18.11.2021

Käyttötestiauton käyttöönotto – perusasiat kuntoon ennen liikkeellelähtöä

Nykyautoista löytyy hurja määrä asetuksia ja ominaisuuksia. Autossa kannattaakin viettää hetki ihan paikallaan, että kaikki olennaiset ominaisuudet tulevat tutuiksi ennen ajoon lähtöä.

Uusi auto polttelee alla ja huutaa kilometrejä. Ennen ajoon lähtöä on kuitenkin hyvä tutustua modernien autojen ominaisuuksiin. Esimerkkinä käy hyvin hiljattain Moottorin käyttötestiin tullut Hyundai Ioniq 5.

Auton valikoista löytyy hurja määrä erilaisia asetuksia sekä mukavuustoimintoihin että ajoavustimien toimintoihin liittyen. Niinkin yksinkertaiselta tuntuvat asiat kuin penkinlämmittimet aiheuttavat hetken hämmennyksen, kun niitä pitää etsiä kosketusnäytön valikoiden kautta. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen logiikka on selvä, mutta etsintä kannattaa tehdä paikallaan ollessa.

Myös kuljettajaa avustavien järjestelmien asetukset löytyvät Hyundain tapauksessa keskinäytön kautta. Esimerkiksi kaistavahdin herkkyys, aktiivisen vakionopeudensäätimen toiminta ja vaikkapa kuolleenkulman varoittimeen liittyy erilaisia asetusvaihtoehtoja. Näiden erot selitetään tekstein, joten niihin kannattaa tutustua auton ollessa paikallaan.

Omat mahdollisuutensa nykyautojen käyttöön tuovat autojen etäkäyttömahdollisuudet. Hyundain kohdalla älypuhlimeen ladattava applikaatio kulkee nimellä BlueLink. Auton etäkäyttömahdollisuuksia on ollut tarjolla jo vuosien ajan, mutta sähköautojen kohdalla lisäarvo etäkäytöstä on polttomoottoriautoja merkittävämpi. Etenkin akun varaustilan tarkkailu vaikkapa pikalatauksen aikana on tauon aikana mukava mahdollisuus. Applikaation kautta toki onnistuu myös auton esilämmitys ja esimerkiksi kohdeosoitteen lähettäminen auton navigaattoriin.

Katso alapuolelta esittelyvideo Moottorin tuoreesta käyttötestiautosta.

Moottori Median YouTube-tililtä löydät muitakin uusia videoita. Tilillä tullaan näkemään jatkossa lisää videosisältöä myös autojen koeajoista.

Teksti: Mikko Autio Kuva: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat