5.6.2020

Kohteena käytetty auto: autokaupat voi pilata yli-innokkaalla tinkimisellä ja vakuutusten unohtamisella

Automyyntiä kotikäynnillä

Tinkiminen on olennainen osa kaupankäyntiä, mutta sitä ei kutsuta suotta taitolajiksi. Osaamaton ja ahne tinkijä tekee vain hallaa hintaneuvotteluille. Käsittelemme tässä osassa myös muut kaupantekoon liittyvät asiat, paperitöistä auton rekisteröimiseen.

Kun auto on todettu koeajolla itselle sopivaksi, enää tarvitsee päästä auton hinnasta sopuun myyjän kanssa ja hoitaa paperiasiat kuntoon.

Suomessa tunnetusti ei ole järin vahvaa tinkimiskulttuuria, joten myyjän hermoja ei kannata lähteä koettelemaan jankuttamisella. Jos autosta on löytynyt koeajolla vikoja tai ominaisuuksia, joista myyjä ei ollut aiemmin maininnut, mutta haluat näistä huolimatta ostaa kyseisen auton, voi vikojen korjaamisen hinnalla yrittää perustella alempaa hintaa autolle.

Lisäksi usein myyjä on jättänyt jo myynti-ilmoituksessa hintaan hieman ilmaa, jotta ostajalle jäisi onnistuneen tinkimisen jälkeen kaupasta parempi mieli. Periaatetta ’’hulluhan se on joka ei puolta tarjoa’’ ei kuitenkaan kannata hyödyntää – liioitellut tinkimistarjoukset saavat myyjän turhautumaan nopeasti joka voi johtaa hintaneuvotteluiden nopeaan keskeytymiseen. Jankuttamisestakaan myyjät harvoin lämpenevät, jos hinta ei tipu muutaman ehdotuksen jälkeen – tuskin se tulee tippumaan lainkaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarkista henkilöllisyys ja liikennekelpoisuus

Tarkista viimeistään kaupanteossa myyjän olevan auton omistaja henkilötodistuksen avulla – jos ei ole, tulee vaatia myyjän rekisteröivän auton ensin omiin nimiinsä. Mikäli haluat ajaa auton kotiin etkä kuljeta sitä esimerkiksi trailerilla, tarkista että auto on otettu liikennekäyttöön.

Kauppakirjaan tulee kirjata myyjän kanssa kaikki havaitut puutteet, sekä mahdollisen osamaksun tai vaihtokaupan ehdot ylös, sekä mainita vastaako myyjä mahdollisten vikojen pahenemisesta vai ovatko ne ostajan vastuulla. Tämä tuo selkeyttä mahdollisten vikatilanteiden vastuusta. Netti on väärällään kauppakirjapohjia, ja niitä kannattaa hyödyntää ettei mitään kriittistä jää mainitsematta.

Luovutuskirja toimii myös kauppakirjana

Luovutuskirja on myyjälle tärkeä dokumentti, jonka avulla myyjä voi todistaa velvollisuuksiensa autoa kohtaan siirtyneen auton ostajalle, jos ostaja jättää rekisteröimättä auton omiin nimiinsä. Lisäksi luovutuskirja toimii myös kauppakirjana, jos sellaista ei halua erikseen tehdä.

Rekisteröidäksesi auton nimiisi tarvitset voimassa olevan varmenteen tai rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan. Varmenteen voimassaolon voi tarkistaa Traficomin netistä.

Kaupanteon jälkeen auto tulee siirtää omiin nimiin ja vakuuttaa liikennevakuutuksella seitsemän päivän sisällä kaupoista. Varmenteen avulla auton voi rekisteröidä omiin nimiinsä Traficomin asiointipalvelussa, mutta jos varmenteen sijaan käytetään rekisteröintiotteen ilmoitusosaa, tulee rekisteröinti suorittaa katsastusasemalla tai vakuutusyhtiöllä.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat