylkirenkaat. Autossa ei ole tietojen mukaan havaittuja vikoja. Avantin mukana tulee ohjekirja, korjausopas, varaosakatalogi, rekisteröintipaperit ja katsastusraportti. Viimeisin katsastus on tehty heinäkuussa 2023 ja auto selvitti sen ilman huomautuksia. Auto on tuotu Yhdysvalloista hiljattain Alankomaihin, josta se nyt myydään. Auto on ilmoitettuna Collecting Cars -palvelussa. Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 11.4.2026 Huutokauppahelmet Tämä ainutlaatuinen vuosimallin 2021 Ferrari Monza SP2 ei ole sattumalta sinivalkoinen, sillä sen esikuva on supisuomalainen 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 4.4.2026 Huutokauppahelmet ”Lähes myyttinen” Bugatti EB112, se musta 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa 28.3.2026 Huutokauppahelmet Volkswagen Type 82 Kübelwagen Afrikakorpsin väreissä – Huutokauppahelmet 27.3.2026 Ajoneuvot Hyundai-merkki pidensi juuri rikkoutuessaan tielle jättävän osan takuuta peräti 15 vuoteen tai 300 000 kilometriin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026