27.3.2023

Käytetyt erikoisuudet: Nissan Micra C+C – astetta harvinaisempi avo-Micra

Nissan Micran yli 40 vuoden mittaiseen historiaan mahtuu myös avoautomalli, joita ei juuri Suomessa näe.

Tällaisina hetkinä, kun takatalvi uhkaa kevään edistymistä, on hyvä kääntää ajatukset jo tulevaan kesään. Avoautot ovat Suomessa osa kesäistä maisemaa, joten sen vuoksi viikon Käytetty erikoisuuskin on poikkeuksellisesti tarjolla ilman kattoa.

Nissan Micraa on valmistettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1982 alkaen yhteensä viiden sukupolven muodossa. Auton menestysresepti on ollut varsin yksinkertainen, sillä kyseessä on pienen kokoluokan japanilainen ajoneuvo, joka ei yleensä tarjoile yllätyksiä tai erikoisuuksia.

Vuonna 2005 Nissan päätti kuitenkin tarjoilla faceliftin yhteydessä autoilevalle maailmalle hieman eksoottisempaa versiota Micrasta. Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltiin kolme vuotta aiemmin julkaistun K12-sukupolveen perustuva Nissan Micra C+C. Mallinimen C-kirjaimet muodostuivat sanoista coupe convertible, eli kyseessä oli siis kovakattoinen avoauto.

Nissan Micra C+C:n historia ulottuu kuitenkin vielä pidemmälle, sillä se oli rakennettu moderniksi tulkinnaksi vuoden 1991 Nissan Figarosta, joka oli siis Micraan pohjautuva kiinteäprofiilinen avoauto canvas-katolla varustettuna. Micra C+C:ssä katto ei kuitenkaan ollut kiinteä, vaan se taittui sähkömoottorin voimalla sisään. Taitettavan lasikaton valmisti saksalainen Karmann.

Micra C+C suunniteltiin Nissan Design Europe -studiossa Lontoossa ja kehitettiin Nissan Technical Center Europessa Cranfieldissa. Auton valmistus tapahtui niin ikään Iso-Britanniassa, eli Sunderlandin tehtaalla muiden Micra-mallien tapaan.

Nissan Micra C+C oli rekisteröity 2+2 paikkaiseksi autoksi, jossa takapenkit toimittivat vähäisten tilojen vuoksi lähinnä tavaratilan virkaa. Moottorivaihtoehtoja oli kolme: 1.4- ja 1.6-litraiset bensiinimoottorit tai 1.5-litrainen diesel. Vaihteistoksi sai valita joko manuaalin tai automaatin, mutta kaikki autot olivat vetotavaltaan etuvetoja.

Nissan Micran avomalli jäi elinkaareltaan melko lyhyeksi. Sen valmistus lopetettiin vaisun kysynnän vuoksi maaliskuussa 2009, eli noin vuotta ennen kuin Micrasta esiteltiin uusi K13-sukupolvi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus: Nissan Micra C+C 1.4 Sport Business

Tämän viikon Käytetty erikoisuus löytyy Ylöjärveltä, jossa myynnissä olisi vuosimallin 2008 Nissan Micra C+C.

Moottorin tiedossa ei ole se, myytiinkö Micra C+C:tä koskaan Suomeen. Tämä yksilö on kuitenkin tullut maahan ilmeisesti käytettynä, sillä se on ensirekisteröity Suomeen syksyllä 2018.

Nissan Micra C+C:n mittariin on ehtinyt kertyä 15 vuoden aikana 139 000 kilometriä. Auto on katsastettu viimeksi elokuussa 2022. Myynti-ilmoituksen mukaan auto on asiallisesti pidetty ja huollettu. Jälkimmäisen voi vielä varmistaa auton mukana tulevasta huoltokirjasta.

Kyseisen yksilön konepellin alta löytyy 1.4-litrainen bensiinimoottori, joka tarjoilee myynti-ilmoituksen mukaan kuljettajalle 65 kilowatin (88 hevosvoimaa) tehon ja 128 newtonmetrin väännön. Vaihteistona autossa toimii viisivaihteinen manuaali.

Vaikka Micra C+C:n väri on harmaa, sen varustelista on tavallista oman ikäluokkansa Micraa värikkäämpi. Autosta löytyy mm. automaatti-ilmastointi, avaimeton käynnistys ja nahkapäällysteinen monitoimiratti.

Vähän harvinaisemman avo-Micran rattiin pääsisi nyt 6890 euron sijoituksella.

Kesää odotellessa voit tutustua Käytettyjen erikoisuuksien aiempiin avoautoaiheisiin julkaisuihin, kuten Lamborghini Gallardo Spyder, rantakirppu-Kupla, Suzuki Swift ja Raid-sarjasta tuttu Cadillac Eldorado.

Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Autot

Luetuimmat