Kylmää kyytiä ranskalaisilta – Renault Koleos isompaan maasturiluokkaan
Ensi vuonna Eurooppaan saapuva D-segmentin katumaasturi Renault Koleos on valmistajan mukaan puuttuva pala malliston uudistumisprojektissa.
Joitain vuosia sitten hiljaisesti mallistosta kadonnut Renault Koleos palaa uusin voimin. CMF-C/D-arkkitehtuurille rakennettava Koleos jakaa pohjarakenteitaan esimerkiksi Nissan X-Trailin ja Qashqain sekä Renault Espacen kanssa. Myös uusi Renault Talisman mainitaan uutukaisen lähisukulaisena. Koleosilla on kuitenkin selkeä maali: niin sanotun D-segmentin isompi katumaasturi Nissan X-Trailin ja esimerkiksi Hyundai Santa Fen ja Kia Sorenton kokoluokkaan.
Ulkoisesti Koleos ei yllätä, sillä malli on Renaultin mukaan viimeinen pala vuodesta 2012 asti käynnissä olleessa mallistomuutoksessa. Pääsuunnittelijana Koleosin kohdalla on toiminut Alexis Martot, jonka Renault Talisman sai alkuvuodesta palkinnon vuoden 2015 kauneimpana autona. 4,67 metrinen Koleos on venyttänyt akselivälinsä 2,71 metriin, joka Renaultin mukaan on luokkansa pisimpiä, merkiten samalla segmenttinsä parhaita sisätiloja.
Sisällä Talismanin vaikutus näkyy ainakin Koleosin etuistuimissa ”inspiraationa”. Takapenkkiläisille luvassa on 289 millimetriä polvitilaa ja kahdessa vaiheessa säädettävä istuinlämmitys. Tavaratilaa luvataan 624 litraa takapenkkien ollessa käytössä. Tilantuntuun on pyritty tuttuun tapaan vaikuttamaan myös sisävalaistuksella sekä suurella kattoluukulla. Perhekäyttöä on Renaultin mukaan ajateltu siten, että sisätilojen materiaalien pitäisi olla naarmunkestäviä. Keskikonsolia hallitsevan R-Link 2 -järjestelmän saa valinnaisesti joko 7-tuuman vaakamuotoisella tai 8,7-tuuman pystysuuntaisella näytöllä.
Katumaasturina Koleosin ajoasento on valmistajan mukaan 150 millimetriä korkeampi kuin vastaavassa sedanissa. 213 millimetrin maavara ja 19° lähestymiskulma tosin viittaavat siihen, että Koleosin maasturiominaisuuksista löytyy hiukan kykyäkin. All Mode 4×4-i -nelivedon lisäksi tarjolle tulee myös etuvetoinen versio, joskin nähtäväksi jää mitkä markkina-alueet saavat myös etuvedon ohjelmaansa.
Moottorivaihtoehtoja nähdään kaksi bensiinille, kaksi dieselille, tehojen vaihdellessa 130 hevosvoimasta 175 hevosvoimaan. Kuusivahteisen manuaalivaihteiston lisäksi tarjolle tulee muuttuvavälityksinen X-tronic CVT-automaattivaihteisto. Turvavarusteissa Koleos noudattelee Renaultin nykylinjaa, eli aktiivisen hätäjarrutusavustimen lisäksi apuja löytyy liikennemerkkien tunnistuksesta kaukovaloavustimeen ja pysäköintiin.
Seitsenpaikkainen versio on valmistajan mukaan harkinnassa. Eurooppaan Etelä-Koreassa rakennettava Koleos saapuu näillä näkymin alkuvuodesta 2017.
Lähde ja kuvat: Renault