Biopolttoaine lentokone

Ajoneuvot Ilmailu Uutinen 25.2.2021

Japanissa tehtiin lentopetrolia – lähteenä kierrätetyt vaatteet

Japan Airlines käytti lennollaan helmikuun alussa ensimmäistä kertaa Japanin maaperällä tuotettua vaihtoehtoista kerosiinia. Sen lähde kuulostaa vähintäänkin erikoiselta, aine tehtiin nimittäin kierrätetyistä vaatteista, näin suomeksi sanottuna räteistä ja lumpuista.

Lumput ovat suomalaisittain katsoen tuttu teollisuuden raaka-aine, onhan niiden käytöllä jo valtavan pitkät perinteet paperiteollisuutemme raaka-aineena. Vaihtoehtoista polttoainetta olemme sen sijaan tienneet tehtävän puusta sekä elintarvikejätteistä. Kenties tunnetuimpana esimerkkinä jälkimmäisestä on joulukinkunrasva. Tällaisista niin kutsutuista uusiutuvista lähteistä tehtyä dieseliä voi Suomessakin tankata autoonsa kuka tahansa. Lentoliikenteen puolella niiden käyttö on kuitenkin vielä paljon harvinaisempaa, joskaan ei enää tavatonta.

Vuonna 2018 aloitettuun, Japanissa toteutettuun projektiin osallistui yli 50 paikallista yritystä. Ne keräsivät yhdessä yhteensä 250 000 jollain tavalla käyttökelvotonta puuvillavaatekappaletta. Monialaisen yhteistyön tuloksena Research Institute of Innovative Technology for Earthin eli RITE:n bioprosessitekniikalla valmistettiin matkustajakoneen polttoaineeksi kelpaavaa kerosiinia. Tämä synteettinen kerosiini sekoitettiin sitten tavalliseen öljystä tislattuun kerosiiniin, joka tankattiin koneeseen.

Tekstiilijäte on yleisesti ottaen merkittävä ongelma, sillä vain melko pieni osa siitä päätyy millään tavalla kierrätettäväksi. Tekstiilien käyttö polttoaineena on mielenkiintoinen mahdollisuus, vaikka siihen liittyykin vielä paljon käytännön haasteita. Vastaavia kokeiluita tullaan varmasti näkemään toistekin lähitulevaisuudessa. Mikäli ne ovat mannertenvälisiä, Helsinki on sijaintinsa puolesta varmasti yksi kohdevaihtoehto.

Japan Airlines synteettisten edelläkävijänä

Historiallinen lento Japanissa tuotetulla ”lumppukerosiinilla” lennettiin 4. helmikuuta. Se oli saarivaltion sisäinen lento Tokiosta Fukuokaan. Pari tuntia vienyt keikka heitettiin laajarunkoisella Boeing 787-8 Dreamlinerilla. Erikoisesta energianlähteestä huolimatta lento oli täysin rutiininomainen, eikä mitään tavallisuudesta poikkeavaa huomattu lennon aikana.

Biopolttoaine lentokone

JAL on kokeillut synteettisiä lentopolttoaineita useasti aiemminkin. Ensimmäisen – ja samalla koko Aasian ensimmäisen – mannertenvälisen lentonsa biopolttoaineella yhtiö toteutti vuonna 2009. Tuolloin Chicagosta Tokioon lennettiin elintarvikekäyttöön kelpaamattomien ruokaraaka-aineiden voimalla. Vastaavia tempauksia on tehty sen jälkeenkin. Viimeksi vuonna 2019 JAL kotiutti Japaniin uuden Airbus A350-koneensa Toulousen tehtaalta biopolttoaineella.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Kaikki koeajot

Uusimmat