25.5.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Smart Roadster Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Smart Roadster on merkki saksalaisesta huumorintajusta. Kaksi ovea, takamoottori ja 890 kilogrammaa on resepti riemuun. Smart Roadster on erittäin mielenkiintoisella syntyhistorialla varustetun automerkin ehkä mielenkiintoisin tuote. Kaksiovinen turboahdettu takamoottoricoupé löytyy yleensä vain villeistä unelmista, mutta Smart Roadster on saavutettavissa oleva todellisuus. Tämä on lopputulos kun ranskalaiset, saksalaiset ja sveitsiläiset tekevät yhteistyötä.Smartin syntytarina on äärimmäisen mielenkiintoinen ja siitä riittää juttua omaan artikkeliin. Tällä kertaa hyppäämme Sveitsistä Saksaan ja Ranskaan yhdistyneen automerkin matkassa suoraan Roadsterin kyytiin. Smart halusi kehittää kaksipaikkaisen avoauton vanhojen brittisporttien hengessä, mutta merkille ominaisin piirtein. Ensimmäinen konsepti esiteltiin vuonna 1999 ja Smart Roadster oli valmis vuonna 2003.Vastaava tekniikka oli saatavilla kahdessa kuoressa, joista kuvassa Smart Roadster Coupé.Tarjolla oli välittömästi kaksi koriversiota. Tällä kertaa kiinnostaa Smart Roadster, mutta sen rinnalla oli myös hyvin hienovaraisesti eronnut Roadster Coupé. Myyntiin tullessaan noin 80-hevosvoimainen Roadster maksoi Saksassa alle 19 000 euroa. Myöhemmin tarjolle tuli myös sekä noin 60-hevosvoimainen versio, jonka sai Saksassa itselleen alle 15 000 eurolla että 100-hevosvoimaa tarjonnut Brabus noin 25 000 euron hintaan.Saksalainen huumorintaju jäi jälleen ymmärtämättä. Vain noin 43 000 yksilöä valmistettiin ja tuotannon loppuessa vuonna 2005 näistä 11 000 oli vielä myymättä. Suurimpana syynä taisi olla matalatehoiseen moottoriin yhdistetty viiveellä vaihtava robottivaihteisto.Vuosimallin 2004 Smart Roadster on myynnissä Turussa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Smart RoadsterVuosimallin 2004 Smart Roadster edustaa tällä kertaa juttusarjamme tähtenä. Juuri 200 000 kilometriä puhkonut yksilö on katsastettu 15.5. menestyksekkäästi. Auton huolloista ja hankinnoista kerrotaan enemmänkin.Tämän takavetoisen urheiluauton kolmisylinterinen turbomoottori sijaitsee takana. Sen päällä on pieni tavaratila.Juuri ennen katsastusta Smart on huollatettu. Renkaat on uusittu pareittain kahden edellisen vuoden aikana ja jakoketjukin vuonna 2018. Lisäksi mainitaan akun, laturin ja kuljettajan oven avauksen uusimiset tai korjaukset, mutta vioistakin myönnetään matkustajan puoleisen takalasin toimimattomuus.Kyseessä on kuitenkin takavetoinen urheiluauto, jonka moottori ja suorituskyky kiinnostaa – vaikka vaikuttavampaa ja ehkä tärkeämpää onkin auton alhainen 890 kilogramman omamassa. Voimanlähteenä on kolmisylinterinen rivimoottori, eli esimerkiksi kuusisylinterisen vastaiskumoottorin puolikas jos asiaa näin ajattelee, ja se tarkoittaa usein hieman nelisylinteristä luonteikkaampaa sointia. Tätä tosin vaimentaa Roadsterin tapauksessa turboahdin.Mutkateiden maestro omaa kaksoisvärityksen, jossa hallitsevaa mustaa koristaa hopeanharmaa.Äärimmäisen kevyt, vain noin 60 kilogrammaa painava, moottori on iskutilavuudeltaan vaivaiset 698 kuutiosenttimetriä. Tehoa se tarjoilee 81 hevosvoimaa ja vääntöä yli 100 newtonmetriä. Niin sanotulla robottivaihteistolla varustetun auton tulisi saavuttaa huippunopeus 175 kilometriä tunnissa, mutta Smart Roadster on kiistatta enemmän mutkien kuin suorien sankari.Tämä kyseinen Smart Roadster nauttii kaksoisvärityksestä, jossa musta hallitsee ja hopea toimii korostevärinä. Katto on irrotettavissa kauniita kesäpäiviä ajatellen, sillä eihän kyseessä muuten olisi oikea roadster. Vanteet taitavat kuulua alkuperäisvalikoimaan.Sisätilojen pääväritys on hyvin tumma valkoisia mittaristontaustoja lukuun ottamatta. Muodoissa on kuitenkin tyylikkäitä piirteitä.Sisätilojen puolella on hulluteltu ulkokuorta vähemmän, vaikka tämän yksilön tapauksessa molempien värimaailma on hillitty. Sisällä on runsaasti mustaa muovia, mutta monet muodot ovat kaikkein tylsimpiä perheautoja mielenkiintoisemmat. Tavaratiloja on kaksi kappaletta, mutta niistä erityisesti taaimmainen moottorin päällä sijaitseva on pienehkö.Smart Roadster taitaa täyttää autoluokan, jossa ei ole kilpailua. Takamoottoriset turboahdetut alle 1000 kilogrammaa painavat urheiluautot ovat harvassa, ja tässä hintaluokassa olemattomissa. Saksalainen huumori naurattaa takuuvarmasti takatukka hulmuten auringonlaskuun ajaessa.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen